Haaveita toteuttamassa

Naisen laukku on ihmeitä täynnä; eikö? Ja juuri oikean laukun löytäminen on toisinaan haaste... joka joskus pitää selättää. Olen varmasti jo useampaan otteeseen maininnun pitäväni kaikista asusteista ja somisteista yhtäläisesti. Mikään ei vie voittoa toiselta, mutta kaikkia on oltava sopiva valikoima. Kuulun siis omasta mielestäni siihen hameväen osaan, joka sallii sopivasti ja edullisesti turhamaisuutta elämäänsä kauniiden asioiden muodossa.

Olen jo noin vuoden ajan ihaillut erästä käsilaukkua Disaster Design mallistosta ja odottanut vain aikaa, jolloin rohkenisin sen ostaa. Laukku ei ole kallein näkemäni, mutta nykyisessä opiskelijataloudessa kaikki ns. ylimääräiset ostokset kirpaisevat hieman kukkarossa. 

Oli miten oli, päätin toteuttaa haaveeni ja marssin Salon Ihanaiset myymälään ja ostin viikonloppulaukun Paper Planet. 

Haaveitteni laukku on juuri sitä mitä ajattelinkin. Tarpeeksi iso pienen viikonloppureissun tekoon ja arkena koulu tarvikkeiden kuljetukseen, mutta tarpeeksi kevyt vaikka kaupunkikävelylle. Ja mitä tulee sen ulkonäköön, niin onhan se kaunis. Aika jännää on se, että laukku on omaan makuuni yllättävän vaaleanpunainen, mutta jostain kumman syystä sei ei häiritse silmääni lainkaan...

Samalla kertaa hommasin itselleni lompakon samalta valmistajalta. Olen pärjännyt pienen pussukkani kanssa jo pitkään, mutta haaveet ovat senkin kohdalla olleet hieman isommat. Onko niin, että tämä yhden vuoden lisäys ikään on saanut ihmisen pään muuttumaan hieman sofistikoituneempaan suuntaan? Tuskin kuitenkaan sillä pilke silmäkulmassa näkyy sisäosan pilkuissa, tekstissä tai jossain muualla.

Iki vanha pikkukukkaroni pääsee siis viettämään ns. eläkepäiviä.

"Penny for your thoughts"

Päässä pyörii...aika ei riitä

Julmettoman pitkä aika on siitä, kun viimeksi blogin ääreen olen istahtanut. Tähän on johtaneet erilaiset syyt, mutta tuoreinpana isona tekijänä on opiskelu. Jep, olen siis siirtynyt kokopäiväisestä työstä kokopäiväiseen opiskeluun. Alan vaihto oli paikallaan, koska kroppa alkoi nikotella pahasti vastaan. Uusi ala kiinnostaa/on aina kiinnostanut minua hurjasti ja opiskelu tuntuu täysin omalta. Eiköhän minusta saada parissa vuodessa leivottua Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja.

Nyt totuttelen uuteen kotikaupunkiin, kouluun ja reilusti pienentyneeseen neliömäärään. Kaikessa rytinässä olen hukannut kamerani tai ainakin laittanut sen hyvään jemmaan, joten kuvia en nyt saa upattua teille viimeaikojen virityksistä. Tosin siivous viikonloppu on edessä eli saattaa olla, että kamerakin löytyy. Juttua silloin lisää. Nyt valmistautumaan uuten koulupäivään.

Lisää joululahjoa

Ideoitani syyskauden keramiikkatöille oli yllättävän vähän verrattuna siihen, kuinka hommasta innostuin. Ensimäisltä kerroilta minulta jäi savea käyttämättä, joten kävin niitä kuluttamassa syksyn mittaan. Ajatuksena oli tehdä nappeja ja niitä teinkin kunnon kasan. Tosin pajalla touhutessa putkahteli ideoita ideoita miltei yhtämittaa ja osan niistä toteutin. Myös näitä lähti lahjaksi rakkaille.

Kynttilän alusia

Tämä valkea jäi itselleni ja meinasin siitä taulua...

Pitsiperhosia

Vielä keskeneräinen lautanen, josta unohdin ottaa kuvan valmiina.

Näiden lisäksi unohdin hurjassa tonttuilun huumassa ottaa kuvan myös kirjan nahkakansista ja eräästä taulusta. Taulun ns. raaka versiokin meni bittien taivaaseen, kun tovi sitten jouduin jyräämään koneeni alas. Ehkäpä myöhemmin saan kuvia lahjotuilta.

Valkoista keramiikkaa

On syöty hyvin ja rentouduttu laiskotteluun asti. Kohta koittaa uusi vuosi ja tulossa on kaikenlaista jännää. Kelaan kuitenkin hieman aikaa taaksepäin ja näytän niitä keramiikkapajan tuotoksiani, jotka jäivät odottelemaan aikaansa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että nämä menivät joulupukin pussiin ja siksi niitä ei julkaistu aiemmin. Kävikö teillä tuo iloinen ja hassu ukko? Meillä kävi, kahdesti. :)

Olemme erään sukulaiseni kanssa jutelleet siitä, kuinka meitä hatuttaa kahviastiastoissa eräs ongelma. Nekkoja on aina vain yksi, vaikka (ainakin meidän pöydissä) kahvin sekaan tarjottavia litkuja on sekä maito että kerma. Tuolloin yleensä toinen laitetaan astiastoon kuuluvaan nekkaan ja toinen on sitten jossain. Välillä se "sivullisen osaan" jäänyt litku, joka usein on maito, on vain härskisti omassa purkissaan ja mahdollisesti jääkaapin uumenissa. Ottakoon sieltä ken tahtoo.
Eihän tällainen nyt ole etiketin mukaista lainkaan saati sitten hyvää kestitystä. Kuulostaa siltä, että noudattaisimme tarkasti jotain tiettyä kahviprotokollaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Jokaisen esteetikon silmään varmasti ottaa, jos nekat ovat eriparia tai sitten saatan tehdä härskin yleistyksen. Oli miten oli.

Ongelma ratkesi, kun päästin ajatuksen taas lentoon. Olkoot tölkeissään sitten molemmat.

Ilman kommelluksia ei tämäkään keramiikkatyö mennyt ja probleema tuli taas lasituksen kanssa. Tein siis kaksi settiä, joista toisen lasitin mustalla. Jotain mystistä tapahtui mustan lasitteen kanssa ja sen enempää selittelemättä ne päätyivät hyllyn päälle koristeiksi. Virheistään oppii ja jos omaa yhtä itsepäisen luonteen, kuin minulla ei anna periksi. Siis kunhan keramiikkapajan ovet taas alkuvuodesta aukeavat, niin pääsen kokeilemaan tölkkejäni uudelleen.

Tölkit eivät suinkaan olleet ainoita keramiikkaesineitä, jotka tänä jouluna vaihtoivat omistajaa. Sain nimittäin lahjaksi muutaman "pahvimukin". Taidan pitää tuikitavallisista muodoista ja veikeistä ideoista, koska minusta ne ovat aivan ihanat! Ja koska ne ovat hieman rutussa, saa kupeista hyvän otteen. Kiitos!!

Ai niin... Eihän valkoinen keramiikka tai senkoomin nekat olleet täysin tässäkään. Ostin nimittäin itselleni joululahjaksi vihdoin ja viimein Newtonin. Tätä nekkaa olen toivonut jo kauan. Herättäköön se hämmennystä kahvipöydässä siihen asti, kunnes tölkkien uusi tuotanto on valmis.

 

Humpaton Joulu

Tämän musiikkipläjäyksen myötä

HYVÄÄ JOULUA 

JA

ONNEA VUODELLE 2013

Pöllö

Olen syksyn mittaan ravannut ahkerasti työn, kodin ja keramiikkapajan välillä. Suuria suunnitelmia toteuttaen ja uusia asioita kokeillen. Olen savesta vääntänyt erilaisia juttuja, mutta en koskaan ole laittanut niihin lasitetta. Ei kai aiemmin ole ollut mahdollisuutta.
Tällä viikolla pääsin hakemaan työni. Muutamat työt jäävät odottamaan bloggaustaan, mutta pöllöstäni kerron oitis.

Jep siis väänsin ensikertaa jotain muuta, kuin kippoja ja kuppeja. Idea lähti yksinkertaisesti siitä, että tahdoin tehdä jotain, joka esittäisi jotain. :) Pöllö oli ensimäinen, mikä mieleen juolahti ja rakusavi ensimäinen savi, mikä "varastosta" vastaan tuli. Tuumasta toimeen.
Makkaratekniikka opeteltiin jo alakoulussa, joten turvallisin menetelmin lähdin liikkeelle. Kaikki muu menikin sitten fiiliksen mukaan ja luultavasti kaikkia oppikirjoja ohittaen.

Kun työn muovausvaihe oli valmis, olin siihen kovin tyytyväinen. Parempi laittaa syrjään kuivumaan polttoa varten.
Kului useampi viikko, kun odottelin tulevaa lasituskertaa. Ajattelin, että lasittaisin  koko komeuden mattalasitteella. Tosin itse lasitushetkellä huomasin veteleväni pintaan kiiltävää.... mikä moka! Onneksi hyvät neuvot tulivat apuun. Yritin korjata työn parhaani mukaan.

Olin niin pettynyt, että mietin monesti mahtaako pöllöparka onnistua lainkaan. Toisaalta yritin pitää pääni pystyssä ajatellen, että kyllä sen avulla varmasti joku paperipino pysyy paikoillaan ulkonäöstä huolimatta. Kun viimein näin sen valmiina... kauhistuin. "Ei hyvä, ei lainkaan suunnitelmien mukainen, ei vaan ei." Raahasin möykkyni kuitenkin kotiin ja katsoin sitä uudestaan. "Ei juku! Kotioloissahan tuo pöllöni näyttää hyvältä!"

Hattuhullu

Miten ihmeessä minusta tuli hattuhullu? Tuota olen miettinyt aina silloin, kun löydän uuden hatun tai kun joku tuttavistani huomio asiaa. Yksiselitteistä vastausta tuskin hulluuteeni löytyy. Kysy keneltä tahansa mieheltä, niin vastaus on "Nainen". Pitää varmasti paikkansa, mutta tunnen kuitenkin naisia, jotka eivät hattujen päälle perusta. Tuo vastaus on myöskin niin tylsä, että sivuutan sen mielelläni.

Tämän kysymyksen tiimoilta on mentävä lapsuuteen asti. Ei niin, että omat vanhempani olisivat käyttäneet hattuja. Itseasiassa olen nähnyt heidän vain pitävän pipoja ja pantoja ja niitäkin vain pakkasen sanelemista ehdoista. Kyse on siitä mitä tuolloin kuulin radiosta ja mitä näin tv:stä. Muistan miettineeni "Mikä ihme on knalli?" kuunnellessani radiokuunnelmaa Knalli ja sateenvarjo. Kun kerran ko. hatun näin komeilemassa Charles Chaplinin päässä, niin olihan sellainen saatava.
Hulluuteni syntyä ei ainakaan hillinnyt televiisorista katsomani elokuvat Hercule Poirot:sta. Niissä kohteliaat ja komeat miehet ja sievät naiset hattuineen tekivät kyllä pikkutyttöön vaikutuksen. Erityisesti muistan vanhoista elokuvista Miss Felicity Lemonin (hänellä oli varmasti hattu joka viikonpäivälle) ja näistä uudemmista Ariadne Oliverin (pantoja sulkakoristein). Tähän soppaan, kun vielä lisätään kotimaiset kaunottaret(Helena Kara, Regina Linnanheimo, Lea Joutseno ja monet muut) niin eiköhän syntyperä hulluudelle ala jo selvitä.

Siltikään knallia en tähän päivään mennessä ole omistanut.
Nykyään yritän hillitä hattuhulluuttani hieman kehnoin tuloksin. Olen kuitenkin onnistunut siinä, ettei minulla ole ylettömiä määriä esim. mustia hattuja tai tyyliltään samanlaisia. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että on oltava hattu joka säähän (ja toisinaan myös kengät).

Se miksi juuri nyt tätä asiaa ja ylipäänsä pukeutumistani mietin on Kansallismuseo. Juuri niin. Törmäsin aivan sattumalta Kansallismuseon Kuinka pukeudun-kyselyyn. Hyviä kysymyksiä, joihin on yllättävän hauska laatia vastauksia (ihan vaikka vain mielessään).
Olisi mukavaa lueskella myös muiden bloggaajien pienistä hulluuksista ja eteenkin niiden synnystä.

Ostoksia ja lukukokemuksia

Kun tytöt käyvät shoppailemassa, pyörittelevät miehet päätään.
Tosin tälläkertaa ei pyörittely johtunut kuluneesta ajasta, ostojen tarpeellisuudesta, rahan kulutuksesta tai tavaran määrästä. Kävin nimittäin ystäväni kanssa ostoksilla omaan tyyliimme sopivalla tavalla. Täsmäiskut tehtiin seuraaviin liikkeisiin: K-rauta, Hong Kong-tavaratalo, Biltema, Ikea ja Jättirätti. Kaksi jälkimmäistä rikkovat hieman linjaa olemalla ns. akkainliikkeitä. Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikkein pisimpään pyörimme noissa listan alkupään liikkeissä.

Minun ostoslistalta löytyi Kiva-kalustelakka ja valkoista kangasta. Kaikki muu olisi herätteitä, mutta myös tarkoin harkittuja. Siihen ainakin yritin pyrkiä ja onnistuinkin.

Ostosreissun jälkeen olin aivan kuitti. Siispä kotisohvan ei tarvinnut houkutella minua kovinkaan paljon. Kirja käteen ja löhöilemään. Nappasin ensimäisen kirjan, joka käteen sattui ja varmistin, etten sitä ollut vielä lukenut. Pääsin kirjassa yli puolivälin ja olin jo raivoa täynnä. Niin huonoa tarinan kerrontaa en ole toistaiseksi lukenut. Eipä ihme, että opus oli aikanaan kirjaston poistojen joukossa. Koko ilta pilalla.

Eilen päätin kääntää koko lukukokemukseni voitoksi. Mitä opin? Mikäli luen huonon kirjan, on hyvä olla varma teoksen omistussuhteista.

Viihde-elektroniikkaa

Viihde-elektroniikan saralla voisi sanoa, että minä laahaan perässä. Puhelimia hommaan vasta sitten, kun vanha hajoaa ja silloinkin hommaan sen yksinkertaisimman mahdollisen. Vannon edelleen filmikameran nimeen, vaikka minulla onkin digi ahkerassa käytössä. Stereoni ovat yli kymmenen vuoden takaa ja aiheuttavat toisinaan hilpeyttä ystävien keskuudessa, koska niiden kyljessä komeilee kaksi kasettidekkiä. Mitäs sitä uutta ostamaan, jos vanhakin toimii?

Olen totuttanut itseni kuuntelemaan musiikkia pyöräillessäni. Puhelimestani löytyy radio tähän tarkoitukseen, mutta nyt on tullut mittä täyteen sitäkin. Mainoksia, tyhjänpäiväisiä keskustelunaiheita ja ärsyttäviä juontajia, jotka kokoavat soittolistansa n. 30 kappaleen valikoimasta. Ei enää ainakaan hetkeen.
Kaivoin siis esiin kannettavan musiikkilaitteeni. Sony on varmasti tehnyt walkmanejä miltei kaikille tallennusmuodoille mp3 ja 4, cd, minidisc, mutta minä kuuntelen vielä c-kaseteilla. Aivan loisto vekotin täydessä tikissään!
Nostalginen ruksuna kuuluu kasetin loppuessa ja sitä käännellessä. Olin miltei jo unohtanut myös sen ärsyttävän häiriöäneen mikä tulee vanhoihin laitteisiin, jos matkapuhelin soi vieressä. Nyt sen kuullessani en ärsyyntynyt lainkaan vaan hymy nousi kasvoilleni. Hyvä on, hehkutus sikseen. Jopa minunkin on myönnettävä, että uusien kappaleiden saaminen tuolle tallennusmuodolle ei enää ole mahdollista. Tyhjiä kasetteja ostaessani (pari vuotta sitten) kassalla ollut herra pyöritteli päätään ja tarkisti moneen otteeseen mahdanko minä nyt olla ostoksistani varma.

Muutama kuukausi taaksepäin hommasin vihdoin ja viimein itselleni uuden vekottimen. Vertailin muutamaa perus mp3-soitinta ja koska ne olivat kutakuinkin saman laatuisia ja hintaisia päädyin jälleen Sony Walkmaniin.
En suinkaan aijo heittää vanhaa uskollista kasettisoitintani pois, vaan säästän sen sateisia päiviä varten. Toisinaan nimittäin käyn lainailemassa kasettikirjoja, joita ei voikaan uudella härvelillä kuunnella.

Mainos!

Tämä teksti tulee hieman jo myöhään, mutta tulee kuitenkin. Kyseessä on siis kurssimainos.

Vimma -nuorten taide- ja toimintatalo

järjestää suuren suosion saaneen kurssin jälleen syksyllä.

Valokuvia/printtejä siirretään savelle

tällä kertaa ihan kahden kurssiryhmän voimin.

Lisätietoa saat tästä linkistä

On kai sanomattakin selvää, että suosittelen tätä kurssia lämpimästi kaikille. Saa ja mielestäni kannattaa myös tulla kauempaakin. Hintaa kurssille kertyy 30€ +materiaalit(mulla meni viimeksi 5€).

Syy miksi saatan mainostaa liian myöhään on, että ilmottautumiset alkoivat jo 13.8. Toisaalta itse ilmottauduin jälkimäiseen eilen ja vielä silloin kuulin kursseilla olevan tilaa. En tiedä kuinkapaljon, mutta ole nopea, niin saatat lunastaa paikkasi kivaan viikonloppuun.

Jos lisätiedot ja tämä minun mainokseni ei anna tarpeeksi osviittaa siitä mitä kurssilla tehdään, niin kurkkaa seuraavat bloggaukseni:

Viikonlopun savinen kurssi

Kurssin valmiit työt

Koruja savesta

Hyviä uutisia

Sydämellistä taidetta

Mystery of a hand

Vinttiä siivoillessani huomasin ensikertaa ihmeellisen asian, käden. Juuri niin, käden tai oikeammin käden jäljen. Se on suurinpiirtein samankokoinen, kuin oma tassuni.
Mitä vintissämme onkaan tapahtunut? Onko muurarilla ollut hanslankarina hamppari? Vai onko muurari itse ollut laiskan puoleinen....?Mikäs siinä tuoreeseen laastiin nojaillessa, jos ei muuta, niin ainakin jää muisto.

Vinttikin voi olla kaunis

Olen nauttinut täysin siemauksin lomastani ja tehnyt juuri niitä asioita, joita ei normaalisti ehdi. Viimeiset kaksi päivää olen käytännössä asunut varastoissa pahvilaatikoiden keskellä. Nyt rupeama on valmis ja alaselkä huutaa hunajaa, mutta onneksi pääsee saunaan.
Itseäni aina kiinnostaa mitä ja miten muut ihmiset tavaroitaan varastoivat ja sen vuoksi tämänkin tekstin kirjoitan. Myynnissähän on kaikenlaisia säilytysjärjestelmiä, mutta minusta tuntuu hieman turhalta satsata suurta rahasummaa niihin, kun vähemmällikin pärjää(vaikka varastoitavaa onkin paljon). Ainut asia jota kaipaisin meidän varastoihin on hyllykkö.

Joku saattaa ihmetellä miksi puhun varastoista. Selvennettäköön, että meillä on sekä kellari että vintti.
Kellari on suurinpiirtein samaa kokoluokkaa, kuin keskiverto kerrostalon häkkivarasto. Päätin aloittaa urakkani sieltä, koska halusin päästä ovesta sisään ja ko. päivänä paistoi aurinko, joten vintti olisi kuin sauna. Pääsääntöisestihän tuo pikku koppi on täynnä niitä huonekaluja, joihin en tahdo kosteusvaurioita. Toki sieltä löytyy muutakin rompetta ja vain harvoihin on koskettu muuton jälkeen. Pääsin siis testaamaan hermojani tilan ahtaudessa ja tetristaitojani tavaran suhteen. Reilu viisi tuntia myöhemmin olin saanut kellarin siihen pisteeseen, että tiesin mistä mitäkin löytyy ja olin plokannut useampia juttuja kirpparille vietäväksi. Tavaroiden keskelläkin oli tilaa tanssia vaikka valssia. Ei sitä tilaa nyt hurjasti ole, mutta uskallan väittää, että linnanjuhlien tanssilattialla on vähemmän tilaa paria kohden. Siksi itsenäisyyspäivän tanssiat näyttävätkin enemän viluisilta ampiaisilta, kuin tanssimisesta nauttivilta ihmisiltä.

Tikkaat ja patjan raato lähti vielä muualle.

Seuraavana aamuna singahdinkin vinttiin. Talossamme on vain kahdeksan huoneistoa ja koko avoin vintti on jaettu suht tasaisesti kunkin huoneiston kesken varastotiloihin. Kooltaan meidän komero on huikea, mutta vino katto ottaa toki oman veronsa.
 
Alku kesästä meidän taloon tehtiin kattoremppa. Olin siirtänyt kamat kahteen isoon kekoon pressujen alle. Pressut pois, lattian lakaisu ja syvä huokaus. Pölyä oli harjauksen jäljiltä niin paljon ilmassa, että huokaukseni urakalle muuttui nopeasti köhinäksi. Parempi antaa irtopölyn laskeutua ja ryhtyä vasta tovin päästä tosi toimiin.
"Tuonne keittiötarpeet, tuonne arkistoitavat, tuonne..." huomasin juttelevani ajatuksia ääneen ja viittilöiväni siihen malliin, että ohjeistaisin työväkeä(itseäni). Kaipa se selkeytti suunnitelmia, koska pian olivat tavarat paikoillaan. Keskelle vinttikomeroa jäi muutaman pahvilaatikon kokoinen torni, joka huusi: "Avaa, katso ja järjestä". Niiden pahvilaatikoiden sisältähän löytyi juuri sellaisia tavaroita, joita luulin hävittäneeni tai myyneeni kirpparilla. Muutamat joutivat suoraan kirppari laatikkoon, mutta muutamien kohdalla sydän pomppasi huojentuneena löytymisestä. Jess!!!

Esimerkiksi tätä hattua olen etsiskellyt pitkään!

Siinä siivoillessa ja tavaroita ihastellessani huomasin hieman sisustavanikin. Viime talvelta muistan kuinka kylmä betonilattia olikaan, joten levitin maton tyhjälle tilalle. Sisällä asunnomme on aika vähän säilytystilaa, joten osa tavaroista on vintissä ja niitä tulee sieltä haettua tarvittaessa. Laitoin sellaiset esille, jotta helposti löytäisin. Muutamia tavaroita en vain halunnut piilottaa takaisin laatikoihin, joten laitoin ne esille. Nyt vintissäkin olisi mukava käydä eikä olo olisi tuskastunut. Ei enää ivallissia "Happy Hunting" mietteitä.
Kyllä vinttikin voi olla viihtyisä ja kaunis.

Päivä Portsassa

Tämä päivä on jo pitkään ollut kirjattuna kalenteriini. Olen "varjellut" ko. sunnuntaita, etten vahingossakaan sovi tapaamisia/tekemistä sille päivälle, sillä Port Arthurissa oli pihamarkkinat.
Jo vuodesta 2005 alken asukkaat ovat koonneet tarpeettomat tavaransa pihoilleen ja myyneet eteenpäin. Toisilla pihoilla myyntipöytien lisäksi on eläväämusiikkia ja jotkut myyvät leivonnaisia ja kahvia. Jotkut asukkaat päästävät uteliaimmat markkinavieraat kurkkimaan ihan kotiin asti. Tapahtuma on paisunut vuosivuodelta ja vetää ostajia hyvin paikalle lähikunnistakin. Ja vaikka mitään ostettavaa ei löytyisikään, niin päiväkävely ihanilla pihoilla(joihin normaalisti ei ole asiaa ulkopuolisilla) on sen arvoista. Seuraavalla kerralla otan kyllä askelmittarin mukaan. :D

Lähdin avoiminmielin kurkkimaan ja etsimään aarteita. Korvantakana oli toive vihreistä korkokengistä ja auringonpaisteesta. Toisen sain eikä toinenkaan toive ollut kovin kaukana. Kokonaiset kymmenen euroa sain kulutettua ja jos olisin ollut autolla liikenteessä olisi mennyt kaksikymppiä. Onneksi tarakalla on hankala kuljettaa lipastoa, eikä se olisi kotiikaan mahtunut. Nämä pienemmät ostokset kuljetin kotiin omina aarteinani.

Kuvasta uupuu vielä Englantilainen vihreä tunika, joka istui kuin valettu. Taka-alalla oleva pienempi laukku on "taitettava"; se suurenee matkakokoiseksi kassiksi. Se oli ensimäinen ostokseni ja osoittautui hyvinkin tarpeelliseksi. Jos minä saan näin paljon uusia juttuja, niin pitäähän kotiinkin viedä jotain. Hauskaa siis, että miltei viimeiseltä pihalta löytyi tuo Pyraminx. Se ei ole Rubic, mutta se on vanha, aito, toimiva ja ennen kaikkea hauska.

Siinä kävellessä ja katsellessa tulee helposti nälkä. Eräältä pihalta leijui niin herkullinen grillimakkaran tuoksu, etten voinut vastustaa kiusausta. (Näin jälkikäteen harmittaa, ettei minulla ollut kameraa mukana; yritän siis kuvailla tarkkaan.) Makkaraa oli myymässä veljekset ikää ehkä n. 5 ja 8 vuotta. Toinen heistä nipin napin ylsi grillille. Grillin edessä oli suuri punainen mainoskyltti, jossa luki "REHELLISTÄ MAKKARAA".  Olihan sitä pakko ostaa!

Kävin poikien kanssa seuraavan keskustelun:
Minä: Tahtoisin ostaa yhden makkaran.
Vanhempi Poika: Kuinkas kärventynyttä sää tahot?(Kysymys esitettiin selvästi, reippaasti ja niin kuuluvalla äänellä, ettei epäselvyyksiä voinut syntyä.)
Minä: Reunimmainen passaa hyvin.
Vanhempi Poika: Se olis kaks euroa, kiitos!
Tämän sanottuaan hän ojensi makkaran veljelleen, jonka edessä matalalla pöydällä oli sinapit, ketsupit ja muut tykötarpeet.
Nuorempi Poika kysyi yhtä kuuluvasti: Mitäs muuta tähä sekotetaan?
Minä nauruani pidätellen: Laita kaik vaan.
Nuorempi Poika: Selvä! Ole hyvää ja nautiha! Nuorempi pojista kumarsi ja pokkasi vielä asiakaspalvelunsa päätteeksi.
Niin minä tein ja hyvältä maistuikin!! Peukut pystyyn hyville kauppamiehille!

Asiakaspalautetta

"Nyt on aika antaa palautetta!" Totesin näin ja sain oitis kuulijoilta kysyviä katseita kommenttini vakavuuden suhteen. Vakavaahan tämä onkin.
Olen tilaillut askarteluvermeitä sieltä, täältä ja tuolta. Välillä kimppana ulkomailta, mutta yleisemmin itsekseen kotimaisilta yrityksiltä. Harvemin on ollut mitään ongelmia maksujen tai toimitusten suhteen. Eikä nytkään mitään hämminkiä ollut, päinvastoin.

Viimeisimmän tilaukseni tein Taitopuoti paperinauhaan keskiviikko aamuna(joillekin aamuyöstä). Mietin mielessäni mahtaisivatko tuotteet kotiutua ennen viikonloppua. Aiemmasta kokemuksestani tiesin, että paperinauhalla ollaan ripeitä, mutta pidin varmuudeksi peukkuja pystyssä. Minut yllätettiin pahemman kerran, kun kurkkasin seurantakoodilla paketin etenemistä. Sain siis haettua tilaukseni jo tostai iltapäivällä.
Haluan siis välittää SUURET KIITOKSET paperinauhan väelle supernopeasta toimituksesta! Esimerkillistä toimintaa. Tuntui siltä, että Seinäjoki oleilisi meidän naapurissa. :D

Tilaukseni ei ollut suuri, mutta tärkeä ja tarpeellinen. Nyt olen koko viikonlopun paskarrellut innoissani ja kokeillut uusia juttuja uusilla välineilläni. Mahtavaa!! Suosittelen ehdottomasti myös muille!

Siinä pakettia hakiessa shoppailin muutakin mukavaa. Näin nimittäin aivan mainiota postimerkkejä. Ne ovat Ulla Bergströmin käsialaa ja olivat niin kesäisen kepeitä ja naisellisia, että olihan ne pakko ottaa mukaan.

Samaisena päivänä kävin pikaisesti kirpparilla. Muiden löytöjen lisäksi löysin pussillisen korkokenkiä. Useita raikkaita värejä ja näppärästi kannan takana pieni lenkki. Näitä tulen ehdottomasti käyttämään myöhemmin.
Asioita toimitellessani totesin, että päivä oli todella onnistunut. Jopa aurinkoinen keli suosi minua fillaroidessani ympäri kaupunkia.

Käytännöllisempää

Viimeaikojen kirpparilöydöt ovat olleet pääsääntöisesti käytännöllisiä. Sen vuoksi en ole niistä oikein jaksanut kirjoitellakaan. Nauhoja, nappeja ja tuohon kaappiprojektiin tulleita juttuja. Uutta hametta tosin olen metsästänyt. Eikös se useimiten olekin niin, että etsimääsi et löydä, mutta kaikkea muuta kyllä?

Löydöt ovat kuitenkin olleet niin hyviä ja edullisia, että kaikista olen ollut kovinkin iloinen. Kuten näistä kansioista/kirjoista.
Sininen on kansio postimerkeille. Usein noita löytyy huonossa kunnossa ja aika hurjaan hintaan, mutta tämä yksilö oli jotain aivan muuta. En keräile postimerkkejä, mutta tässähän säilön helposti kaikki koruja/kortteja varten hamstraamani pikkuruiset kuvat. Kun inspiraatio kaipaa ponnetta, niin helposti selaillen löydän varmasti etsimäni.
Toinen on vanha valokuvaalbumi, joka (yllättävää kyllä) oli sisuksistaan kutakuinkin koskematon, vaikka ulkokuori oli ottanutkin osumia auringolta. Löysin isoäitini kätköistä laatikollisen vanhoja käpristyneitä valokuvia hänen nuoruusajoiltaan. Sovimme laittavamme ne hieman parempaan järjestykseen. Mikä sopisikaan paremmin niille, kuin albumi, joka kantaa samaa havinaa historiasta.

Hamekin löytyi! Joskin tämä pöytäliina pitää vain muuttaa sellaiseksi. Kuosi oli niin houkutteleva, etten malttanut jättää sitä kirpparin hyllylle. Kesällä siis pääsen taas pyörähtelemään "uudessa" kellohameessa.

Puuhastelukaappi #5

Nyt uurastus on tullut päätökseensä ja on myönnettävä, että olen iloinen ja ylpeä kyhäämästäni kokonaisuudesta. Vaikka kaappi näyttä hieman täyteen ahdetulta, niin uskokaa tai älkää sen syövereissä on vielä tilaa.

Paljastukseksi niille, jotka ihmettelevät minne tungin kankaat ja langat: Ne ovat ja pysyvät sängynaluslaatikoissa. Homma toimii edelleen niin, että raahaan tarvittavat tavarat keittiön pöydän ääreen, mutta nyt minulla on kanniskelua varten kokoontaittuva ostoskori. Ehdottoman kätevä kapistus!
Vielä muutama kuva yhsityiskohdista.

Näin ne pääsiäisen pyhät vierähtivät. Nyt on aika tulla ulos kaapista ja ryhtyä luomaan jotain...jotain ;)
On mukava ryhtyä toimeen, kun kaikki on järjestyksessä.