keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Askartelu kohtaa arjen

Taisipa tuo korttien väsääminen viedä minutkin siihen suureen askartelun maailmaan. Noita juhlia tulee vastaan vain niin harvoin enkä oikein saa idean päästä kiinni, jos ei kortilla ole saajaa.
Päätin siis arskarrella jotain muuta.

Sen pitäisi olla:
  • Jotain mikä ilahduttaisi itseäni kotona. 
  • Jotain minkä voisi pitää esillä, jolloin siitä olisi iloa myös muille. 
  • Jotain lystikästä, klassista, harmoonista, räväkkää. 
  • Jotain hyödyllistä
Reseptikirja!!!!
Omistan muutaman "oikean" reseptikirjan ja muutama kotitaloustuntien vihkokin on säilynyt. Niistä en kuitenkaan käytä kuin muutamia ohjeita ja muutamia kokeiltuja olen saanut ystäviltä/tuttavilta ja etsinyt lehdistä. Olen koonnut kaikista irto resepteistä oman kansion, mutta sekin on pullollaan sellaisia, joita en käytä tai ole edes kokeillut. Olen kai vain ajatellut: "sitten  joskus..." Samalla päätin karsia ohjeistuksia niin, että viralliseen kansioon laittaisin vain käyttämäni ja jo hyväksihavaitut ohjeet.

Eilen siis ryhdyin hommiin tämän uuden inspiraationi kanssa ja ideoita pursui aivan mahdottomasti. Päätin kuitenkin olla harkitseva ja maltillinen liimojen, leikkureiden ja glitterin kanssa, jotta lopputulos näkyisi enemmän paperilla kuin päälläni. 5 reseptiä sai uuden ulkoasun yhdellä istumalla ja tämän päivän tulos oli 6kpl.
Huomaan kuitenkin, että tämä homma taitaa olla hautomon juttuja ja oikea ikuisuusprojekti. No jostainhan sitä on aloitettava, jotta edes joskus olisi puoliksikaan valmista. Kuvissa näkyvät reseptit eivät ole mitään suvun salaisuuksia, joten ottakaahan vapaasti käyttöön. ne on todettu hyviksi ja kutkuttavat monenlaisia makuhermoja.




 

tiistai 26. lokakuuta 2010

Kivien kokeilua

Kun koruihin ei löytynyt oikeanlaista kuvaa, niin on kehitettävä jotain muuta kaunistusta. Uusi koru oli kuitenkin saatava, kun uudet juhlat oli tulossa. Löysin askartelulaatikkoeni pohalta kierimästä muutaman kapussin ja päätin kokeilla. Kivinen tie oli löytäessäni oikeanlaista pitävää liimaa, mutta se pulma ratkaistiin onneksi vähemmällä histen repimisellä. Sinisävyinen kapussi on simpukkaa ja vihreä akryyli kissansilmä. Valkoinen pitsikoru on menossa vielä "jäykistys"-käsittelyyn, joten toistaiseksi näyttää hieman veltolta.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Viimeiset kesän ripeet inspiroivat

Kävelylenkilläni, kirpparille ja takaisin, päätin poiketa poimimassa kukkia. Matkalta löytyy auringonkukkapelto, joka suorastaan huutaa poimijaansa. Tottatosiaan; ne ovatkin kylvetyt, juuri sitä tarkoitusta varten. Ihmiset siis saavat vapaasti käydä poimimassa kukkia kotiin tai vaikka lahjaksi ja ilahduttaa niillä muita/itseään samoin, kuin "viljeliä" ilahtuu niiden kauneudesta.
Nämä kukat siis inspiroivat minut tekemään ja luomaan. Muutama koru tuli viimeisteltyä, parit housut saivat oikean mittaiset lahkeet, virkkuukoukut ja sukkapuikot pääsivät hyppäämään uuteen pussukkansa(sitä pitää vielä hieman korjailla) ja päätinpä yrittää paria korttiakin.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Camén kauneutta

Olen aina pitänyt camé koruja suunnattoman kauniina. Löytämäni kirkas akryylikapussi antoi mahdollisuuden toteuttaa korun hyvinkin pienestä kuvasta. Harmi vain, että kyseiset kapussit ovat Suomessa hieman kiven alla tai hinnoissaan. Korussa ne toimivat kuitenkin niin mainiosti, että lisätilausta saatan kuitenkin tehdä myöhemmin.
Kuvan koko on vain n. 1cm x 1cm, mutta kapussin ansiosta se suurenee kokoon 2,5cm x 1,8cm.
Tämä projekti menee kyllä hautomoon, koska tekovaiheessa kuvan ja kapussin väliin sujahti muutama ilmakupla. Johtuuko tämä sitten tekijän hitaudesta vai liiman kuivumisesta... se seikka sentään on ratkaistavissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...