tiistai 25. syyskuuta 2012

Tunnustus ja arvonnan voittaja

Hei kaikki lukijat ja tervetuloa kaikki uudet kuikuilijat.
Sain kaikkein ihanimman tunnustuksen (mitä olen tähän mennessä saanut)Tankulta. Ihana se on  sisältönsäpuolesta, mutta myös siitä syystä, että on kirjattu post it -lappuseen. Kiitos!

Blogitunnustuksen virallisen epäviralliset säännöt menevät seuraavasti:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

Ja koska katson, etten oikein voi antaa tätä tunnustusta Tankulle takaisin(vaikka mieli tekisi), niin heitän sen seuraaville bloggaajille. Domo Sum, Vedenhenki, Lämmin Hellä Pehmoinen, Kirpparikeiju ja Ankortit.
Kaikissa blogeissa viihdyn hieman eritavoin.

Nyt siirrytään kuitenkin  itse asiaan, jonka vuoksi koneen viereen istahdin. Höpinää on löytynyt siis jo kahden vuoden ajalta mielestäni ihan kivasti. Toki lisää taitaa olla tulossa ja katsotaan kuinkapitkälle se vie.
Nyt on siis arvonnan suorittamisen aika perinteisin keinoin.
Nimet hattuun ja sokkona nostamaan!

ONNEA, ONNEA, ONNEA PUUHIS!!!!
(onneksi huutaminen/hihkuminen onnistuu helposti näin tekstimuodossa, koska kurkkuni on angiinasta turvoksissa) Olen sinuun yhteydessä piakkoin.
Kiitän kaikkia osallistujia ja toivon, että viihdytte blogini parissa myös jatkossa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Tämä antoi intoa ja voimaa! Joku muistaa minutkin vielä. ♥

    Nyt on ollut tosi hiljaista blogissa, kun opiskelen aivan sata lasissa toiseen pääaineeseen vaihdon merkeissä. Jospa blogiinkin saisi jossain vaiheessa uutta. :)

    VastaaPoista
  2. Lämmin Kiitos tunnustuksesta; piristää mieltä kaikkien näiden vastoinkäymisien jälkeen!♥

    Oiskos sulla muuten ohjetta niihin pipareihin, joitten ainekset oli siinä lasipurkissa? Ne piparit oli niiiiiin NAM, että tahtois tehrä uurestaanki:P

    VastaaPoista
  3. Hei! Ja tuhannet kiitokset tunnustuksesta. Kiva, kun muistit juuri minun blogia :) <3

    VastaaPoista
  4. Kamalan noloa tunnustaa, että käyn näin suurella viiveellä komementtejani läpi (toki olen ne lukenut jo aiemmin). Kiitän ja kumarran tunnustuksesta, vaikkakin näin jälkikäteen. Tulipa selailtua postauksiasi, ja ihania kortteja teet, tykkään varsinkin noista matkalaukuista! Käys katsomassa millaisen laukkukortin olen myöskin väsäillyt.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...