Marien metsästys

Olen jo aikaa sitten löytänyt omaan käteeni  sopivat ja silmää miellyttävät juomalasit. Oikeastaan löysin isoäitini kaapeista vain yhden lasin, jonka sain hänen luvallaan ottaa käyttöön. Kyseessä on Riihimäen lasitehtaan tuotokset tavallista arkea varten.Olenmyös huomannut sen, että omat lasini menevät vähän väliä rikki, mutta mummolan lasit kestää vuodesta toiseen, joten tahdon samanlaiset.

Pitkään näitä etsin kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja vaikka mistä(molempia,mutta eteenkin kuvassa vasemmalla olevia). Riihimäen laseista Lumihiutale on likimainkin samankaltainen kuin tämä omani, muttei mielestäni yhtä kaunis. Kölytessäni jälleen isoäitini vintillä löysin sattumalta tavarakasan alta ko. laseja neljä lisää. Voi kuinka sitä voikin pieni ihminen olla löydöstään iloinen. Luulen, että se viimeinenkin kuudesta lymyää tuon vintin uumenissa.

Koska minulla oli nyt laseja useampi, jätin varsinaisen metsästyksen sikseen. Hieman mietin noiden lasien nimeä, kun ei sitä tuntunut kukaan tietävän. Arkilaseiksi moni niitä väitti eikä se mielestäni paha nimi ollut, koska selvensi hyvin käyttötarkoituksen.
Eikös se niin ole, että "löydät sen mitä etsit, kunhan lopetat etsimisen"? Niin kävi näidenkin kanssa. Eräällä kirpparikierroksella minua nimittäin katsoi loosin uumenista suoraan silmiin kyseinen lasi kuusikko alkuperäisessä pakkauksessaan. Tätä ostosta ei tarvinnut kovin kauaa miettiä. Marithan ne ja loisto kunnossa ja hintaa paketilla vaivaiset 5€.

Nimi selvisi siinä samalla, kun käyttämättömät lasit sujahtivat ostoskoriin. Kun pakettia hieman kääntelee, niin arvelen revenneestä hintalapusta, että nämä ovat ostettu aikanaan K-Portsasta hintaan 5,30mk. Arveluksi menee siitä syystä, että hintalappu on hieman revennyt.
Nyt on pieni ihminen iloinen ja voi siirtyä muihin keräilyihin ja löytöihin!

Keittiöjakkara

Jokaisesta kodista löytyy jokin huonekalu, joka on hurjan tarpeelinen. Uskon, että kodeista löytyy myös sellainen huonekalu, jonka ulkonäkö ei ole mairitteleva. Minulla nuo ominaisuudet kulminoituvat yhteen ja samaan mööpeliin, keittiöjakkaraan. En tulisi toimeen ilman sitä tai tuolloin ainakin säilytystilaa olisi hurjan paljon vähemmän käytössäni.

Jakkara on aivan tavallinen puisine astimineen ja metalli jalkoineen. En voi käsittää mikä järki on ollut lakata astimet jo tehtaalla, sillä sukan alla ne ovat hurjan liukkaat. Tai ymmärrän toki lakkauksen pinnan kestävyyden kannalta, mutta kun minä mätkähdän metrin korkeudelta nokilleni, niin se pinta on kiukustani rikki kuitenkin. Taas tovi sitten meinasin horjahtaa sen päältä vain liukkauden vuoksi.
Kyseisellä huonekalulla/tarve-esineellä ei myöskään ole kämpässäni tiettyä paikkaa, koska se on mielestäni kovin ruma. Yleensä se jää seisomaan juuri siihen paikkaan missä sitä viimeksi on tarvittu. Mikäli vieraita tuppaa kylään, niin jakkara siirtyy tieltä asunnon huomaamattomimpaan nurkkaan häpeämään.

Jakkara sai minut miettimään hetken ja ryhtymään toimeen. Olin muutama viikko sitten tehnyt heräteostoksen valkoisen keinonahan suhteen ja nyt totesin sen olevan hyvä materiaali tähän projektiin. Suuria muutoksia en tehnyt, mutta liukkauden sain pois verhoilemalla astimet. Nyt jakkara on myös hieman sisustuksellisempi, joten sen ei tarvitse hävetä enää ulkokuortaan. Saatan vielä laittaa nahkaa löysästi roikkumaan poikkipuolista, niin voin jakkaran alla säilyttää esim. lehtiä.

Koko keittiö sai myös uuden ilmeen pienellä vaivalla, kun vaihdoin verhot. Ne vilahtivatkin jo aiemman bloggaukseni kuvissa. Ihastuin verhoihin heti nähtyäni ja (vaikka itse sanonkin) ne sopivat kotiini, kuin nappi nenän päähän. Näkyypä kuvassa toinenkin ihastukseni kohde, Ottava -lamppu.

Valkoista keramiikkaa

On syöty hyvin ja rentouduttu laiskotteluun asti. Kohta koittaa uusi vuosi ja tulossa on kaikenlaista jännää. Kelaan kuitenkin hieman aikaa taaksepäin ja näytän niitä keramiikkapajan tuotoksiani, jotka jäivät odottelemaan aikaansa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että nämä menivät joulupukin pussiin ja siksi niitä ei julkaistu aiemmin. Kävikö teillä tuo iloinen ja hassu ukko? Meillä kävi, kahdesti. :)

Olemme erään sukulaiseni kanssa jutelleet siitä, kuinka meitä hatuttaa kahviastiastoissa eräs ongelma. Nekkoja on aina vain yksi, vaikka (ainakin meidän pöydissä) kahvin sekaan tarjottavia litkuja on sekä maito että kerma. Tuolloin yleensä toinen laitetaan astiastoon kuuluvaan nekkaan ja toinen on sitten jossain. Välillä se "sivullisen osaan" jäänyt litku, joka usein on maito, on vain härskisti omassa purkissaan ja mahdollisesti jääkaapin uumenissa. Ottakoon sieltä ken tahtoo.
Eihän tällainen nyt ole etiketin mukaista lainkaan saati sitten hyvää kestitystä. Kuulostaa siltä, että noudattaisimme tarkasti jotain tiettyä kahviprotokollaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Jokaisen esteetikon silmään varmasti ottaa, jos nekat ovat eriparia tai sitten saatan tehdä härskin yleistyksen. Oli miten oli.

Ongelma ratkesi, kun päästin ajatuksen taas lentoon. Olkoot tölkeissään sitten molemmat.

Ilman kommelluksia ei tämäkään keramiikkatyö mennyt ja probleema tuli taas lasituksen kanssa. Tein siis kaksi settiä, joista toisen lasitin mustalla. Jotain mystistä tapahtui mustan lasitteen kanssa ja sen enempää selittelemättä ne päätyivät hyllyn päälle koristeiksi. Virheistään oppii ja jos omaa yhtä itsepäisen luonteen, kuin minulla ei anna periksi. Siis kunhan keramiikkapajan ovet taas alkuvuodesta aukeavat, niin pääsen kokeilemaan tölkkejäni uudelleen.

Tölkit eivät suinkaan olleet ainoita keramiikkaesineitä, jotka tänä jouluna vaihtoivat omistajaa. Sain nimittäin lahjaksi muutaman "pahvimukin". Taidan pitää tuikitavallisista muodoista ja veikeistä ideoista, koska minusta ne ovat aivan ihanat! Ja koska ne ovat hieman rutussa, saa kupeista hyvän otteen. Kiitos!!

Ai niin... Eihän valkoinen keramiikka tai senkoomin nekat olleet täysin tässäkään. Ostin nimittäin itselleni joululahjaksi vihdoin ja viimein Newtonin. Tätä nekkaa olen toivonut jo kauan. Herättäköön se hämmennystä kahvipöydässä siihen asti, kunnes tölkkien uusi tuotanto on valmis.

 

Pieni lisä

Nyt olen viimein maustehyllyyn tyytyväinen.
Tämä oli siis se pieni lisä, josta puhuin. Pitäähän arjessa olla pilkettä silmäkulmassa!

Kirpparilta, kerättyä ja löydettyä

Toisinaan tulee koluttua sukulaisten vinttejä siinä toivossa, että löytäisi jotain mielenkiintoista. Viime löytöretkellä etsin vanhoja mustavalkovalokuvia, mutta niitä ei tullut vastaan. Vanha keittokirja tupsahti kuitenkin käteeni ja se oli aarre jos mikä.

Kirja on painettu Tampereella vuonna 1914 ja aikanaan se on maksanut yhden markan. Osa sivuista on kärsinyt ihan irtoamiseen asti, mutta onneksi kuitenkin kaikki sivut ovat tallella. Reseptit on laadittu aina 10:lle hengelle ja jo kannessa ilmoitetaan niiden olevan yksinkertaisia ja helppohintaisia. Jokaiselle raaka-aineelle on laskettu oma hintansa. Kirjassa kuitenkin kerrotaan niiden olevan keskimäärä, koska

"ruokatavarain hinta on enemmän tai vähemmän vaihteleva paikkakunnallisten olojen, vuodenaikain ja sisääntuonnin mukaan."

Patapaistia, puolapuuroa, olutsoppaa, ruoholaukkakastiketta ja bannukakkoa...

Vintin kätköistä löytyi myös suuri pullo, jonka äitini on täyttänyt keräämillään korkeilla. Se muutti nyt meille ja löysi paikkansa keittiön ikkunalaudalta. Sen kylkeen onkin mukava koota sesongittain vaihtuvia asetelmia. Kukakohan niitäkin asetelmia mahtaa vaihdella?(nähtäväksi jää)
Muuttipa meille myös uusi kahvipurkkikin, jonka löysin kirpparilta. Jo pitkään ovat jauhot, kahvit ja leseet olleet aarikan peltipurkeissa, mutta nyt toivon muutosta. Vanhat saavat mennä ainakin hetkeksi lomailemaan sitä mukaa, kun uusia löytyy. Saattaa olla, että tämä muuttaminen on aiheuttanut pienen uudistumis- ja sisustamisinnon kehittymisen.

Etsin myös tuossa taannoin pikkuruisia pulloja tai oikeastaan vain yhtä. Sekin tupsahti esiin vintiltä, mutta ihan omista tavaroistani. Kun omaa hamsterin luonteen ja kanan muistin, niin ei välttämättä tule mieleen mitä on aiemin ostanut, saanut tai säästänyt. Nyt enää pitänee putsata tulostin, jotta saan pulloon etiketin tehtyä.

Vuoden viimeinen ripaus makua

Potkin itseni eilen saavuttamaan edes jotain. Jotain, mikä on roikkunut jo pitkään hautomossa enkä ole saanut sitä tehdyksi. Kaikki tarpeet ovat olleet valmiina ja käden ulottuvilla jo useita kuukausia, mutten ole ryhtynyt toimeen(jostain kumman syystä). Nyt vihdoin sain sen tehtyä.

Nimittäin maustepurkit ovat kaivanneet uudistusta jo tovin. Halusin yhteinäisen näköisen lopputuloksen, koska keittiön maustehylly on avoin ja avoin on koko keittiökin. Tahdoin hyvin yksinkertaista ja siistiä ja eroon erikokoisista (erivalmistajien etiketein varustetuista) purnukoista.
Rupeaman alussa yllätyin suuresti, kuinka paljon uusilla maustepurkeilla on hintaa. Eihän hinta ole hirmuinen, jos on tarkoitus ostaa vain kaksi purkkia. Nopea silmäys nykyiseen valikoimaan paljasti kuitenkin reilu 20 makua, jotka kaipasivat purkkia. Kukkaroa olisi saanut avata tarpeettoman paljon. Sisäinen Roope ankka kurkisti päätään ja totesin: "Tämä ei ole väärä paikka säästää."

Keräsin pilttipurkkeja ystävieni avustamana, putsasin ne ja maalasin korkit mustiksi. Vinkki inhottavien liimajämien poistoon on sytytin-/zippobensiini. Haisee kyllä, mutta liuottaa liiman hyvin ja haihtuu nopeaan.
Annoin tulostimen laulaa etiketit, jotka olin väsännyt käyttäen The Graphics Fairy blogista löytynyttä kehystä. Samaa käytin myös keittiöön tulleessa tekstitaulussa, jonka tein syksyllä savityökurssilla. Tämän pienen uudistuksen myötä sekin pääsi paikalleen ylähyllylle.
Etiketit kiinni ja täyttelemään purkkeja. Pitänee vielä käydä kaupan kautta, jotta kaikki purkit saavat sisältöä, kun kauan kestäneen projektin aikana olivat päässeet loppumaan.

Homman tehtyäni huomasin, ettei siihen mennyt aikaa, kuin muutama hujaus. Lausuin siis pari valitua sanaa saamattomuudelleni. Lopputuloseen olen kuitenkin kovin tyytyväinen.
Ylähyllylle eksyi muutama muukin astia koristukseki. Mustaa, valkoista ja ripaus punaista.

Jätetäänkö hyvät sienet metsään?

Ensimäisten Kanttarellien ilmestymisen jälkeen olemme aika-ajoin työtoverien kanssa käyneet innokasta keskustelua sienistä. Tietämys sienistä, ideoita ruokalajeista, mietintää kasvupaikoista ja paljon muuta on kulkeutunut omiinkin korvakäytäviini ja vinkkejä on kukin ottanut talteen. Huomattavaa on se, että useimpien keruu rajoittuu Kanttarelleihin, Suppilovahveroihin ja mustiin Torvisieniin. Ja olemme porukalla pohtineet onko näin myös yleisellä tasolla.

Oman sieniretkeni lähimetsään ainakin vahvisti pohdintojamme. Kiersin pienen metsän aika hyvin ja saaliiksi jäi vain kaksi rellia. Mutta kuinka ollakaan, metsään oli jätetty paljon muita herkkuja. Rusko-orakas, Herkkutatti ja Ukonsieni kelpaavat kyllä minun lautaselleni mainiosti!
Myös ystäväni kävi sienessä(hän on rehellisesti myöntänyt, ettei nouki kuin rellejä) ja huomasi saman asian. Hyviä ruokasieniä metsä piukassa, joskaan ei kanttarelleja, eikä ainakaan hänen jälkeensä ;) Auliisti hän jaksoi kantaa minullekin omien sanojensa mukaan muutamia Lampaankääpiä ja Rusko-orakkaita. Olisin tuon sanan "muutama" käytöstä hieman erimieltä.

En taida olla koskaan blogannut ruokavinkkejä ja tuskin teen sitä tästedeskään, mutta yhden reseptin voisin jakaa. Tänään siis syötiin makoisaa Lampaakääpäkiusausta.
Harvoin seuraan ohjetta ja tässä tapauksessa minulla ei sellaista ollutkaan. Kokkaaminen meni siis ihan fiilispohjalta. Ohjenuorana ainoastaan makumieltymykset ja uunivuoan koko.

Lampaankääpäkiusaus:
n. 5 isoa Lampaankääpää
Paprikaa
Porkkanaa
Sipulia
Perunaa
n. 3dl ruokakermaa
Mausteeksi musta- ja valkopippuria, suolaa, basilikaa ja oreganoa (kurkumaa)
päälle juustoraastetta
(Tälläkertaa oli lihaisa fiilis, joten tuikkasin sekaan vielä kinkkusuikaleita. Vähensin hieman sienten määrää, jotta sain kaiken mahtumaan vuokaan.)

1. Paprika, porkkanat, sipuli ja sienet kuutioidaan. Peruna raastetaan.(Jos huuhdot perunaraasteen vedellä saat koostumukseltaan irtonaisempaa kiusausta)
2. Kaikki ainekset sekaisin uunivuokaa, myös mausteet.
3. Juustoraastetta ja kermaa päälle.
4. Kypsennetään 175-200 asteessa noin tunnin.

Kylkiäisiksi vielä kylmää maitoa ja itseleivottuja sämpylöitä.

  Ja onhan tuo syöminen taitolaji, vaikka tämä seuraava kaveri ei saanutkaan kiusausta.

Kylässä

Oli aika pitää pieni tauko korutehtailusta. Mikäs sen parempi irtiotto, kuin pyöräretki kyläilemään. Muutama hassu kilometri auringonpaisteessa ja raitiissa sateen jälkeisessä ilmassa voittaa mennen tullen kököttämisen kotona.
Enpä olisi arvannut, että minua odottaa lettukestit vaniljajäätelön ja mustikoiden kera. Namskis! Tämän kodin hengetär on niin kekseliäs ja toimelias sisustuksen ja puutarhuroinnin suhteen, etten voi kuin ihastella. Luvalla sain julkaista muutaman pihalta nappaamani kuvan isommista ja hieman pienemmistä katseenkiinnittäjistä.

Sainpa yllätyslahjankin, joka oli mitä mainioin!
Kotiin päästyäni ajatusketju meni kutakuinkin näin: Kaiken muotoisia herkullisia helmiä - kyllähän näistä kuva pitää blogiin saada - luonnon valossa näyttävät paremmalta - parvekkeelle siis - tuossa köysien päällä erottuvat värit - laitan vain isoimmat - no laitan vähän pienempiä - voi himskatti, kun vierähti parvekelaatan alle - ja toinen - ja kolmas - olikos tämä nyt hyvä idea.
Kuvauksen jälkeen siivosin sitten parvekkeen, jotta löytäisin pudottamani helmet. Kaikki tallessa, parveke siivottu ja ihan kiva kuvakin tuli. :)

Taidan jatkaa koruilua vasta huomenna. Tänään hieman dataillaan ja lekotellaan loppuaika.
Olenhan jo aiemmin puhunut siitä, että käsityö- ja askartelutarvikkeeni sijaitsevat kaapissa ja tilani keittiön pöydällä tai olohuoneen lattialla. Nyt kun tehdas pyörii kovaa vauhtia, uskallan laittaa kurkistus kuvan omaan rakkaaseen kaaokseen. Kyllä tämä tulee siivottua, mutta niin kauan kuin ispiraatiota riittää, niin pysyy tuollaisena "hallittuna" sekamelskana....

Fiinille kupille kaveri

Palataan "normaaliin" kirpparikäyttäytymiseen. Eli viimekertaisella hätäisellä reissulla osui silmiin taas tavaraa. Lähdin etsimään koruja ja hiuslaitteita, mutta niiden anti jäi laihanlaiseksi. Löytyi kuitenkin kermakko, josta olin kovinkin innoissani.

Olen n. 5 vuotta sitten löytänyt kirpparilta kuusi mieleistäni pikkukuppia tasseineen. En aiemmin omistanut lainkaan ns. pyhäkuppeja vaan juotin vieraani aina kahvimukeista. Nuorille tämä järjestely sopi mainiosti, mutta vanhemmat ihmiset kärsivät loppupäivän närästyksestä. Kupit ovat taattua Saksalaista laatua, mutta niiden ikä on minulle mysteeri. Myöhemmin löysin samanlaisia seitsemän, mutta satsissa oli vain neljä lautasta. Tosin on hyvä olla varakuppeja, jos on tällainen mämmikoura kuin minä. :)
Eräällä kirppari ressulla kupit tulivat jälleen mieleeni ja siitä lähtien olen enemän tai vähemän aktiivisesti metsästänyt oikeanlaisia tasseja tuloksetta. Muutama vuosi sitten niitä kuitenkin "käveli" vastaan taas 6kpl (kuppi+alunen) ja arvata saattaa, että mukaanhan nuokin lähti.

Nyt oli ilo ylimmillään (ainahan on, kun teen löytöjä..), kun huomasin loosin nurkassa värisävyiltään tismalleen samanlaisen kermakon. Ei taida kuulua sajaan, mutta sopii noiden kaveriksi kuin nenä päähän. On myös Saksalaista alkuperää.
Johtaako tämä siihen, että seuraavat etsinnän kohteeni ovat sokerikko, leipälautaset ja kannu maidolle?

 Näiden juhlallisten löytöjen myötä on hyvä toivottaa kaikille oikein rentouttavaa juhannusta!!

Minäkö mustis?

Taas on touhuttu hurjasti kaikkea, mutta vielä ei ole valmista näyttää. Käsitöiden parista nimittäin irtaannuin kirpparille. Ehdotus sinne lähdöstä tuli yhtä yllättäen kuin päätöskin. Hyvä, että tuli lähdettyä, koska kotiin tuli halvalla uutta.
Olen jo pitkään kironnut paistinpannujeni huonoa kuntoa ja päättänyt vaihtaa ne pikkuhiljaa uusiin/parempiin. Nyt neljällä eurolla mukaan lähti valurautainen paistinpannu ja pienellä käsittelyllä sain siitä kuin uuden. Kyllä rauta on parasta. Kuvan lettupannukin otti hieman öljyä pintaansa siinä samalla, vaikka sen olenkin hankkinut jo aiemmin.
Lisää mustaa tuli käsilaukun muodossa. Mielestäni ihana nahkalaukku on todella jykevä ja tuskin koskaan käytetty. Sen kuviointi otti silmään hyllystä ensimäisenä ja hinnan nähtyäni en voinut jättää sitä ostamatta.

Kotihengetär

Olen bloggaillut jo usean viestin peräkkäin löydöistäni kirpputorilta, joten nyt on aika siirtyä käsitöihin. Viikonlopun kaunis ilma on varmasti houkutellut ihmisiä ulos, mutta minä vilukissana olen ommellut hurjasti auringon lämmittäessä selkää. Vanha kunnon Bernina onkin saanut laulaa urakalla! Lopputuloksena on kaksi hametta, joista toinen oli vain lyhennyt, sisustus tyynyjä (materiaalien puutteen vuoksi jäivät kesken) ja esiliina.

Esiliinan kangas on hankittu huuto.net:stä ennen joulua, mutta nyt vasta sain inspiraation toteuttaa hautomon tuotokset. Taskun brodeerauksen teon ulkoistin ihmiselle, jolta löytyy pelit ja pensselit, koska(myönnettäköön) olin liian laiska tekemään sitä käsin. Suuri kiitos siis hänelle!
Kangastakin jäi vielä sen verran, että myöhemmin voisi tehdä ns. samaan sarjaan patakintaat tai jotain muuta.

Nyt ei tarvitse olla yltäpäältä jauhoissa, jos/kun intoudun leipomaan! Ennen tuli katsottua kaksi kertaa pellille varmistaakseen, että uuniin on tosiaan menossa jotain.

Herkullinen Helmikuu

Kevät tulee kohisten enkä minä pistä lainkaan vastaan. Kirppari on taas ollut auttamassa uusien sisustus juttujen kanssa ja nyt ne etsivät paikkaansa kotinurkista.
Ihanan herkulliset omena-maustemyllyt oli täysin heräteostos, koska edullisesti sai. Kolot mausteille eivät ole suuret, eli hyöty kolautti päänsä yhteen kauneuden kanssa, mutta käytännöllisyys tulee kai siinä, että sopivat pieneen käteeni paremmin kuin hyvin. Omput ovat punaiseksi petsattua(?) puuta. Kyllä näistä kelpaa soppaansa maustaa suolalla ja pippurilla.

Kerran tuossa tiimariin eksyttyäni löysin myös ihanuuksia. Olen huomannut, että kyseinen kauppa on petrannut valikoimissaan ja tuotteiden laadussa viimevuosina, mikä toki on hyvä asia. Toisinaan kuitenkin kaipaan sitä halpaa krääsää, jonka voi surutta heittää pois kyllästyttyään. No tämä kerta, milloin nuo ihanuudet löytyivät oli alennusmyyntien aikaa. Minua siis onnisti! Ystävän päivää uumoillen tuikkukupit tulivat kotiin ja löysivät eilen paikan olohuoneen arkun/sohvapöydän päältä. Onhan helmikuussakin illat vielä hämäriä.

Blogini kurkkaukset kipuavat pikkuhiljaa maagiseen tonniin ja vielä ehtii arvontaan osallistua... Siitä lisää sivun laidassa.

Kuppi kahvia kiitos!

Tuossa aiemmin katsastelin blogissa saltunraitti hänen kaunista kahvipannua/perkolaattoria. Siitä tuli ajatus näyttää myös meidän pulputuspannu.

Koska olen niin kovasti tuon vanhan tavaran perään on tämäkin iältään n. 40-60 vuotta. Kovin pieniä annoksia ei tuolla kannata keittää ja itse keittokin vie n. 15-25min. Nopean aamurutiinin saavuttamiseksi meillä on myös tavallinen kahvinkeitin, mutta tämä vanha rouva on käytössä ns.spesiaali tilanteissa.
Tuokäyttämäni Wanhanajan kahvi on mielestäni todella pehmeän ja hyvän makuista. Turun kauppahalli on tänään saamieni tietojen mukaan ainoa paikka Suomessa, josta tuota saa.

Omenakorin kanssa uuteen vuoteen 2011

Taas mentiin eteenpäin, avattiin uudelle vuodelle ovi ja kutsuttiin sisään.
Oma aaton vietto meni mainiosti E:n kainalossa pelaillen konsolipelejä ja musiikkia kuunnellen. Kaikkein lähinnä uudenvuoden rakettihulinaa toimitti meillä popcorn -kattila ja hieman hiiltyneet patongit. Toki katselimme parvekkeelta, kun muut juhlijat ampuivat rahojaan taivaalle ja on kyllä sanottava, että kauniilta näytti.

Ennen kaikkea tuota edellä mainittua piipahdin kuitenkin kirpputorilla. Ihanaa omaa tutkailurauhaa, kun suurin osa kirpputoreja kiertävistä ihmisistä olivat aatoksi jättäneet vanhat tavarat rauhaan. Paikka oli siis todella tyhjä ja minä nautin niin, kun ei tarvinnut olla pyytelemässä anteeksi tuupattuani korilla, käveltyäni varpaille, tms.
Muutama tunti vierähti taas ja tälläkertaa tavarat vaihtuivat hyppysissäni useasti. Jostain syystä olin vaativampi ostosteni suhteen, kuin yleensä ja puntaroin tuotetta ja hintaa moneen otteeseen. Mistä lienee ihme käyttäytyminen johtuneen?
Emalikannu, tuikkulyhty, kirja, grillipihdit.... Kaikkea kanssa minäkin ostaa aijon, mutta lopulta päätös oli selvä. Korillinen omenoita tuli tarpeeseen! Itseasiassa löytöretkelläni löysin vain kahden purkin täydennyksen minulla jo olleisiin tupperin purkkeihin. Kyllä nyt voi retkeillä tulevana kesänä!

Kuvan kori on myös löytynyt kirpputorilta, mutta ei tältä reissulta. Liina on omia nypläyksiäni aikojen takaa.

Hieman kärsinyt hopealautanen sai myös tulla mukaan. Siinä meidän tarjolla olevat hedelmät ovat kauniisti esillä. Löysin myös pussillisen joulukoristeita.
Pussissa kiinnosti eniten tähden muotoiset peltiset esineet, jotka toistaiseksi ovat vielä mikättimiä, muut pussin sisällöstä säilöin askartelutarpeitteni joukkoon. Tähtikuvioissa on kaksi samanlaista puolta ja ne on yhdistetty pienellä osalla, jonka keskellä on reikä. Leikkaukset pellissä näyttävät siltä, että laatta on tarkoitus vääntää U:n muotoon. Keskiosassa oleva reikä on niin iso, ettei pienen langan pujottamisesta olisi hyötyä, vaan naru/nyöri olisi tarkoitukseen sopivampi. Toisaalta, kun laatta on taivutettu, se voisi aivan hyvin toimittaa kattauksessa yksittäisen servettitelineen virkaa. Kuuseen vai kattaukseen vai aivan jonnekin muualle? Tämä on siis mikätin ennen ensi joulua. 

Tapahtumarikasta, Löytöjen täyteistä ja Aitoa eloa vuodelle 2011!