keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kurssin valmiit työt

Eilen oli savilaattakurssin viimeinen rykäys. Viimeistelimme työt ja ihastelimme omia ja toistemme tuotoksia. Kaikilla oli hyvin onnistuneita kuvia, joista tuli ihania tauluja, koruja ja lautasia.

Kaikki omat kuvani olivat uusia mustavalkokuvia tai tekstiprinttejä. Ne saivat savellesiirron ansioista ihanan karkean vanhahtavan fiiliksen. Mahtava tekniikka!!
Valmistamiini laatoihin kiinnittelin puulevyjä tueksi(taulut), muutamista tein magneetteja ja korut saivat hihnan. Ahkerana muuttajana olin jo pakannut rintakoruntaustat laatikkoon ja kiikuttanut uuteen kotiin, joten ne jäivät odottamaan. Ja tietysti se parhaiten onnistunut lopputulos on lähdössä lahjaksi, joten en sitä voi/aio vielä julkistaa, mutta lisään kuvan myöhemmin....(kun aika on kypsä)

Hauskaa oli ja jos kurssi järjestetään vielä myöhemmin, niin juoksen oikopäätä ilmoittautumaan!
Kiitokset kurssin järjestäjille ja kaikille osallistujille.

Magneetteja

Oli hyvä aloittaa tekniikkakokeilu pienillä ja selkeillä kuvilla ja siirtyä siitä isompiin.


Rintarossehin kokeilin värillistä kiinniteainetta.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Suomalaisen oluen päivä 13.10.

Tämä viesti tulee hieman myöhässä, koska kello on ehtinyt vierähtää perjantain puolelle.
Tuntuu siltä, että nykyään kaikella on oma teema viikkonsa tai ainakin päivänsä. Eipä tuo haittaa, mutta toisinaan huvittaa. Vai mitä sanot: Maailman käsienpesupäivä, pyyhepäivä, vuoristopäivä, maailman audiovisuaalisen perinnön päivä tai kansainvälinen nallepäivä.

Eilen vietettiin kuitenkin yhtä omasta mielestäni ihan mainiota päivää, nimittäin kansainvälistä Suomalaisen oluen päivää.
Nimikkopäivän on julistanut venäläisen perheen perustama panimoyhtiö Sinebrychoff, joka sai ruotsinkielisen hyväksynnän rakennushankkeelleen  Helsingin Hietalahteen Venäjän keisarilliselta hallinnolta juuri 13. lokakuuta. Vuosi oli 1819 eli tasan 190 vuotta sitten. 
Viime vuonna tanskalaisten omistama Sinebrychoff juhlisti Suomalaisen Oluen Päivää englantilaisen elintarvikejätin omistaman irlantilaisen Guinnessin merkeissä. Tänä vuonna esittelyssä on Sinebrychoffin ja sen omistajan, tanskalaisen Carlsbergin amerikkalais-eurooppalaisen, kautta maapallon toimivan yhteistyökumppanin ABInbevin belgialainen lagerpanimo Stella Artois.  Sinebrychoff on vahvana taustavoimana Suomen olutmestarin valinnassa. Finaali pidetään juuri 13.10. ja voittaja pääsee edustamaan Suomea Stella Artois World Draugh Master -turnaukseen Yhdysvaltoihin.
 Näin kertoo Olutverkko
Satuin löytämään internetin ihmeellisestä maailmasta myös tuotteen, joka sopii päivän teemaan, kuin kananmuna kattilaan. Näitä silikonisia lasipullon korkkeija saa hommattua esim. Huippuideasta

Ja menköön tämä bloggauksen pienoinen myöhästyminen kansainvälisen epäonnistumisen päivän piikkiin, jota sattumalta vietettiin 13.10. ;)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

p*skarteluhaaste #112

Juuri ennen askartelutarpeiden pakkausta ilmestyi innostava p*skis. Hätänumeron muotoisella sijalla hempeillään tälläkertaa kakkupakerilla. Sopii mainiosti, koska tulin miettineeksi; pitäisikö ko. paperit pakata keittiöön sijoittuvaan laatikkoon vai askartelutarpeisiin.

Tämä kortti lähti toimeliaalle naiselle, jolla taitaa olla talon remontointi (tai ainakin sisustus) ajankohtaista.
Kannessa hopeanhohtoista tapettia, Tikkurilan mainoskuva, nahka"lätkä" ja tietysti sitä kakkupaperia muutaman muun koristuksen kanssa. Kortin sisään tein kakkupaperista pienen taskun lahjakorttia ajatellen(onpa hyvä, että useimmat lahjakortit ovat nykyään pankkikortin kokoisia).
Siispä näillä eväin p*skarteluhaasteeseen. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonlopun savinen kurssi

Innostuinpa itse ja sainpas puhuttua myös ystävän mukaan kursseilemaan.
Hyvä, että lähdettiin, koska mukavaa oli ja vielä on jäljellä yksi kokoontuminen. Viikonlopun (+1iltapäivä) mittaisella kurssilla aiheena oli siirtää valokuva tai muu printti savelle. Aiemmin olen kuvia kiinnittänyt kankaalle ja puulle, mutta savi oli vielä kokematta. Tätä tekniikkaa ryhdyimme opettelemaan kymmenen naisen voimin.

Työ alkoi savilaattojen valmistuksesta. Pieniä, suuria ja erimuotoisia..... Kuvat käsittelimme sillävälin, kun laatat kuivahtivat. Olin valmistanut jo kotona muutaman tekstin, joista toivon saavani hauskat sisustustaulut. Muut kuvat ovat joko itse otettuja tai napattu jälleen kerran the graphics Fairy -blogista.



Kun tulostetut kuvat oli aseteltu laattojen päälle ja kasteltu huolella arkoi armoton, mutta hellä hinkkaaminen. Pääsin jo lauantaina kokeilemaan kuvien siirtoa ja onnistuin tekemään pari "EI näin!!" -versiota. Tänään/Sunnuntaina homma hoitui jo paremmin. Onneksi maltoin säästää isoimman työni myöhemmälle, vaikka hinku olikin päästä sitä tekemään heti.
Hinkkausta, hinkkausta ja lisää hinkkausta. Se kieltämättä muodostui ryhmässä ns. päivän teemaksi.

Kuvissa esiintyvät laatat ja riipukset eivät ole valmiita. Vielä on edessä niiden poltto, jonka teemme parin viikon kuluttua. Nappaan kyllä uusia kuvia tuolloin ja bloggailen sitten onnistumisen ilosta tai jostain aivan muusta. Tuli vain suuri into kertoa teille mitä kaikkea on taas tullut kokeiltua.



Teksti pääsi hieman repeytymään, mutta selvää siitä saa kuitenkin.
Ystäväni mainio työ
Nyt siis toivotaan vielä, että poltto sujuu hyvin. Viimeistelyyn taidan käyttää hieman lakkaa, joihinkin kiinnittelen rintakoruntaustoja ja toisiin joitain muita juttuja....
Möhemmin näette(ja yllätyksenä tulee itsellekin) miten suuret suunnitelmat toteutuivat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...