Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtuma. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. elokuuta 2012

Mainos!

Tämä teksti tulee hieman jo myöhään, mutta tulee kuitenkin. Kyseessä on siis kurssimainos.

Vimma -nuorten taide- ja toimintatalo
järjestää suuren suosion saaneen kurssin jälleen syksyllä.
Valokuvia/printtejä siirretään savelle
tällä kertaa ihan kahden kurssiryhmän voimin.

On kai sanomattakin selvää, että suosittelen tätä kurssia lämpimästi kaikille. Saa ja mielestäni kannattaa myös tulla kauempaakin. Hintaa kurssille kertyy 30€ +materiaalit(mulla meni viimeksi 5€).
Syy miksi saatan mainostaa liian myöhään on, että ilmottautumiset alkoivat jo 13.8. Toisaalta itse ilmottauduin jälkimäiseen eilen ja vielä silloin kuulin kursseilla olevan tilaa. En tiedä kuinkapaljon, mutta ole nopea, niin saatat lunastaa paikkasi kivaan viikonloppuun.
Jos lisätiedot ja tämä minun mainokseni ei anna tarpeeksi osviittaa siitä mitä kurssilla tehdään, niin kurkkaa seuraavat bloggaukseni:

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Päivä Portsassa

Tämä päivä on jo pitkään ollut kirjattuna kalenteriini. Olen "varjellut" ko. sunnuntaita, etten vahingossakaan sovi tapaamisia/tekemistä sille päivälle, sillä Port Arthurissa oli pihamarkkinat.
Jo vuodesta 2005 alken asukkaat ovat koonneet tarpeettomat tavaransa pihoilleen ja myyneet eteenpäin. Toisilla pihoilla myyntipöytien lisäksi on eläväämusiikkia ja jotkut myyvät leivonnaisia ja kahvia. Jotkut asukkaat päästävät uteliaimmat markkinavieraat kurkkimaan ihan kotiin asti. Tapahtuma on paisunut vuosivuodelta ja vetää ostajia hyvin paikalle lähikunnistakin. Ja vaikka mitään ostettavaa ei löytyisikään, niin päiväkävely ihanilla pihoilla(joihin normaalisti ei ole asiaa ulkopuolisilla) on sen arvoista. Seuraavalla kerralla otan kyllä askelmittarin mukaan. :D

Lähdin avoiminmielin kurkkimaan ja etsimään aarteita. Korvantakana oli toive vihreistä korkokengistä ja auringonpaisteesta. Toisen sain eikä toinenkaan toive ollut kovin kaukana. Kokonaiset kymmenen euroa sain kulutettua ja jos olisin ollut autolla liikenteessä olisi mennyt kaksikymppiä. Onneksi tarakalla on hankala kuljettaa lipastoa, eikä se olisi kotiikaan mahtunut. Nämä pienemmät ostokset kuljetin kotiin omina aarteinani.


Kuvasta uupuu vielä Englantilainen vihreä tunika, joka istui kuin valettu. Taka-alalla oleva pienempi laukku on "taitettava"; se suurenee matkakokoiseksi kassiksi. Se oli ensimäinen ostokseni ja osoittautui hyvinkin tarpeelliseksi. Jos minä saan näin paljon uusia juttuja, niin pitäähän kotiinkin viedä jotain. Hauskaa siis, että miltei viimeiseltä pihalta löytyi tuo Pyraminx. Se ei ole Rubic, mutta se on vanha, aito, toimiva ja ennen kaikkea hauska.

Siinä kävellessä ja katsellessa tulee helposti nälkä. Eräältä pihalta leijui niin herkullinen grillimakkaran tuoksu, etten voinut vastustaa kiusausta. (Näin jälkikäteen harmittaa, ettei minulla ollut kameraa mukana; yritän siis kuvailla tarkkaan.) Makkaraa oli myymässä veljekset ikää ehkä n. 5 ja 8 vuotta. Toinen heistä nipin napin ylsi grillille. Grillin edessä oli suuri punainen mainoskyltti, jossa luki "REHELLISTÄ MAKKARAA".  Olihan sitä pakko ostaa!

Kävin poikien kanssa seuraavan keskustelun:
Minä: Tahtoisin ostaa yhden makkaran.
Vanhempi Poika: Kuinkas kärventynyttä sää tahot?(Kysymys esitettiin selvästi, reippaasti ja niin kuuluvalla äänellä, ettei epäselvyyksiä voinut syntyä.)
Minä: Reunimmainen passaa hyvin.
Vanhempi Poika: Se olis kaks euroa, kiitos!
Tämän sanottuaan hän ojensi makkaran veljelleen, jonka edessä matalalla pöydällä oli sinapit, ketsupit ja muut tykötarpeet.
Nuorempi Poika kysyi yhtä kuuluvasti: Mitäs muuta tähä sekotetaan?
Minä nauruani pidätellen: Laita kaik vaan.
Nuorempi Poika: Selvä! Ole hyvää ja nautiha! Nuorempi pojista kumarsi ja pokkasi vielä asiakaspalvelunsa päätteeksi.
Niin minä tein ja hyvältä maistuikin!! Peukut pystyyn hyville kauppamiehille!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Hyviä uutisia

Olen halunnut kirjoittaa tästä työstä jo pitkään. Ajattelin, että jätän "ensijulkaisun" kuitenkin Possumamman käsiin, koska häneenhän tämä liittyy. Sujautin nimittäin taulun hänelle lähteneeseen Salaisen kirppisystävän joulukalenteriin.
Monen mutkan vuoksi kirjoitus on kuitenkin jäänyt tekemättä/julkaisematta. Minä unohdin vielä sen luukun numeron, jossa yllätys olisi. Päätin siis odotella kiltisti koko kalenterin päättymiseen asti, etten paljastaisi etukäteen mitä paketeista löytyisi. Nyt on jo turvallista kertoa hieman taustaa "taiteen" takaa.

Salaisen kirppisystävän joulukalenterissa oli maininta, että yksi luukuista pitäisi olla itse valmistettua. Keräämääni kalenteriin taisi mennä useampikin tekeleeni. Olin kuitenkin aloittanut kalenterin koonnin hyvissä ajoin, joten en stressannut itseäni väkertämisellä. Tahdoin antaa yllätettävälleni jotain henkilökohtaista. Jotain, mikä välittäisi viestin siitä, että juuri hän on ollut ajatuksissani. Ei ihan helppo homma, kun kyseessä on ennalta tuntematon ihminen.

Useampaan otteeseen olen teksteissäni maininnut tuon syksyisen savilaattakurssin. Valmistin tämänkin sisustustaulun siellä. Salaa hiippailin possumamman blogiin ja varastin (toivottavasti saan anteeksi?) hänen ottaman kuvan. Tämän kuvan siirsin savilaatalle, viimeistelin ja liitin kehyksiin.
Toivon, että taulu oli iloinen yllätys. Jotain tuttua ja henkilökohtaista hieman erimuodossa, kuin valokuvana.


Ai niin, ne hyvät uutiset...
Kyseinen kurssi järjestetään jälleen helmikuussa. Tieto siitä ja mahdollisuus ilmoittautumiseen olivat tulleet julki jo joulukuun alussa. Viime kerralla kurssi oli täyttynyt hurjaa vauhtia ja halukkaita olisi ollut enemmän, kuin mitä kurssille pystyttiin ottamaan. Minä huomasin infon vasta välipäivinä, jolloin kurssikeskuksella pidettiin ansaittua joulutaukoa. Olin aivan varma, etten pääsisi enää mukaan. Soitin kuitenkin ja onneksi soitinkin.
Nyt pääsen jälleen väsäämään näitä pieniä, savisia valokuvia tällä mainiolla tekniikalla. Jippii!!
Hautomo kuhisee jo ajatuksia ja ideoita, joita pitää hieman jäsennellä ja karsia ennen kurssin alkua.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kurssin valmiit työt

Eilen oli savilaattakurssin viimeinen rykäys. Viimeistelimme työt ja ihastelimme omia ja toistemme tuotoksia. Kaikilla oli hyvin onnistuneita kuvia, joista tuli ihania tauluja, koruja ja lautasia.

Kaikki omat kuvani olivat uusia mustavalkokuvia tai tekstiprinttejä. Ne saivat savellesiirron ansioista ihanan karkean vanhahtavan fiiliksen. Mahtava tekniikka!!
Valmistamiini laatoihin kiinnittelin puulevyjä tueksi(taulut), muutamista tein magneetteja ja korut saivat hihnan. Ahkerana muuttajana olin jo pakannut rintakoruntaustat laatikkoon ja kiikuttanut uuteen kotiin, joten ne jäivät odottamaan. Ja tietysti se parhaiten onnistunut lopputulos on lähdössä lahjaksi, joten en sitä voi/aio vielä julkistaa, mutta lisään kuvan myöhemmin....(kun aika on kypsä)

Hauskaa oli ja jos kurssi järjestetään vielä myöhemmin, niin juoksen oikopäätä ilmoittautumaan!
Kiitokset kurssin järjestäjille ja kaikille osallistujille.

Magneetteja

Oli hyvä aloittaa tekniikkakokeilu pienillä ja selkeillä kuvilla ja siirtyä siitä isompiin.


Rintarossehin kokeilin värillistä kiinniteainetta.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonlopun savinen kurssi

Innostuinpa itse ja sainpas puhuttua myös ystävän mukaan kursseilemaan.
Hyvä, että lähdettiin, koska mukavaa oli ja vielä on jäljellä yksi kokoontuminen. Viikonlopun (+1iltapäivä) mittaisella kurssilla aiheena oli siirtää valokuva tai muu printti savelle. Aiemmin olen kuvia kiinnittänyt kankaalle ja puulle, mutta savi oli vielä kokematta. Tätä tekniikkaa ryhdyimme opettelemaan kymmenen naisen voimin.

Työ alkoi savilaattojen valmistuksesta. Pieniä, suuria ja erimuotoisia..... Kuvat käsittelimme sillävälin, kun laatat kuivahtivat. Olin valmistanut jo kotona muutaman tekstin, joista toivon saavani hauskat sisustustaulut. Muut kuvat ovat joko itse otettuja tai napattu jälleen kerran the graphics Fairy -blogista.



Kun tulostetut kuvat oli aseteltu laattojen päälle ja kasteltu huolella arkoi armoton, mutta hellä hinkkaaminen. Pääsin jo lauantaina kokeilemaan kuvien siirtoa ja onnistuin tekemään pari "EI näin!!" -versiota. Tänään/Sunnuntaina homma hoitui jo paremmin. Onneksi maltoin säästää isoimman työni myöhemmälle, vaikka hinku olikin päästä sitä tekemään heti.
Hinkkausta, hinkkausta ja lisää hinkkausta. Se kieltämättä muodostui ryhmässä ns. päivän teemaksi.

Kuvissa esiintyvät laatat ja riipukset eivät ole valmiita. Vielä on edessä niiden poltto, jonka teemme parin viikon kuluttua. Nappaan kyllä uusia kuvia tuolloin ja bloggailen sitten onnistumisen ilosta tai jostain aivan muusta. Tuli vain suuri into kertoa teille mitä kaikkea on taas tullut kokeiltua.



Teksti pääsi hieman repeytymään, mutta selvää siitä saa kuitenkin.
Ystäväni mainio työ
Nyt siis toivotaan vielä, että poltto sujuu hyvin. Viimeistelyyn taidan käyttää hieman lakkaa, joihinkin kiinnittelen rintakoruntaustoja ja toisiin joitain muita juttuja....
Möhemmin näette(ja yllätyksenä tulee itsellekin) miten suuret suunnitelmat toteutuivat.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Turku - Kirpputorien luvattu kaupunki

Kyllä vain. Kirppareita Turusta tosiaan löytyy kuin sieniä sateella. Vaikka toisinaan tuntuukin siltä, että kaikki paikat on jo koluttu. Tämä tunne ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, ettei kirppareita ole lainkaan liikaan.

Tänään avasi Punainenristi oman kierrätystavaratalonsa, Kontin, Satakunnantien varteen. Kontteja on jo useammassa kaupungissa ympäri Suomen ja tällä viikolla (Turun avajaisten lisäksi) juhlitaan myös Oulussa 10v. ja Lappeenrannassa 5v. synttäreitä.
Toki kävin katsastamassa paikan heti, kun pääsin muista toimistani irtautumaan.
Osuin kai juuri ns. oikeaan aikaan, koska väenpaljous oli kuulema aamusta hieman hellittänyt ja työmatkalaiset kököttelivät autoineen ruuhkassa. Avajaisten kunniaksi oli tarjolla arvontaa, kakkua ja kahvia ja olivatpa saaneet paikalle kahden miehen rytmiryhmänkin. Tosin "Aamu Airistolla" laiskasti ja nippanappa nuotilleen soitettuna ei ole mieleistäni musiikkia, mutta taisi duo saada pari fania ohikulkevista mummeleista(ainakin taputuksia).

Liike on vanhan Musta Pörssin tiloissa ja pyörii lahjoituksena saatujen tavaroiden, vaatteiden ja huonekalujen avulla. Ensisilmäyksellä myymälä vaikutti tilavalta ja siistiltä. Vaatteet oli lajiteltu käyttäjän mukaan(naiset, miehet, nuoret ja lapset), kun taas sisustus- ja taloustavarat hauskasti väreittäin. Kirjat, elektroniikka, arvoesineet ja taulut olivat omissa nurkissaan ja tilaa jäi reilusti vielä huonekaluillekin.
Tuotteiden hinnat olivat aika passeleita. En vielä viettänyt aikaa kunnolla kohnaten, joten ne jymyedulliset löydöt jäi vielä löytämättä. Muutamien huonekalujen hintaa vilkaisin ja ne tuntuivat aika korkeilta, mutta muiden tuotteiden osalta hinnat eivät päätä huimaneet.

Kaikkein eniten ihastuin tuunauspiste-ideaan. Eli yksi myyntipöytä oli täynnä kangaslokeroita, joista löytyi kaikkea "herkullista". Nappeja, nyörejä, simpukoita, viinipullonkorkkeja, rikkinäisiä korun osia, kiviä, silkkikukkia, solkia, ruuveja, yms. Nämä tuotteet myytiin irtokarkkifiiliksellä painonmukaan (10€/kg).
Oikea näpertäjän paratiisi!

Tottahan toki minäkin löytöjä tein. Mielenkiintoista kirjaa etsin, mutta niin kuin aina, löysin jotain vallan muuta.
Täällä pitää käydä uudetaan, kunhan hulina hieman laantuu. Näillä näppäimillä uskallan suositella muillekin.

Tein myös "pientä" muokkausta sivuun Löytämisen iloa, jossa on nykyään listaus Turun kirpputoreista.

tiistai 2. elokuuta 2011

Messuhulinaa

Billnäs kutsui minua ja muutamaa muuta viime lauantaina kädentaito 2011-messujen muodossa. Aiemmin mainitsinkin saaneeni koruja sinne myyntiin ikään kuin "siipien suojassa". Oli siis aika käydä tarkastamassa tapahtuma ja kysellä samalla ensimäisen päivän myyntivilkkaudesta.

Väkeä tuntui olevan hyvin liikkeellä autojen paljoudesta päätellen ja myöhemmin saamani tiedon mukaan käviöitä oli ollut n. 5000. Lähdin itse sillä mielentilalla liikkeelle, että haen ennemin virikkeitä hautomoon kuin ostoksia kassin pohjalle. Kaikenlaiset käsityötekniikat ja tuotteen olivat hyvin esillä taonnasta kirjallisuuteen. Kaikkein eniten tuntui olevan koruja ja asusteita. Olisin kaivannut ehkä kattavampaa tarjontaa tuotteista kodin sisustukseen, mutta ehkä tämä toteutuu joillain muilla messuilla. Kokopäivän vietimme ihastellen ja hypistellen käsitöitä. Päälimäisenä jäi mieleen nukketaiteilija Tuija Leinosen työt ja eteenkin Universot. Ne olivat suloisia, persoonallisia ja niitä katsellessa tuli todella hyvälle tuulelle.


Universokatras
Kuten sainoin, etten lähtenyt varsinaisesti ostoksille, mutta toki sitä aina jotain pientä löytyy. Ihastuin suuresti tuohiseen sormukseen ja puunapit olivat juuri se jokin, mitä eräs hautomon tekele kaipasi alkaakseen. Tietysti kaikilta kiinnostavilta taitajilta napattiin käyntikortit mukaan ja niitä tulikin hyvä läjä.

Oma korumyyntini ylitti odotukseni. Sain positiivista palautetta, josta olen kovin iloinen. Juteltiin myös tekijän tärkeydestä myyntihetkessä tämän kaltaisessa tapahtumassa. Otan mielellään vastaan risuja ja ruusuja ja toki myös vinkkejä; olinhan nyt mukana untuvikkona. Ehkäpä toisella kertaa työ ei haittaa harrastusta ja pääsisin itse pelipaikalle kertomaan koruista ja vastailemaan kysymyksiin.

Paluumatkalla piipahdettiin vielä Fiskarsissa, mutta sieltä ei löydetty muuta, kuin kauniita maisemia kotiin tuomisiksi.


torstai 21. heinäkuuta 2011

"Tehdas" toimii


Lienee kai aika paljastaa se mistä aiemmin vaikenin.
Olen koko ajan koruja virkatessani miettinyt mahtaisiko näille olla kysyntää muutoinkin kuin blogissa kommenttien muodossa. Olenhan tehnyt niitä lahjaksi ja muutamia tilauksesta, mutta pääsääntöisesti olen toiminut tutussa ympäristössä. Kohta saan kuiten nähdä ja kokea kuinka korujen käy.

Pääsin nimittäin erään käsityöläisen "siipien suojaan" ja sitä myötä messuille. Olemme olleet tuttavia jo hetken aikaa ja juttelimme ohimennen tulevista etapeita, töistä ja muusta mukavasta. Hän mainitsi lähtevänsä Billnäsiin Kädentaito 2011 -messuille ja ideoi oitis, että voisin tehdä muutamia koruja mukaan. Tottahan toki siitä innostuin(tällaista tilaisuuttahan olen hautomon nurkassa toivonut) ja ryhdyin heti valloittamaan keittiötä tarvikkeillani. Nyt muutama viikko on vierähtänyt ja tuloksena on puutuneet sormet ja  52 korua, jotka lähtevät maailmalle. En oikein osaa odottaa tulevalta mitään muuta, kuin kokemusta. Ei se ota, jos ei annakaan.

Messut järjestetään siis Billnäs ruukin tiloissa (n. 120km Turusta ja 80km Helsingistä Tammisaareen päin) 29.-31.7.2011 ja tokihan sinne on itsekin mentävä näitä sormia ulkoiluttamaan. Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy ruukin omilta sivuilta.

En ole kyseisessä paikassa koskaan käynyt, mutta uskon suuresti, että tapahtuma ja miljöö on näkemisen arvoinen. Olempa kuullut koko paikkakunnan kaunesta pelkkää hyvää, joten jos messuhulina alkaa päivän myötä nyppiä, niin kupillinen  kahvia terassilla ei kuulosta kummemalta.
Ken nyt tästä blogitekstistä innostui, niin uskallan kokemattakin ehdottaa pientä kesäretkeä tuona viikonloppuna tuonne Pinjaisten kylään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...