maanantai 30. huhtikuuta 2012

You Rock!

On levätty viikonlopun yli ja nyt päästään juhlimaan vappua, yhä jatkuvaa vapaata ja samalla syntymäpäiviä.
Kenny K:n leimakuva,Viki Lee Vicious, sopi paremmin kuin hyvin tähän onnittelu korttiin. Kaappeja kaivellessä löytyi myös nuo muut mainiot elementit. Tuskin jää epäselväksi minkälaiselle ihmiselle kortti on menossa. You Rock!!



Näiden kuvien myötä siis Onnea ja oikein hyvää vappua!!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Keijut vaihtoon 1/4

Otinpa ensimäistä kertaa osaa materiaalivaihtoon.
Homma lyhykäisyydessään pelaa niin, että jokainen osallistuja kokoaa jokaiselle osallistujalle samanlaisen kuoren, josta löytyy tarpeet kortin tekoon. Näitä kuoria sitten lähetellään ympäri Suomen maata. Saapuneista materiaaleista kukin väsää tahollaan kortin. Hauska tapa haastaa itseään ja heittää haaste myös eteenpäin.
Toki näissä vaihdoissa on usein teema. Vaihto, josta nyt kerron, oli teemoitettu keijukaisin.

Tällainen kuori tipahti minun postiluukustani tämän viikon alussa ja siistä syntyi seuraavanlaisia kortti.
Kerron muista kuorista, korteista ja keijukaisista sitämukaa, kun postiluukusta ilmestyvät.

1. Kuori
Lili of the Valley: Freedom
Silkkipaperia, keltainen ja sinisävyisiä kuviopapereita
Ruusuja, stanssattuja koukeroita ja helmiä


Tuotos


Ihan kaikkia materiaaleja en korttiini saanut käytettyä, mutta ei paketinpohjalle paljoakaan jäänyt.
Ruttasin silkkipaperin ja liimasin sen kortin pohjalle. Muut paperit revin reunoista ja tuputtelin reunat musteeseen. Samat kommervenkit tein sisuksen papereille.
Tässä kortissa taisin päästä kokeilemaan ihan ensimäistä kertaa minulle uusia juttuja. En siis ole aiemin saanut käyttööni tuollaisia stanssattuja koukeroita, harvemmin olen intoutunut tekemän ns. kukkaistutusta ja siipien 3D -efektin tekeminen on minulle ennen ollut aivan vieras asia. Miten pärjäsin?



Sisuksen papereista huomaa paremmin, että laitoin siniseen paperiin siniset reunat ja keltaiseen ruskeat reunat. Valkoiselle tuputin sitten molempia. 

Tässä siis vaihdon ensimäinen tekele. Saakoon se leimakuvan mukasinen nimen Freedom. Innolla odotan uusia kuoria ja muiden tuotoksien näkemistä. 
Vaihdon "emo" laittoikin jo kuvia blogiinsa. Hänen kortti näyttää tältä: Granne Samasta kirjoituksesta löytynee linkit muidenkin vaihtolaisten blogeihiin.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Mies 70v.

Tällainen kortti syntyi pyöreille synttäreille.
Pyysin sankarin ystäviltä, tuttavilta ja työtovereilta sanoja, jotka kuvaavat häntä. En alkuun vielä tiennyt mitä niistä syntyisi, mutta ajatus valkeni korttia tehdessä. Tausta paperina nuo sanat toimivat aika kivasti samalla tehden kortista yksilöllisen.



maanantai 23. huhtikuuta 2012

KKhaaste#70

Viime lauantaina(tai olihan se jo sunnuntain puolta) julkaistiin uusi Koukussa Kortteihin -haaste. En ole aiemmin tähän haasteeseen ottanut osaa, mutta nyt jostain syystä teema innoitti. Kortti piti tehdä yhdistäen lempiväri inhokkiväriin. No niinhän minä tein.

En ole kovinkaan innostunut noista pastellinsävyistä ja eteenkin vaalean punainen nostaa usein karvat pystyyn. Kokosin siis kaikki hempeät lempeät v.pun. sävyt pöydälle ja päätäni pyöritellen mietin mihin väriin ne yhdistäisin.
Selailin hieman internetin ihmemaata ja löysin ohjeistuksen Card candy -kukkien tekoon. Niitä tahdoin koittaa väsätä. Kun kerran kukista oli kyse, niin lempivärini(monista vaihtoehdoista) vihreä olikin täysin luonnollinen valinta. Hieman lisäsin vielä toista lemppariani ruskeaa, jotta kortista ei tulisi ihan niin ällön vaaleanpunainen.

Kokonaisuuteen olen kuitenkin huisin tyytyväinen!
Kyllä kai toisinaan voi onnistua jauhamaan p****sta purkkaa. :D
Tällä kortilla siis mukaan haasteeseen.





tiistai 17. huhtikuuta 2012

Käytännöllisempää

Viimeaikojen kirpparilöydöt ovat olleet pääsääntöisesti käytännöllisiä. Sen vuoksi en ole niistä oikein jaksanut kirjoitellakaan. Nauhoja, nappeja ja tuohon kaappiprojektiin tulleita juttuja. Uutta hametta tosin olen metsästänyt. Eikös se useimiten olekin niin, että etsimääsi et löydä, mutta kaikkea muuta kyllä?


Löydöt ovat kuitenkin olleet niin hyviä ja edullisia, että kaikista olen ollut kovinkin iloinen. Kuten näistä kansioista/kirjoista.
Sininen on kansio postimerkeille. Usein noita löytyy huonossa kunnossa ja aika hurjaan hintaan, mutta tämä yksilö oli jotain aivan muuta. En keräile postimerkkejä, mutta tässähän säilön helposti kaikki koruja/kortteja varten hamstraamani pikkuruiset kuvat. Kun inspiraatio kaipaa ponnetta, niin helposti selaillen löydän varmasti etsimäni.
Toinen on vanha valokuvaalbumi, joka (yllättävää kyllä) oli sisuksistaan kutakuinkin koskematon, vaikka ulkokuori oli ottanutkin osumia auringolta. Löysin isoäitini kätköistä laatikollisen vanhoja käpristyneitä valokuvia hänen nuoruusajoiltaan. Sovimme laittavamme ne hieman parempaan järjestykseen. Mikä sopisikaan paremmin niille, kuin albumi, joka kantaa samaa havinaa historiasta.


Hamekin löytyi! Joskin tämä pöytäliina pitää vain muuttaa sellaiseksi. Kuosi oli niin houkutteleva, etten malttanut jättää sitä kirpparin hyllylle. Kesällä siis pääsen taas pyörähtelemään "uudessa" kellohameessa.


torstai 12. huhtikuuta 2012

Ohoi!

Nyt päästiin ihan kunnolla askartelun makuun. Siis leikkaa, liimaa ja tuhtaa. Siivouksen yhteydessä päätin hieman karsia aiemmin syntynyttä paperisilppua, mutta eihän niitä pois voi heittää. Syntyi tällainen merirosvoaiheinen kortti.



 Tykkiportteina toimivat pienet sirkat, jotka olin unohtanut omistavani. Pitäisiköhän siivota nippelilaatikoita useammin? Raha-aarre piilee tietysti meren pohjassa, mutta tällä kertaa siihen ei tarvita karttaa. Onhan kyseessä vain vanhoja Ruotsin kruunuja ja muutama penni Suomesta. :)


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #5

Nyt uurastus on tullut päätökseensä ja on myönnettävä, että olen iloinen ja ylpeä kyhäämästäni kokonaisuudesta. Vaikka kaappi näyttä hieman täyteen ahdetulta, niin uskokaa tai älkää sen syövereissä on vielä tilaa.


Paljastukseksi niille, jotka ihmettelevät minne tungin kankaat ja langat: Ne ovat ja pysyvät sängynaluslaatikoissa. Homma toimii edelleen niin, että raahaan tarvittavat tavarat keittiön pöydän ääreen, mutta nyt minulla on kanniskelua varten kokoontaittuva ostoskori. Ehdottoman kätevä kapistus!
Vielä muutama kuva yhsityiskohdista.





Näin ne pääsiäisen pyhät vierähtivät. Nyt on aika tulla ulos kaapista ja ryhtyä luomaan jotain...jotain ;)
On mukava ryhtyä toimeen, kun kaikki on järjestyksessä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #4

Olen aiemmin käynyt pyytämässä avustuksia läheisestä viedeovuokraamosta namilaatikoiden muodossa. Ennen niiden tarkoitus oli tyystin toinen(pikkuterraario). Nyt kanskaiset kukat ja muut koristeet pääsivät näissä hyvään säilöön. Etiketit päälystin kontaktimuovilla ja kiinnitin narulla(porasin pienet reijät laatikon kylkeen). Mahtoiko olla mämmit ja trullit mielessä, kun etiketeistä tuli ihan paistetun kananmunan näköisiä. :)



Esittelenpä seuraavaksi eniten aikaa vieneen nikkarointini ja suuriman ylpeyden aiheeni tästä uudistuneesta kaapista.
Olen huomannut, että monilta askartelijoilta löytyy jostakin huoneen nurkasta Clip it up -teline. Pyörivässä telineessä pystyy säilömään miltei mitä tahansa. Pääsin testailemaan kyseisen vekottimen toimivuutta ja ihastuin. Tosin minullahan ei oikein ole tilaa ko. hyrrähärvelille enkä halua sellaista huoneen puolelle keräämään pölyä. Askarteluhuoneessa se kuuluisi osaksi sisustusta, mutta makuuhuoneessa(jossa tarvikkeeni sijaitsevat) se näyttäisi mielestäni suurelta sekamelskalta.
Hautomossa ideat pyörivät kuumeisesti ennen, kuin asettuivat.

Löysin kirpparilta hurjan halvalla neliruutuisen ikkunankarmit ilman laseja. Minun oli ensin tarkoitus tehdä tästä jonkinlainen taidepläjäys, mutta säilytykseen se sopi kuin nakutettu. Ei tarvinnut muuta, kuin nitoa tukevasti puutarhaverkkoa sen taakse.


Naputtelin pienillä nauloilla muutaman päälystämäni peltipurkin karmin alareunaan. Niissä ns. päivittäiset tarpeet pysyvät hyvin järjestyksessä. Käänsin työkalupakkini ympäri ja löysin s-koukkuja, jotka kävivät tähän telineeseen paremmin kuin hyvin. Muita hyviä kiinnitys mekanismeja kehitin verhonipsuista, käyttämättömistä suihkuverhokiinnikkeistä, avaimenperien pikalukoista ja metallisista istutusrenkaista.
Kun vierailee kaupan muilla osastoilla, niin saattaa löytyä yllättäviä juttuja edullisesti.



Aiemmin löytyneet pikkuiset lankakorit saivat helposti paikkansa telineestä.
Tuhosin muutaman rautalankahenkarin, jotta sain vaijerin pienille pussukoille. Tässä taitaa parhaiten tulla haaveilemani Clip it up -telineen idea esille. Samaa rautalankaa käytin myös nauharullien rungoksi. Nämä nauhat olen ostanut reilun parin metrit pätkinä(en siis rullissa). Tarkkasilmäinen huomaa, että rulliksi olen käyttänyt niistä mustenauhoista purkamiani puolia. Mitään ei siis ole heitetty hukkaan.



Tässä siis koko komistus kiinnitettynä leveämmän kaapin oveen. Kooltaan se on 44cm x 116cm. Suurimmat elementit kuten korit ja purkit tarvikkeineen ovat aseteltu kaapissa olevien hyllyjen väleihin. Vaikka teline pitää sisällään hurjan määrän tarpeistoa, niin saan kaapin oven vielä kiinni tyystin ilman tuskailua.
Parastahan telineessä on sen muuntautumiskyky; kaikki kiinnitykset ovat nimittäin helposti irrotettavissa.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #3

Löysin kirpputorilta lisää hyödyllisiä säilytysratkaisuja. Neljän moduulin paperiteline lähti mukaani vain kahdella eurolla. Oli pakko käydä ns. oikeassa kaupassa katsomassa kuinkapaljon mahdoin säästää. Huh! Halvin versiokin maksoi jo reilun 2€/moduuli. Hyvä, että moinen kapistus oli jollekin tarpeeton ja satuin löytämään sen.
Mukaani samalta reissulta löytyi muovinen kortistolaatikko, jonne mahtuu kätevästi cd -kotelot tekstileimasimineen. Loput leimasimet löytyvätkin kansioista valokuva- ja keräilykorttitaskuista. Säilötty siis tavalla, joka on todettu hyväksi niin monen askartelijan taholta.

Pienet kirjoistuskoneen mustenauhat tai oikestaan niiden kotelot (joista kerroin aiemmassa tekstissä) paljastuivatkin erittäin hyödyllisiksi. Ne ovat halkaisijaltaan 6,5cm ja paksuudeltaan n. 2cm ja niiden kannet ovat yllättävänkin tiiviit. Sopivat siis täydellisesti nippeleiden säilytykseen. Mietin vain miten saisin purkit pysymään järjestyksessä ja helposti saatavilla.
Sain jymyidean jälleen kerran Askartelutilan linkistä. Videolla kerrottiin tämän tavan olevan kätevä kimalleliimoille, mutta näppäränä likkana sitä hieman jalostin.


Väsäsin siis nipelitaulun.
Liimasin itsekiinnittyvää tarranauhaa purkin pohjaan ja tukevaan pahviin halutuille paikoille. Huomasin kuitenkin, että mikäli purkissa olisi jotain painavaa, kuten vanhoja avaimia tai se olisi täynnä, niin kannet aukesivat itsestään. Sen välttääkseni nidoin reunoille kumilankaa, joka kulkee purkkien ylitse. Testasin kääntelemällä, heiluttelemalla ja viimein villisti ravistamalla ja hyvin toimii.
Kiinnitykseksi laitoin kulmiin purjerenkaat. Niistä komistus saa killua kapeamman kaapin ovessa olevista koukuista. Näitä tein kaksin kappalein ja mikäli ne täyttyvät nopeasti, niin onneksi materiaaleja on vielä ainakin yhteen tauluun.



Jotain etiketin tyntää taitavat kuitenkin kaivata....hautomon juttuja.
Idea toimii varmasti myös mulle pikkupurkeille ja on erinomainen, kun kaikki mahdollinen tila on käyttettävä hyödyksi. Hieman kiinnitystä muuttamalla saisi taulun vaikkapa henkarille.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #2

Heti urakan aluksi kolusin läpi kaikki ne säilytykseen kelpaavat ja kelpaamattomat rasiat, yms., joita jo omistin. Suurin osa pahvilaatikoista sai siirtyä syrjään, koska nyt halusin nähdä mitä laatikoista löytyisi ilman niitä aukomatta. Toisinaan, kun innoissaan touhuaa, niin tulee heitettyä teippiä kukkien joukkoon ja lankaa papereiden lootaan...
Vintiltä muuttolaatikoista löytyi paljonkin hyviä juttuja.


Ylimmässä kuvassa ovat kovin tylsän näköiset laatikot, jotka päälystin uudelleen kangastapetilla. Ne ovat aikanaan pitäneet sisällään tuollaisia yksittäispakattuja kirjoituskoneen mustenauhoja. Eipä taideta enää noin huolella pakkaillakaan? Minulla oli niitä useita, joten avasin muutaman, että selviää mitä kaikkea pakkausen sisältä löytyi. Nauhat itsessään olivat jo käyttökelvottomia, mutta kerron vasta tulevissa bloggauksissa mitä sain muista osista väsättyä.


Muistin Askartelutilassa olleen juttua, myös VHS-kasettikoteloiden hyödyntämisestä. Nappasin toki hyvän idean korvan taakse. Minulla kävi hyvä tuuri, että ystäväni kaipaili videokasettinauhaa omiin tuunailuihinsa juuri siivousurakkani alkutaipaleella. Koteloiden sisältökin pääsi siis jatkojalostukseen.
Toki purkkeja ja purnukoita on kotosalla useita ja niitä pääsi mukaan muutamia. Olen löytänyt kuvassa näkyvät Nestlen lasipurkit kirpparilta ajat sitten hintaan 20cent/kpl. Näistä purkeista sainkin idean, että toiseen kaappiin laitan enemän keltaista ja toiseen punaista. Nähtävästi nappeja minun on hommattava vielä lisää...



Säilöin aiemmin nauhoja parissa tällaisessa(ylempi kuva) arkistolaatikossa ja ne toimivat oikein mainiosti. Olivat vain ajan myötä päässeet tummumaan, joten uudistin niitä ihan vain valkoisella. Nauhoja tosin on kertynyt enemän, kuin mitä näihin mahtuu. Oli siis keksittävä niille lisää säilytystilaa.
Keräilin erikoisempia nappeja pieneen 12 lokeroiseen uistinpakkiin. Sekin sai uuden tarkoituksen ja pitää nykyään pussinsulkijat/päivämäärät järjestyksessä.


torstai 5. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #1

Olenkin aiemmin maininnut askartelevani "väliaikaisessa" tilassa. Käytännössä katsoen raahaan tarvittavat tavarat joko keittiön pöydälle tai olohuoneen lattialle. Säilytystilaa meiltä ei löydy kovinkaan paljon, joten kaikki tila pitää käyttää maksimaalisen tehokkaasti.
Kateellisena katselen ja ihastelen muiden askartelijoiden työhuoneita, joissa tarvittavat tavarat ovat kädenulottuvilla ja kauniisti esillä.

Aikojen saatossa ja lukuisien muuttojen myötä askarteluun käytettävät tilani ovat vain pienentyneet pienentymistään. Säilytettävä tarpeisto on kuitenkin lisääntynyt. Ihana yhtälö eikö totta?
Kuluu useita tunteja/päiviä miettien miten saan kaiken järkevästi järjestykseen, minkä kokoisiin ja muotoisiinsiin laatikoihin yms. ja mistä saan säilytystarpeet mahdollisimman edullisesti. Syviä huokauksia joutuu siis ottamaan usein, vaikka suunnittelu ja toteutus on myös hauskaa.


Seuraavien viiden päivän aikana esittelen  järjestelyurakkani ja muutaman niksin. Tämä kaappiesittely on toivottavasti omiaan kaltaisilleni näpertäjille. Tai vaikka omistaisikin kokonaisen huoneen puuhasteluille, niin toivon, että ratkaisuni antavat ideoita tavaroiden säilytykseen. Osa jutuistani ovat varmasti tuttuja ja kovasti käytettyjä, mutta joskut ihan tuttukin asia saattavat innostaa, jos näkee ne erivalossa...kai. :)

Lähtökohtana on kaksi standardikokoista kaappia, joista toinen varustettu muovisilla vetolaatikoilla + hyllyllä ja toinen kahdella tangolla + hyllyllä. Tosin jälkimäinen tankokaappi on vain n.37cm leveä. Kaappien ovet aukeavat vieläpä samaan suuntaan.

Ihan aluksi kiepautin leveämmän kaapin oven toisinpäin, jotta saisin molempien kaappien sisällön samanaikaisesti silmieni eteen. Onneksi saranoiden paikat olivat jo valmiina ja vedinkin oli oikealla korkeudella. Hommasin molempiin hyllylevyjä ja irroitin vanhat tangot ym. Nyt on ns. perusta valettu ja voikin lähteä kirpparille etsimään niitä säilytysratkaisuja.


Tyhjänä kuvattu kaappi ei ole kummoisenkaan näköinen, mutta antaa osviittaa siitä, kuinka "ruhtinaalisesti" minulla on tilaa. Ompelukoneeni sai jököttää koko prosessin ajan alatasolla ja ovessa roikkuva ideatauluni on pieni vinkki siitä värimaailmasta, jonka haluan toteuttaa kaappiin. Nuo kuvassa roikkuvat nyörit eivät ole tulossa mukaan tähän projektiin; pitääkin sujauttaa ne takaisin yläkaapin puolelle.

Tässä myös muutamia suuria unelmia(ilman minkään näköistä realiteetin tajua):

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Äidille

Kaiken tämän kiireen ja aherruksen keskellä ehdin hiukan askarrella ja nyt istahtaa siitä kertomaan. Kun hiusten värjäys on käynnissä, niin ainakaan 20 minuuttiin ei voi tehdä muuta kuin bloggailla. ;)

Tässä siis pikkuinen kirjakortti herkkine väreineen. Sisällä on pieni käärö, jonne aikanaan kirjataan runo kunniaksi ja muistoksi sille äidille, joka tämän saa. Ei ole aikaakaan, kun kohta koittaa tuo äitien oma päivä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...