Kun tytöt käyvät shoppailemassa, pyörittelevät miehet päätään.
Tosin tälläkertaa ei pyörittely johtunut kuluneesta ajasta, ostojen tarpeellisuudesta, rahan kulutuksesta tai tavaran määrästä. Kävin nimittäin ystäväni kanssa ostoksilla omaan tyyliimme sopivalla tavalla. Täsmäiskut tehtiin seuraaviin liikkeisiin: K-rauta, Hong Kong-tavaratalo, Biltema, Ikea ja Jättirätti. Kaksi jälkimmäistä rikkovat hieman linjaa olemalla ns. akkainliikkeitä. Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikkein pisimpään pyörimme noissa listan alkupään liikkeissä.
Minun ostoslistalta löytyi Kiva-kalustelakka ja valkoista kangasta. Kaikki muu olisi herätteitä, mutta myös tarkoin harkittuja. Siihen ainakin yritin pyrkiä ja onnistuinkin.
Ostosreissun jälkeen olin aivan kuitti. Siispä kotisohvan ei tarvinnut houkutella minua kovinkaan paljon. Kirja käteen ja löhöilemään. Nappasin ensimäisen kirjan, joka käteen sattui ja varmistin, etten sitä ollut vielä lukenut. Pääsin kirjassa yli puolivälin ja olin jo raivoa täynnä. Niin huonoa tarinan kerrontaa en ole toistaiseksi lukenut. Eipä ihme, että opus oli aikanaan kirjaston poistojen joukossa. Koko ilta pilalla.
Eilen päätin kääntää koko lukukokemukseni voitoksi. Mitä opin? Mikäli luen huonon kirjan, on hyvä olla varma teoksen omistussuhteista.
Käsitöitä, askartelua, kierrätystä, vanhaa tavaraa.... Höpinää siis kaikesta pienestä, josta innostuu isosti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. marraskuuta 2012
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Kaksi kirjaa onnea toivottamassa
Tulossa oli kaksi tilaisuutta, joihin kaivattiin lahjaa/korttia. Itse ihastuin kirjakorteissa juuri siihen ideaan, että ne täyttävät molemmat tarpeet. Tai ainakaan pientä lahjaa ei tarvitse kääriä erikseen vaan sen voi sujauttaa kortin sisään. Tähän toimivaan ideaan ihastui muutama muukin lähipiiristäni.
Ensin oli tulossa 18v. synttärit. Tähän korttiin valittiin sankarin kuva lapsuusajoilta ja lähdettiin liikkeelle sen pohjalta. Kuvia oli useita, mutta kesäinen polskintahetki sai ideat hyrräämään eniten. Kirjavasta uima-altaasta sain mahtavat värit korttiin. Mielestäni kortti on kuin karkki ja tuo minullekin kesän muistot pintaan.
Toinen tilaisuus on vielä tulossa sillä kyseessä on lakkiaiset. Toiveena oli mustavalkoinen luomus ja viisaita sanoja. Valitsin Sweet Pea Stamp:n mielettömän kauniin leimakuvan, jonka väritin puuväreillä. Lisäsin hieman glitteriä, perhosia, nappeja, nauhaa ja vielä ne viisaat sanat.

There is wisdom of the head andTulostin ei jostain syystä ole toiminut toviin, joten jouduin kirjoittamaan tekstin käsin. Pitäisiköhän harjoitella tekstausta juuri näitä tilanteita varten...
wisdom of the heart.
Treasure them both!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Kirpparilta, kerättyä ja löydettyä
Toisinaan tulee koluttua sukulaisten vinttejä siinä toivossa, että löytäisi jotain mielenkiintoista. Viime löytöretkellä etsin vanhoja mustavalkovalokuvia, mutta niitä ei tullut vastaan. Vanha keittokirja tupsahti kuitenkin käteeni ja se oli aarre jos mikä.
Kirja on painettu Tampereella vuonna 1914 ja aikanaan se on maksanut yhden markan. Osa sivuista on kärsinyt ihan irtoamiseen asti, mutta onneksi kuitenkin kaikki sivut ovat tallella. Reseptit on laadittu aina 10:lle hengelle ja jo kannessa ilmoitetaan niiden olevan yksinkertaisia ja helppohintaisia. Jokaiselle raaka-aineelle on laskettu oma hintansa. Kirjassa kuitenkin kerrotaan niiden olevan keskimäärä, koska
Vintin kätköistä löytyi myös suuri pullo, jonka äitini on täyttänyt keräämillään korkeilla. Se muutti nyt meille ja löysi paikkansa keittiön ikkunalaudalta. Sen kylkeen onkin mukava koota sesongittain vaihtuvia asetelmia. Kukakohan niitäkin asetelmia mahtaa vaihdella?(nähtäväksi jää)
Muuttipa meille myös uusi kahvipurkkikin, jonka löysin kirpparilta. Jo pitkään ovat jauhot, kahvit ja leseet olleet aarikan peltipurkeissa, mutta nyt toivon muutosta. Vanhat saavat mennä ainakin hetkeksi lomailemaan sitä mukaa, kun uusia löytyy. Saattaa olla, että tämä muuttaminen on aiheuttanut pienen uudistumis- ja sisustamisinnon kehittymisen.
Etsin myös tuossa taannoin pikkuruisia pulloja tai oikeastaan vain yhtä. Sekin tupsahti esiin vintiltä, mutta ihan omista tavaroistani. Kun omaa hamsterin luonteen ja kanan muistin, niin ei välttämättä tule mieleen mitä on aiemin ostanut, saanut tai säästänyt. Nyt enää pitänee putsata tulostin, jotta saan pulloon etiketin tehtyä.

"ruokatavarain hinta on enemmän tai vähemmän vaihteleva paikkakunnallisten olojen, vuodenaikain ja sisääntuonnin mukaan."Patapaistia, puolapuuroa, olutsoppaa, ruoholaukkakastiketta ja bannukakkoa...
Vintin kätköistä löytyi myös suuri pullo, jonka äitini on täyttänyt keräämillään korkeilla. Se muutti nyt meille ja löysi paikkansa keittiön ikkunalaudalta. Sen kylkeen onkin mukava koota sesongittain vaihtuvia asetelmia. Kukakohan niitäkin asetelmia mahtaa vaihdella?(nähtäväksi jää)
Muuttipa meille myös uusi kahvipurkkikin, jonka löysin kirpparilta. Jo pitkään ovat jauhot, kahvit ja leseet olleet aarikan peltipurkeissa, mutta nyt toivon muutosta. Vanhat saavat mennä ainakin hetkeksi lomailemaan sitä mukaa, kun uusia löytyy. Saattaa olla, että tämä muuttaminen on aiheuttanut pienen uudistumis- ja sisustamisinnon kehittymisen.
Etsin myös tuossa taannoin pikkuruisia pulloja tai oikeastaan vain yhtä. Sekin tupsahti esiin vintiltä, mutta ihan omista tavaroistani. Kun omaa hamsterin luonteen ja kanan muistin, niin ei välttämättä tule mieleen mitä on aiemin ostanut, saanut tai säästänyt. Nyt enää pitänee putsata tulostin, jotta saan pulloon etiketin tehtyä.
Tunnisteet:
keittiö,
keräily,
Kirja,
kirpputori,
sisustus,
Wanhaa tavaraa
torstai 29. joulukuuta 2011
Kansalliseepos ja kunnon käsityö
Juuri ennen joulua tein pienen kirpparikierroksen keskellä keskustaa. Eipä haaviin tarttunut paljoakaan, koska mielessä pyöri vain tonttuilutarpeet. Ei sellaista reissua kuitenkaan ole olemassa, ettei yhtään mitään mukaan tulisi. Kolutessani viimeistä keskustan kirpparia taisin osua napakymppi löytöön.
Minikalevala kahdessa osassa!!!
Ensin otin kirjat käsiini vain sen vuoksi, että ne näyttivät suloisilta. Vain noin 10cm kanttiinsa ja kannetkin ihan kelpo kunnossa. Kääntelin ja huomasin, että kyseessä oli kansalliseepoksemme ja sitten huomasin hinnan(enkä ollut uskoa silmiäni) 0,25€/kpl. Kaikki 50 runoa pikkuruisissa kansissa ala Karjala-kustantamo, Petroskoi 1981.
Käväisin myös eräässä kauppakeskuksessa, jonne olivat kerääntyneet paikalliset käsityöläiset kojuineen. Sieltä oli aivan pakko ostaa mukaan tuo kuvassa näkyvä Terraviivan magneetti. Se vain osui silmään ja kauneudellaan hurmasi. Pitäähän sitä tukea kunnon käsityötä ja paikallista yrättäjyyttä.
Nämä taisivat olla lahjoja itselleni tänä jouluna.

torstai 8. syyskuuta 2011
Kirjakortti valmistuvalle
Tein tilauksesta kirjakortin opintonsa päättävälle naiselle. Koska kyseessä oli aikuinen opiskelija, tuotti teksti päänvaivaa, mutta onneksi sanat pomppivat paikoilleen lopulta tilaajan avustuksella. Minulla oli käytössäni aivan ihanaa paperia, jonka sankari on itse marmoroinut peruskouluaikanaan. Säästelin hieman sen käytössä, ettei kortista olisi tullut levoton.
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Kirpparilta ja hullujen tehtaalta
Onpa tullut kierrettyä viimeaikoina kirppareita laihoin löydöin.
Ystävien kanssa piristettiin kuitenkin mieltä ja koristeltiin itseämme. Tilattiin siis koruja, kukin oman tarpeensa mukaan. Tällaisia tuli tilattua.
Olen niin ihastunut noihin luu- ja puukorviksiin, joten olihan niitä nytkin saatava. Onneksi muistakin materiaaleista tehdään kauniita koruja, kun tuo kulta on hieman arvokasta ja hopeaa tai rihkamaa tämä hipiäni ei siedä. Tilauspaikkana toimi "Hullujen tehdas" eli Crazy factory ja sitä uskallan suositella muillekin, jotka hakevat uusia lävistyskoruja tai muita kaunistuksia.
No onhan sieltä kirppariltakin jotain pientä löytynyt kuitenkin. Korulaatikkooni pääsivät muoviset nappikorvikset ja rannerenkaat. Myös kokkaustuokioihin hain hieman erilaisempaa menoa. Siinä missä muut haikailevat tulisten ja modernien makuelämysten perään otan minä askeleet alkukantaiseen ja sukellan keskiaikaan. Vielä en ole ehtinyt tuon opuksen mukaan kokkailemaan, mutta Olutkana ja Spelttivanukas tuovat jo veden kielelle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
p*skarteluhaaste #100
Heips!
Oli aika tehdä jotain muuta, kuin koruja ja 100. p*skarteluhaaste tuli juuri oikeaan aikaan. Teema haasteessa oli ihana, innoittava ja toisaalta minulle myös hankala(liikaa vaihtoehtoja).
Näillä mietinnöillä tuli luotua tällainen kortti haasteeseen:
Herkut käyvät hyvin lahjaksi ihmimselle, jolla on jo kaikkea. Enkä kovin montaa ihmistä tunne, joka niistä kieltäytyisi. Mietin kuitenkin myös sitä mitä tapahtuisi, kun kaikki herkut ovat syöty...
Taustan tekemiseen meni monta tuntia ja hermot oli kireällä. Jouduin nimittäin alkaa työn fonttien hakemisesta. Eihän se vaikeaa ole, mutta kun on tällainen tumpelo ja omistaa koneellaan vain Openofficen, niin taival on tuskallinen.
Kun vihdoin ja viimein olin saanut kortin valmiiksi, huomasin että tekstissä on kirjoitusvirhe. En voinut enää muuta kuin nauraa! Todellakin omannäköinen kortti kaikkine virheineenkin!!
Laitan vielä pelkän (korjatun) tekstin jakoon. Klikkaat vain kuvaa ja tallennat kuvan koneellesi. Jos käytätte sitä, niin toivon, että linkitätte tänne tai ainakin vinkkaatte minulle tuotoksesta.
Pitäkäähän hauskaa tekstin kanssa!!

- Mielelläni kokeilen kaikkea uutta ja kiehtovaa -kirjakorttia en koskaan aiemmin ole tehnyt
- Maanläheiset värit ovat minulle mieluisia
- Kauniita vintage -kuvia tykkään käyttää myös koruissani
- Pitsiä, koukeroita, herkkyyttä
- Turhaudun aina lahjojen keksimisessä, joten tuotos voisi olla jotain myös lahjaksi käyvää.
Herkut käyvät hyvin lahjaksi ihmimselle, jolla on jo kaikkea. Enkä kovin montaa ihmistä tunne, joka niistä kieltäytyisi. Mietin kuitenkin myös sitä mitä tapahtuisi, kun kaikki herkut ovat syöty...
Taustan tekemiseen meni monta tuntia ja hermot oli kireällä. Jouduin nimittäin alkaa työn fonttien hakemisesta. Eihän se vaikeaa ole, mutta kun on tällainen tumpelo ja omistaa koneellaan vain Openofficen, niin taival on tuskallinen.
Kun vihdoin ja viimein olin saanut kortin valmiiksi, huomasin että tekstissä on kirjoitusvirhe. En voinut enää muuta kuin nauraa! Todellakin omannäköinen kortti kaikkine virheineenkin!!
Laitan vielä pelkän (korjatun) tekstin jakoon. Klikkaat vain kuvaa ja tallennat kuvan koneellesi. Jos käytätte sitä, niin toivon, että linkitätte tänne tai ainakin vinkkaatte minulle tuotoksesta.
Pitäkäähän hauskaa tekstin kanssa!!
perjantai 27. toukokuuta 2011
p*skarteluhaaste #92
Ukkosen jyristessä intouduin bingoamaan. P*skarteluhaasteen #92 ruudukosta löytyi monta sormia syyhyttävää elementtiä, enkä millään osannut päättää mikä yhdistelmä olisi se "voittorivi". Lähdin purkamaan vimmaani ihan sillä periaatteella, että paperit nokan eteen ja katsotaan mitä syntyy.
Muutama kirjanmerkki tuli tehtyä sivun kulmaan sujautettavaksi ja viimeisen kohdalla tuli idea bingoruudukosta. Sininen luomus ottaa siis osaa haasteeseen rivillä Pyöreä muoto - Timantti - 3 paperia.
Uskaltaisin sanoa, että tämä kuvien värittely alkaa jo hieman sujua.

| Haasteseen osallistuva merkki |
perjantai 18. helmikuuta 2011
Kirjasto karttuu
Ihanaa! Viikonloppu edessä, kaunis ilma ja nopeaa postitusta.
Olen pikkuhiljaa alkanut kerätä kirjoja liittyen minua kiinnostaviin käsitöihin. Kouluajoilta on tullut jo tuo ns. peruskirjallisuus, joissa opetetaan esim. katesauma ja napinkiinnitys, mutta näin jälkeenpäin olen yrittänyt bongata kirjoija, joissa olisi jokin idea/teema/se jokin. Muutamia niitä on jo kertynyt ja nyt kartutin kirjastoani jälleen.
Viime keskiviikkona tein tilauksen Amazon:sta, kun silmiini sattui kirja, joka lupasi sitä jotain juurikin minulle sopivalla tavalla. Toimitus ajaksi ilmoitettiin se perus 3-7vrk, mutta iloksi ja yllätyksekseni se tuli tänään. Arvaanpa, että luvassa on aivan mainio viikonloppu tämän opuksen seurassa!
Ote takakannesta:
"...if you´re worried that knitting and drinking don´t mix, perish the thought. Each of the 30+ projects in this book is designed to accommodate the distracted knitter and is portable enough to carry easily. Before you cast on, look for the project´s drink rating to determine how much concentration the pattern requires."
:)
En aijo kuitenkaan vetäytyä täysin kirjan pariin, vaan luvassa on myös vierailu ystävän luona. Uuteen kotiin on aina tapana viedä jotain ja niin mekin teemme. Lahjaamme en tietenkään paljasta, mutta tällaisessa paketissa sen luovitamme. Kätevästi kortti ja kääreet samassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)