Aloitetaan siis siitä minne kaikki viimeistään päätyy... tai ehkä kuitenkin siitä tilasta, mikä ensimäisenä valmistui. :)
Kevään tullen sitä tahtoo uusia asioita piristämään ja itse olen ottanut sisustuksen kohteekseni. Olisi kai itsessänikin jotain tuunattavaa, mutta se hoituu alati vuoden mittaan. Nämä nikkarointi projektit ottavat vähemmän aikaa ja pitkäjänteisyyttä(eteenkin omalla tyylilläni tehtynä), joten niitä on helpompi suorittaa. Varsinkin jos kukkaron nyörit kestävät.
WC:n kohdalla ei tarvinnut paljoa miettiä pudjettia, sillä kaikki esim. kalusteet mitä olin tilaan suunnitellut, löytyivät omasta takaa. Loput mitä toivoin tuunasin saamistani materiaaleista. Pinterest oli kyllä suuri ideoiden lähde tässäkin projekstissa. Eihän kaikkien tuunausjuttujen tarvitse olla idealtaan omia, kunhan vain miellyttää omaa silmää.
Valitettavasti en napannut kuvaa entisestä näkymästä, mutta tuskin on vaikeaa kuvitella pelkkää valkoista kopia. Yhden hyllyn asennan vielä valaisimen ylle katon rajaan, jotta saan sinne piiloon muutamat pesuaineet ja tukkupakkauksen paperit. En kuitenkaan malttanut odottaa bloggauksen julkaisun kanssa sen hyllyn kiinnittämistä, joten saatte kuvitella hitusen lisää tummaa puuta.
Se mitä kuvissa ei näy on lattialla oleva musta pyöreä matto ja oven vieressä roikkuvat harmaan ruudulliset pyyhkeet.
Käsitöitä, askartelua, kierrätystä, vanhaa tavaraa.... Höpinää siis kaikesta pienestä, josta innostuu isosti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikkarointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2013
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Kuutio täynnä ajatuksia
Minua kiinnostaa kaikenlaiset mekaaniset jutut, joita voin toteuttaa askartelun keinoin. Harmittavaisen harvoin tulee kuitenkin sellaisia kortteja tehtyä, joissa olisi liikkuvia osia. Kaipa niiden pariin paneutuminen vie sen verran aikaa, että normaalina arki-iltana on vain helpompaa tehdä jotain simppelimpää.
Alkuviikosta ryhdyin ajasta huolimatta väkertämään mekaanista "leikkikalua" leikaten, liimaten ja leimaten. Kaikki tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että tahdoin kokeilla.
Olen aikaa sitten löytänyt seuraavan video-ohjeistuksen the Scrapbook Lounge: Memories Cubed ja tuiottanut sitä haltioituneena. Nakkasin projektin hautomoon ja odottelin toteutushetkeä. Nyt oli aika kaivaa se ulos, koska huomasin unohtavani osan mietinnässä olleista asioista. Aika siis hieman siivoilla hautomon pölyyntyneitä nurkkia.
Ensimäinen kuutio on tietysti aika raakaversio verrattuna siihen millaisen voinsi tehdä. No pääasia oli kuitenkin mekaniikan ymmärtäminen, rakentaminen ja nimenomainen kokeilu. Mietitään ulkonäköseikkoja sitten seuraavan kuution kohdalla...
Videon erinomaiset ohjeet kirjoitin osakseen paperille, jottei minun tarvitsisi kokoajan olla kelailemassa oikeaa kohtaa näytille. Piirsin myös jokaisesta paperista ns. kaavan, josta näin leikkuutavan. Nämä helpottivat suuresti työn edistyessä.
Minulla ei ollut mitään puukuutioita käytettävänäni enkä sellaisia ryhtynyt edes hankkimaan. Kirpparilta löysin lastenleikkeihin tarkoitettuja muovisia numero- ja kirjainkuutioita, jotka kävivät hyvin projektiin. Olivatpa vielä kevyitä(onttoja), joten koko palikasta ei tulisi niin painavaa, kuin puisesta vastaavasta.
Oma kuutioni ei myöskään muistele mitään elämäni kohokohtaa, vaan latasin sen täyteen iloisia lainauksia, runoja ja sanontoja kuvien kera.
Höpötys sikseen... tällainen siitä tuli. Kääntelyperiaatteenhan näkee hyvin videosta, joten kuvasin vain kyljet. Kliksuttelehan kuvia, niin näät hieman paremin.
Videon suurkulutuksen jälkeen minulle jäi mieleen eräs kysymys: Mitä tapahtuu, jos nostaa kuution ylös pitäen kiinni vain yhdestä reunapalikasta? Koska kuvion hahmottamiskykyni ei ole huipussaan ja kuutio tuli valmiiksi pääsin tätäkin testaamaan.
Tämän väsääminen oli hauskaa! Suosittelen kokeilemista!

| If you want to be happy, be. -Leo Tolstoy |
| Kun iloitset pienistä asioista voit iloita usein! |
| Every smile makes you a day younger. - Kiinalainen sananlasku |
| Attitude is a little thing that makes a big difference. - Winston Churtchill |
| Lauhgter is an instant vacation. - Milton Berle |
| In a friend you find a second self. -Isabella Norton |
| The best way to cheer yourself up is to try to cheer sombody else up. -Mark Twain |
| Friend are those rare people who ask how you are and then wait for the answer. |
| Onnellisuus on paras kasvojen kohotus. |
| Emme lopeta leikkimistä, koska vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen. |
Videon suurkulutuksen jälkeen minulle jäi mieleen eräs kysymys: Mitä tapahtuu, jos nostaa kuution ylös pitäen kiinni vain yhdestä reunapalikasta? Koska kuvion hahmottamiskykyni ei ole huipussaan ja kuutio tuli valmiiksi pääsin tätäkin testaamaan.
| Eipä tapahtunut ihmeitä... |
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Kesäinen yllätys
Blogissani on ollut viime aikoina kovin hiljaista. Hiljaisuuteen on ollut syynä kiireellisyys ja salamyhkäisyys. Nyt kuitenkin suuri projekti tuli valmiiksi ja totuuden hetki koitti, joten voin hyvillä mielin kertoa siitä muillekin.
Olen siis reilun kuukauden ajan suunnitellut ja väsännyt saunamökin sisustusta. En suinkaan suorittanut tätä suurta projektia yksin, vaan tiiviisti mukana oli veljeni perhe ja muutama muu sukulainen ja tuttava. Tahdoimme ilahduttaa isääni ja hänen vaimoaan ja olimme vakuuttuneita, että tämä olisi oiva tapa.
Heidän saunamökin pukutila kaipasi mielestämme uudistusta. Halusimme tehdä pukutilasta siistin ja viihtyisän tilan, jossa olisi mahdollista levähtää saunan jälkeen ja unohtaa arjen huolet.
Pidimme pienen ideariihen, jonka tuloksena meillä olikin jo koko sisustus valmiina(ainakin suurinpiirtein). Kaivelimme kaappeja jokainen tahollamme, jotta saisimme pidettyä pudjetin mahdollisimman pienenä. Kierrätimme, tuunasimme, otimme vastaan lahjoituksia ja kiersimme kirppareita. Minä lupausuin hoitamaan tekstiilit ja "taidemaalarin" hommat ja suuretlinjat(nikkarointi, maalaus, lattia) jaoimme osallistujien kesken. Juhannuksena saimme oivan mahdollisuuden päästä ottamaan mittoja kyseisestä tilasta. Kaikki tämä tapahtui kaikessa hiljaisuudessa yllätettäviltämme. Viime metreillä jouduimme heittämään ilmoille muutaman valkoisen valheenkin, joista pyydämme anteeksi.
![]() |
| Ideointia värimaailmasta |
Kuvat puhukoot puolestaan.
![]() |
| Ennen |
![]() |
| Jälkeen |
![]() |
| Naulakko siirtyi koivun oksistoon. |
Vielä pieni kollaasi uusien juttujen yksityiskohdista.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Puuhastelukaappi #5
Nyt uurastus on tullut päätökseensä ja on myönnettävä, että olen iloinen ja ylpeä kyhäämästäni kokonaisuudesta. Vaikka kaappi näyttä hieman täyteen ahdetulta, niin uskokaa tai älkää sen syövereissä on vielä tilaa.
Paljastukseksi niille, jotka ihmettelevät minne tungin kankaat ja langat: Ne ovat ja pysyvät sängynaluslaatikoissa. Homma toimii edelleen niin, että raahaan tarvittavat tavarat keittiön pöydän ääreen, mutta nyt minulla on kanniskelua varten kokoontaittuva ostoskori. Ehdottoman kätevä kapistus!
Vielä muutama kuva yhsityiskohdista.
Näin ne pääsiäisen pyhät vierähtivät. Nyt on aika tulla ulos kaapista ja ryhtyä luomaan jotain...jotain ;)
On mukava ryhtyä toimeen, kun kaikki on järjestyksessä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Puuhastelukaappi #4
Olen aiemmin käynyt pyytämässä avustuksia läheisestä viedeovuokraamosta namilaatikoiden muodossa. Ennen niiden tarkoitus oli tyystin toinen(pikkuterraario). Nyt kanskaiset kukat ja muut koristeet pääsivät näissä hyvään säilöön. Etiketit päälystin kontaktimuovilla ja kiinnitin narulla(porasin pienet reijät laatikon kylkeen). Mahtoiko olla mämmit ja trullit mielessä, kun etiketeistä tuli ihan paistetun kananmunan näköisiä. :)
Esittelenpä seuraavaksi eniten aikaa vieneen nikkarointini ja suuriman ylpeyden aiheeni tästä uudistuneesta kaapista.
Olen huomannut, että monilta askartelijoilta löytyy jostakin huoneen nurkasta Clip it up -teline. Pyörivässä telineessä pystyy säilömään miltei mitä tahansa. Pääsin testailemaan kyseisen vekottimen toimivuutta ja ihastuin. Tosin minullahan ei oikein ole tilaa ko. hyrrähärvelille enkä halua sellaista huoneen puolelle keräämään pölyä. Askarteluhuoneessa se kuuluisi osaksi sisustusta, mutta makuuhuoneessa(jossa tarvikkeeni sijaitsevat) se näyttäisi mielestäni suurelta sekamelskalta.
Hautomossa ideat pyörivät kuumeisesti ennen, kuin asettuivat.
Löysin kirpparilta hurjan halvalla neliruutuisen ikkunankarmit ilman laseja. Minun oli ensin tarkoitus tehdä tästä jonkinlainen taidepläjäys, mutta säilytykseen se sopi kuin nakutettu. Ei tarvinnut muuta, kuin nitoa tukevasti puutarhaverkkoa sen taakse.
Naputtelin pienillä nauloilla muutaman päälystämäni peltipurkin karmin alareunaan. Niissä ns. päivittäiset tarpeet pysyvät hyvin järjestyksessä. Käänsin työkalupakkini ympäri ja löysin s-koukkuja, jotka kävivät tähän telineeseen paremmin kuin hyvin. Muita hyviä kiinnitys mekanismeja kehitin verhonipsuista, käyttämättömistä suihkuverhokiinnikkeistä, avaimenperien pikalukoista ja metallisista istutusrenkaista.
Kun vierailee kaupan muilla osastoilla, niin saattaa löytyä yllättäviä juttuja edullisesti.
Aiemmin löytyneet pikkuiset lankakorit saivat helposti paikkansa telineestä.
Tuhosin muutaman rautalankahenkarin, jotta sain vaijerin pienille pussukoille. Tässä taitaa parhaiten tulla haaveilemani Clip it up -telineen idea esille. Samaa rautalankaa käytin myös nauharullien rungoksi. Nämä nauhat olen ostanut reilun parin metrit pätkinä(en siis rullissa). Tarkkasilmäinen huomaa, että rulliksi olen käyttänyt niistä mustenauhoista purkamiani puolia. Mitään ei siis ole heitetty hukkaan.
Tässä siis koko komistus kiinnitettynä leveämmän kaapin oveen. Kooltaan se on 44cm x 116cm. Suurimmat elementit kuten korit ja purkit tarvikkeineen ovat aseteltu kaapissa olevien hyllyjen väleihin. Vaikka teline pitää sisällään hurjan määrän tarpeistoa, niin saan kaapin oven vielä kiinni tyystin ilman tuskailua.
Parastahan telineessä on sen muuntautumiskyky; kaikki kiinnitykset ovat nimittäin helposti irrotettavissa.

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Puuhastelukaappi #3
Löysin kirpputorilta lisää hyödyllisiä säilytysratkaisuja. Neljän moduulin paperiteline lähti mukaani vain kahdella eurolla. Oli pakko käydä ns. oikeassa kaupassa katsomassa kuinkapaljon mahdoin säästää. Huh! Halvin versiokin maksoi jo reilun 2€/moduuli. Hyvä, että moinen kapistus oli jollekin tarpeeton ja satuin löytämään sen.
Mukaani samalta reissulta löytyi muovinen kortistolaatikko, jonne mahtuu kätevästi cd -kotelot tekstileimasimineen. Loput leimasimet löytyvätkin kansioista valokuva- ja keräilykorttitaskuista. Säilötty siis tavalla, joka on todettu hyväksi niin monen askartelijan taholta.
Pienet kirjoistuskoneen mustenauhat tai oikestaan niiden kotelot (joista kerroin aiemmassa tekstissä) paljastuivatkin erittäin hyödyllisiksi. Ne ovat halkaisijaltaan 6,5cm ja paksuudeltaan n. 2cm ja niiden kannet ovat yllättävänkin tiiviit. Sopivat siis täydellisesti nippeleiden säilytykseen. Mietin vain miten saisin purkit pysymään järjestyksessä ja helposti saatavilla.
Sain jymyidean jälleen kerran Askartelutilan linkistä. Videolla kerrottiin tämän tavan olevan kätevä kimalleliimoille, mutta näppäränä likkana sitä hieman jalostin.
Väsäsin siis nipelitaulun.
Liimasin itsekiinnittyvää tarranauhaa purkin pohjaan ja tukevaan pahviin halutuille paikoille. Huomasin kuitenkin, että mikäli purkissa olisi jotain painavaa, kuten vanhoja avaimia tai se olisi täynnä, niin kannet aukesivat itsestään. Sen välttääkseni nidoin reunoille kumilankaa, joka kulkee purkkien ylitse. Testasin kääntelemällä, heiluttelemalla ja viimein villisti ravistamalla ja hyvin toimii.
Kiinnitykseksi laitoin kulmiin purjerenkaat. Niistä komistus saa killua kapeamman kaapin ovessa olevista koukuista. Näitä tein kaksin kappalein ja mikäli ne täyttyvät nopeasti, niin onneksi materiaaleja on vielä ainakin yhteen tauluun.
Jotain etiketin tyntää taitavat kuitenkin kaivata....hautomon juttuja.
Idea toimii varmasti myös mulle pikkupurkeille ja on erinomainen, kun kaikki mahdollinen tila on käyttettävä hyödyksi. Hieman kiinnitystä muuttamalla saisi taulun vaikkapa henkarille.

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Puuhastelukaappi #2
Heti urakan aluksi kolusin läpi kaikki ne säilytykseen kelpaavat ja kelpaamattomat rasiat, yms., joita jo omistin. Suurin osa pahvilaatikoista sai siirtyä syrjään, koska nyt halusin nähdä mitä laatikoista löytyisi ilman niitä aukomatta. Toisinaan, kun innoissaan touhuaa, niin tulee heitettyä teippiä kukkien joukkoon ja lankaa papereiden lootaan...
Vintiltä muuttolaatikoista löytyi paljonkin hyviä juttuja.
Ylimmässä kuvassa ovat kovin tylsän näköiset laatikot, jotka päälystin uudelleen kangastapetilla. Ne ovat aikanaan pitäneet sisällään tuollaisia yksittäispakattuja kirjoituskoneen mustenauhoja. Eipä taideta enää noin huolella pakkaillakaan? Minulla oli niitä useita, joten avasin muutaman, että selviää mitä kaikkea pakkausen sisältä löytyi. Nauhat itsessään olivat jo käyttökelvottomia, mutta kerron vasta tulevissa bloggauksissa mitä sain muista osista väsättyä.
Muistin Askartelutilassa olleen juttua, myös VHS-kasettikoteloiden hyödyntämisestä. Nappasin toki hyvän idean korvan taakse. Minulla kävi hyvä tuuri, että ystäväni kaipaili videokasettinauhaa omiin tuunailuihinsa juuri siivousurakkani alkutaipaleella. Koteloiden sisältökin pääsi siis jatkojalostukseen.
Toki purkkeja ja purnukoita on kotosalla useita ja niitä pääsi mukaan muutamia. Olen löytänyt kuvassa näkyvät Nestlen lasipurkit kirpparilta ajat sitten hintaan 20cent/kpl. Näistä purkeista sainkin idean, että toiseen kaappiin laitan enemän keltaista ja toiseen punaista. Nähtävästi nappeja minun on hommattava vielä lisää...
Säilöin aiemmin nauhoja parissa tällaisessa(ylempi kuva) arkistolaatikossa ja ne toimivat oikein mainiosti. Olivat vain ajan myötä päässeet tummumaan, joten uudistin niitä ihan vain valkoisella. Nauhoja tosin on kertynyt enemän, kuin mitä näihin mahtuu. Oli siis keksittävä niille lisää säilytystilaa.
Keräilin erikoisempia nappeja pieneen 12 lokeroiseen uistinpakkiin. Sekin sai uuden tarkoituksen ja pitää nykyään pussinsulkijat/päivämäärät järjestyksessä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)