Hei kaikki lukijat ja tervetuloa kaikki uudet kuikuilijat.
Sain kaikkein ihanimman tunnustuksen (mitä olen tähän mennessä saanut)Tankulta. Ihana se on sisältönsäpuolesta, mutta myös siitä syystä, että on kirjattu post it -lappuseen. Kiitos!
Blogitunnustuksen virallisen epäviralliset säännöt menevät seuraavasti:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait
sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3.
Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta
vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi
jakavat sen eteenpäin
Ja koska katson, etten oikein voi antaa tätä tunnustusta Tankulle takaisin(vaikka mieli tekisi), niin heitän sen seuraaville bloggaajille. Domo Sum, Vedenhenki, Lämmin Hellä Pehmoinen, Kirpparikeiju ja Ankortit.
Kaikissa blogeissa viihdyn hieman eritavoin.
Nyt siirrytään kuitenkin itse asiaan, jonka vuoksi koneen viereen istahdin. Höpinää on löytynyt siis jo kahden vuoden ajalta mielestäni ihan kivasti. Toki lisää taitaa olla tulossa ja katsotaan kuinkapitkälle se vie.
Nyt on siis arvonnan suorittamisen aika perinteisin keinoin.
Nimet hattuun ja sokkona nostamaan!
ONNEA, ONNEA, ONNEA PUUHIS!!!!
(onneksi huutaminen/hihkuminen onnistuu helposti näin tekstimuodossa, koska kurkkuni on angiinasta turvoksissa) Olen sinuun yhteydessä piakkoin.
Kiitän kaikkia osallistujia ja toivon, että viihdytte blogini parissa myös jatkossa.
Käsitöitä, askartelua, kierrätystä, vanhaa tavaraa.... Höpinää siis kaikesta pienestä, josta innostuu isosti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. syyskuuta 2012
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
2v. arvonta
Aika vierähtää niin, ettei sitä huomaa. Kohta on tullut kaksi vuotta siitä, kun hurahdin blogimaailmaan. Minulta on kysytty: Järjestääkö blogin pitäminen paineita? Voisin vastata tähä: Ei varsinaisesti. Olen aika mainiosti pitänyt blogini kirjoittamisen ns. stressittömänä eli bloggailen silloin kun on aikaa ja asiaa. Juttua näyttää toisinaan tulevan tiuhaankin ja toisinaan ei lainkaan. Jutun laatu on sitten asia erikseen... Nään asian kuitenkin enemmän siltä kantilta, että bloggailu potkii minua persuksille ja kannustaa tekemään käsillään. Hautomo ei täyty enää ikuisuus projekteista, kuten ennen.
Oli miten oli, niin kaksi vuotta on tulossa täyteen 23.9.2012 ja tästä johtuen järjestän arvonnan.
Voit osallistua siihen 2.9.-23.9. välisenä aikana kirjaamalla kommentin tähän bloggaukseen. Olisi hauska kuulla mikä teksteistäni on ollut sinulle mieleisin.
Saat toki mainostaa arvontaani omassa blogissasi, mutta tällä kertaa se ei lisää voittomahdollisuuksia. Kommentointi siis riittää. Blogittomat/anonyymit lukijat muistattehan jättää nimimerkin, jotta voitto on helpompi kohdistaa oikealle henkilölle.
Samalla rysäyksellä järjestän kyselyn tulevasta ja toivon, että vastaat myös siihen. Löydät sen sivun vasemmasta laidasta.
Palkintona on tällä kertaa tuunaamani purkka"kone" (täynnä suklaata) ja hieman askartelutarpeita.
Kuvanottohetkellä "koneesta" puuttui vielä otin, mutta se kiinnitetään paikalleen ennen voiton lähetystä.
Rub-on enkeleitä, silkkipaperia, kaksi akryylilevyä, muistikirja, Onnea- ja Kutsu-leimasin, timantteja, heteitä, hopeisia siipiä, confetteja ja Sweet pea stamps:n (Conie Fong) Snowy-leimasin.
Kiitän kaikkia niitä, jotka olette jaksaneet lukea höpinöitäni! Tietysti toivon, että jaksatte myös jatkaa lukemista. Tervetulotoivotukset kaikukoon uusille lukijoille!
Toivotan kaikille hyvää arpaonnea!!

lauantai 14. heinäkuuta 2012
Tankku arpoo
Blogissa "Tankku leimailee" on käynnissä mukavan tyyppinen arvonta. Sen sijaan, että ilmoittaisimme osallistumisestamme kommentein, mukaan ilmottaudutaan kortein. Ikääntyminen on ihana asia ja sitä on syytä juhlia vaikka arvonnankin muodossa. Itse kajautin onnitteluni ilmoille seuraavalla kortilla.
Kortti on suht ensimäisiä kahden leimakuvan yhdistysyrityksiäni ja tällä kertaa onnistui. Pikkuhiljaa minäkin ryhdyn kokeilemaan muita kuviointi tapoja, kun vain leimakuvan värittämistä. Vielä jonain päivänä minäkin teen, muille jo niin tuttuja, kohokuvia leimaten... :)

torstai 29. maaliskuuta 2012
Synttärikemuarvonta suoritettu
Vuosi pyörähti lisää ikämittariin ja myönnettävä on, etten ole juurikaan viisaampi kuin ennen. ;)
Suoritin arvonnan näin perinteisin menoin: nimet lapuille, laput kulhoon, reilu ravistus ja sokkona vetämään voittajaa.
Hän siis saa palkinnoksi kirpparilta aikanaan löytyneet kynttilälampetit, savikorusarjan ja yllätyksen, joka paljastuu vasta pakettia avatessa. Nyt sitä rumpujen pärrrrrrrrinääää!!!
Onnekkain oli tällä kertaa An!(Laitan sinulle sähköpostia, jotta voidaan sopia virallisuuksista)
Onnea kovasti voittajalle ja kaunis kiitos kaikille mukana olleille!
Runot, onnen toivotukset ja viisaat sanat on nyt taltioitu jatkokäyttöä varten. Niistä Iso Kiitos!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Pilkahdus Palkintoa 2
Synttärikemuarvontani palkinnosta olen jo julkaissut kirpparilta löytyneen osan. Nyt on vuorossa omin kätösin väsätyn osan esittely. Viimeinen osa palkinnosta jääkin yllätykseksi. Nämä kaikki siis paketoin yhteen ja lähetän voittajalle arvonnan päätyttyä. Mutta siirrytäänhän itse asiaan.
Pitsiä ja unelmia pitää arjessa olla, jottei elo tuntuisi niin harmaalta. Siispä palkintoon lisätään pieni korusetti, jossa pitsi oon hieman erimuodossa, kuin tavallisesti on totuttu näkemään.
Vielä siis ehtii mukaan arvontaan!!
Linkkejä löytyy niin tekstin alkusanoista kuin sivun laidastakin.

lauantai 3. maaliskuuta 2012
Pilkahdus Palkintoa
Minullahan on nyt menossa arvonta, jonka palkinnosta en ollut ihan varma. Lupasin sen kuvaavan jollakin tavalla itseäni. Mietin, mietin ja mietin mitä se mahtaisi olla ja lopputulos oli hyvä sekamelska. Siis jotain kirpparilta, jotain itsetehtyä ja jotain yllätystä.
Lupasin myös, etten paljastaisi palkintoa. Tämän lupauksen aion pitää ainakin osittain, mutta annan kuitenkin pienen pilkahduksen tulevasta.
Ihastuin näihin metallisiin kynttilälampetteihin kerran ja pidän niistä edelleen. Nyt kun koti alkaa olla reerassa, niin huomaan, etten kuitenkaan löydä niille paikkaa. Toivon siis, että uusi koti antaa niille uuden mahdollisuuden.
Mikäli ihastut myös, niin käyhän osallistumassa synttärikemuarvontaan.
Myöhemmin sitten kerron toisesta pienestä palkinnon pilkahduksesta...
Huom! Tähän blogitekstiin kommentoimalla ei osallistu arvontaan.

lauantai 25. helmikuuta 2012
Synttärikemuarvonta
Arvonta päättynyt :(
Heipsis hei lukijat ja kaikki, jotka kurkitte blogiani!
Minä vanhenen - se on väistämätöntä ja ihanaa!
Rakastan yllätyksiä ja olen tavallaan toivonut yllätyssyntymäpäiviä jo pitkään. Niitä en vielä ole saanut, mutta en luovu toivosta. Ja luultavasti saan sellaiset viimeistään harmaahapsena :)
En kuitenkaan pidä siitä, että minua pidetään jännityksessä. Tiedättehän sen inhottavan väänteen vatsassa, kun huomaa asioiden olevan vekkulilla tavalla vinksallaan. Parhaita yllätykset ovat mielestäni silloin, kun yllätettävä on täysin pimennossa.
Aion nyt kuitenkin olla inhottava ihminen ja pitää teitä jännityksessä. Nimittäin pistän pystyyn arvonnan, jonka voitto on yllätys. Blogitekstien ja kuvien perusteella voi hieman arvailla mitä kummaa tai minkä tyylinen palkinto saattaa olla. Lahjathan usein ovat myös antajansa näköisiä.
Lahjojen mukana on monesti tapana antaa kortti, niin tämänkin. Itselleni tuottaa aina päänvaivaa se mitä korttiin kirjottaisin. Haastankin teidät lukijat jakamaan oman hyväksi havaitun tekstin.
Arvontaan pääset siis mukaan runoillen tämän blogitekstin kommenttiisi onnentoivotuksia(aforismit käyvät yhtä hyvin). Mikäli haluat mainostaa arvontaani blogissasi, niin nappaa keltainen paketti (kuva alla) sivupalkkiisi. Mainostaminen ei tuo lisää arpoja, mutta saattaisi tuoda lisää runoja ja runot toisivat taas vähemmän päänvaivaa.
Arvonta päättyy 27.3. klo. 21.00, joten tässähän on kuukauden päivät aikaa runoilla. Siis kaikki mukaan sulkakynät sauhuten!!
Heipsis hei lukijat ja kaikki, jotka kurkitte blogiani!
Minä vanhenen - se on väistämätöntä ja ihanaa!
Rakastan yllätyksiä ja olen tavallaan toivonut yllätyssyntymäpäiviä jo pitkään. Niitä en vielä ole saanut, mutta en luovu toivosta. Ja luultavasti saan sellaiset viimeistään harmaahapsena :)
En kuitenkaan pidä siitä, että minua pidetään jännityksessä. Tiedättehän sen inhottavan väänteen vatsassa, kun huomaa asioiden olevan vekkulilla tavalla vinksallaan. Parhaita yllätykset ovat mielestäni silloin, kun yllätettävä on täysin pimennossa.
Aion nyt kuitenkin olla inhottava ihminen ja pitää teitä jännityksessä. Nimittäin pistän pystyyn arvonnan, jonka voitto on yllätys. Blogitekstien ja kuvien perusteella voi hieman arvailla mitä kummaa tai minkä tyylinen palkinto saattaa olla. Lahjathan usein ovat myös antajansa näköisiä.
Arvontaan pääset siis mukaan runoillen tämän blogitekstin kommenttiisi onnentoivotuksia(aforismit käyvät yhtä hyvin). Mikäli haluat mainostaa arvontaani blogissasi, niin nappaa keltainen paketti (kuva alla) sivupalkkiisi. Mainostaminen ei tuo lisää arpoja, mutta saattaisi tuoda lisää runoja ja runot toisivat taas vähemmän päänvaivaa.
Arvonta päättyy 27.3. klo. 21.00, joten tässähän on kuukauden päivät aikaa runoilla. Siis kaikki mukaan sulkakynät sauhuten!!
" Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne.
Sillä munat pilaantuvat, eivät kanat!"
Lisäys: Pilkahdus palkintoa ja Pilkahdus palkintoa 2
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Aivan mahtava karkki!!
Olihan sitä osallistuttava, kun noin paljon on herkkuja jaossa.
Kurkkaa sinäkin!
Of course I had to participate, when there's so much goodies in the candy.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011
1v. Arvonta suoritettu
Täällä ollaan niin ahkeraan kerätty, perattu ja kuivattu sieniä, että meinasi blogiarvonta unohtua. Kanttarelleja, vaaleaorakasta, lampaankääpää, rusko-orakasta, mustiatorvisieniä, herkkutattieja, mustavahakkaita, suppilovahveroita ja vaikka mitä. Alkaa jo tulla korvista ulos.
Nyt on arpalipukkeet kuitenkin nostettu.
Onnettaren asemassa saan ojentaa Kiiulle ja Sirkkulille(kirjoitusvirheistä huolimatta) uudet kassit syksyä piristämään. Laittekos minulle sähköpostia [mnlace (at) gmail .com], niin saadaan paketit lähtemään oikeisiin osoitteisiin.
Onnittelut voittajille, kiitokset kaikille osallistujille ja tervetulotoivotukset uusille lukijoille!
Kunhan tämä sienirumba hiipuu, niin pääsen kirjoittelemaan taas lisää höpinöitäni.

sunnuntai 28. elokuuta 2011
1v. Arvonta
Heipä hei!
Aika hurahtaa eteenpäin niin vauhdilla, ettei sitä meinaa huomata lainkaan. Eilen havahduin siihen tosiasiaan, että olen bloggaillut höpinöitäni teille luettavaksi kohta vuodenpäivät. Ensimäisen postaukseni olen tehnyt 23.9.2010.
Säännöt arvontaan ovat simppelit ja tutut monesta muustakin blogiarvonnasta. Myös blogittomat voivat osallistua, kunhan muistatte laittaa nimimerkin kommentin mukaan.
Kaksi farkkukankaista laukkua lähtee voittajille. Ja aivan oikein luitte. Minun oli tarkoitus ommella vain yksi kassi, mutta innostuin hieman. Koska siis kasseja syntyi kaksi tulee voittajiakin olemaan kaksi.
Ensimäinen laukku on yksisankainen ja varustettu vihreällä virkatulla pitsillä.
Toisessa palkintoveskassa on kaksi tikattua sankaa ja pinkki pitsi. Molemista löytyy sisätasku, etteivät olisi käytössä ihan niin "mustia aukkoja".
Muistakaahan kommentissanne ilmoittaa myös, kumpaa laukkua arpanne tavoittelevat.
Aikaa on tästä hetkestä eteenpäin 23.9.2011(klo 24:00) asti. Suoritan onnettaren työt viikonlopun (24.-25.9.) aikana.

On siis aika juhlistaa (kohta koittavia) 1v. synttäreitä
ja laittaa sen kunniaksi arvonta pystyyn!
Säännöt arvontaan ovat simppelit ja tutut monesta muustakin blogiarvonnasta. Myös blogittomat voivat osallistua, kunhan muistatte laittaa nimimerkin kommentin mukaan.
- arvan saat, kun jätät kommentin tähän bloggaukseen. Kerro siinä samalla kuinkamonella arvalla olet mukana.
- arvan saat, kun olet tai liityt lukijakseni.
- arpa tulee mainostamisen ilosta. Laita siis blogisi sivupalkkiin linkki arvonnasta(nappi/kuva siihen löytyy tekstin alta.)
Kaksi farkkukankaista laukkua lähtee voittajille. Ja aivan oikein luitte. Minun oli tarkoitus ommella vain yksi kassi, mutta innostuin hieman. Koska siis kasseja syntyi kaksi tulee voittajiakin olemaan kaksi.
Ensimäinen laukku on yksisankainen ja varustettu vihreällä virkatulla pitsillä.
Toisessa palkintoveskassa on kaksi tikattua sankaa ja pinkki pitsi. Molemista löytyy sisätasku, etteivät olisi käytössä ihan niin "mustia aukkoja".
Muistakaahan kommentissanne ilmoittaa myös, kumpaa laukkua arpanne tavoittelevat.
Aikaa on tästä hetkestä eteenpäin 23.9.2011(klo 24:00) asti. Suoritan onnettaren työt viikonlopun (24.-25.9.) aikana.
Kaikille paljon onnea arvontaan!!!
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Tonni täynnä -arvonta
Noniin, nyt tuli tonni täyteen ja hiemen ylikin eikä siinä mennyt kuin n. 2,5vk. On siis aika arpoa kenelle nuo suloiset korvikset lähtee.
Virallisena arvontamaljana toimii tupperin kannellinen mehu"lasi" ja onnettarena minä itse. Arpalipukkeet purkkiin, kunnon sekoitus, silmät kiinni, kippaus pöydälle ja arvan nappaus hyppysiin.

ONNEA KOVASTI MAIJA!!!!
Laitatko minulle vielä osoitetiedot maililla, niin voitto löytää perille asti! mnlace(a)gmail.com
Kiitoksia kovasti muillekin osallistujille ja kaikkille kurkkailijoille! Kurkitaanhan jatkossakin.
torstai 27. tammikuuta 2011
Suuri kiitos ja pieni arvonta
Uusi vuosi bloggailun parissa on lähtenyt jo hyvään vauhtiin. Näin tuoreena bloggaajana on paljon opittavaa, koettavaa ja kaikkea ihanaa, uutta ja ihmeellistä nähtävää.
Tätä touhua aloittaessa mielessäni kävi aatos, että mitä tästäkin mahtaa tulla. En lainkaan ollut valmistautunut siihen, että joku ihan oikeasti kävisi juttujani lukemassa. Ajattelin kai, että saan monta vuotta porskuttaa eteenpäin kahdella käyntikerralla viikkoa kohden ja ehkä yhdellä enemmän tai vähemmän aktiivisella lukijalla. Toisin on käynyt ja mukavaa niin. Saattaa olla, että moni voisi vähätellä noita kurkkauslukemia, jos lähtee vertailemaan muiden blogeja. Olen kuitenkin muutaman hassun kuukauden aikana ylittänyt omat odotukseni ja iloinen sivuillani tapahtuvasta liikenteestä. On huomioitava myös omat lähtökohtani siihen, että blogini avulla saan hieman potkittua itseäni persuksille ylläpitääkseni aktiivisuutta käsitöihin.
Tässä iloisuuden ja ihmetyksen puuskassa päätänkin järjestää arvonnan. Toimikoon se pienenä kiitoksena näin alkuun päästyäni. Arvonnan ohjeistuksena toimii muistakin blogiarvonnoista tutut säännöt pienellä poikkeuksella.
Ja sitten palkinto: Se olkoon nuo suloiset "hertta" -korvikset, joista pieni hetki sitten jo kirjoitinkin.
Suuri kiitos siis kaikille aikaisemmin vierailleille ja lukijoille kuin tulevillekin.

- Yksi arpa tulee kommentista tähän viestiin. Ilmoita siinä samassa montako arpaa olet lunastanut.
- Toinen arpa liittymisestä lukijaksi.
- Halutessaan arvontaani saa "mainostaa" omassa blogissaan, mutta se ei tuo arpaa. Kokeiluna nostaa lukijamäärä tuhanteen ihan hissun kissun. [(Tässä siis se poikkeus) ja rautalanka]
Ja sitten palkinto: Se olkoon nuo suloiset "hertta" -korvikset, joista pieni hetki sitten jo kirjoitinkin.
Suuri kiitos siis kaikille aikaisemmin vierailleille ja lukijoille kuin tulevillekin.
Onnea arvontaan!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)