perjantai 4. tammikuuta 2013

Hautomon edellä

Tätä blogia aloittaessani tuli mietittyä mitä mahtaisin kirjoitella. Hyvin nopeasti se kuitenkin selveni. Minulla kun tuppaa olemaan sata ja yksi projektia menossa ja tulossa, joten niistä olisi helppo kirjoittaa. Suurin osa niistä projekteista saa alkunsa jostain turhan tarpeellisesta ideasta ja jos jokin mutka tulee matkaan, niin siirrän sen hautomon puolelle.
Tässä kirjoitellessa on kulunut päälle pari vuotta ja vielä on tehtävää ja niistä kirjoittamisen intoa piisaa.

Samalla kirpparikierroksella, josta kirjoittelin aiemmassa bloggauksessani, näin (toisin kuin yleensä) projektiani pidemmälle. Itse projekti on väsätä laatikoita: nikkaroiden, tuunaten, säilytykseen, seinään kiinni....koko ajatus on vielä kovin levällään hautomon "lattialla", joten aika näyttää. Sen kuitenkin tiesin, että jossain vaiheessa laatikot tarvitsevat vetimet. Minullahan on jo valmiina maalaamani puiset viisi numeronupia ja pari 60-luvun vedintä. Koska en kuitenkaan tiedä montako laatikkoa väsään tai millaisia, niin eihän vedinten vaihtoehtoja voi olla liikaa. Eteenkin, kun kirpparilta löytyi hienoja, keskenään samanlaisia kahvoja ruuveineen 10kpl liiankin edulliseen hintaan. Ei kai sitä voi muuta, kun kiittää, kumartaa ja ostaa pois. :)
Ja jos jostain syystä nämä vetimet eivät mene laatikkoprojektiini, niin en usko, että minulla on vaikeuksia sijoittaa niitä jonnekin muualle.



1 kommentti:

  1. Ei oo totta, mulla on noita täysin samanlaisia mun uudemmassa kaapistossa keittiössä! :D Tykkään!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...