lauantai 30. kesäkuuta 2012

Keijut vaihtoon 4/4

Vaihdon viimeisen kuoren koonti olikin omaa käsialaani.
Kaikki vaihdossa mukana olleet ovat loihtineet mitä hienoimpia kortteja. Tämän vuoksi mietin ankarasti, millä heitä haastaisin. Päätin tunkea kuoren piukkaan sellaisia materiaaleja, joista itse pidän ja usein käytän. Parempi liikaa kuin liian vähän. Ei kuitenkaan saa kuvitella, että oman kuoreni sisältö olisi minullekaan helppo pala. Valitsin nimittäin leimoistani  sellaisen keijun, josta pidän suuresti, mutta jota en ole vielä käyttänyt lainkaan. Tällaiset tummanpuhuvat materiaalit lähtivät maailmalle.

4. Kuori
Sweet Pea: Seeing through (Chin-Chou Kuik)
Muutama erilainen paperi, ruusuja, nauhoja erimuodossa, sulkia, nahkaa, nappeja, card candy -koristeita ja sydämen muotoisia timantteja.


Nyt on pyydettävä anteeksi tätä hurjasti viivästynyttä bloggausta. Kesäkuu paljastuikin huomattavasti kiireisemmäksi kuin mitä olin kaavaillut. Kortitkin ovat olleet valmiina jo pitkään, mutta aikaa ei ole löytynyt niiden kuvaukseen ja itse tekstin kirjoitukseen. Parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.

Tuotokset




Koska kuoressani tosiaan oli paljon materiaaleja, innostuin tekemään useaman kortin. Ensin väänsin varsinaisen taittokortin ja jäljelle jääneistä materiaaleista riitti hyvin pienempään pakettikorttiin. Päästyäni käyttämään tätä kuvaa voin vain todeta pitäväni siitä vielä enemmän.
Näistä linkeistä voit tarkastaa mitä Granne, Outi ja Carita saivat aikaiseksi samoista materiaaleista!!
Suuret kiitokset tästä hauskasta ringistä, keijuista ja haasteista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...