torstai 27. tammikuuta 2011

Suuri kiitos ja pieni arvonta

Uusi vuosi bloggailun parissa on lähtenyt jo hyvään vauhtiin. Näin tuoreena bloggaajana on paljon opittavaa, koettavaa ja kaikkea ihanaa, uutta ja ihmeellistä nähtävää.
Tätä touhua aloittaessa mielessäni kävi aatos, että mitä tästäkin mahtaa tulla. En lainkaan ollut valmistautunut siihen, että joku ihan oikeasti kävisi juttujani lukemassa. Ajattelin kai, että saan monta vuotta porskuttaa eteenpäin kahdella käyntikerralla viikkoa kohden ja ehkä yhdellä enemmän tai vähemmän aktiivisella lukijalla. Toisin on käynyt ja mukavaa niin. Saattaa olla, että moni voisi vähätellä noita kurkkauslukemia, jos lähtee vertailemaan muiden blogeja. Olen kuitenkin muutaman hassun kuukauden aikana ylittänyt omat odotukseni ja iloinen sivuillani tapahtuvasta liikenteestä. On huomioitava myös omat lähtökohtani siihen, että blogini avulla saan hieman potkittua itseäni persuksille ylläpitääkseni aktiivisuutta käsitöihin.

Tässä iloisuuden ja ihmetyksen puuskassa päätänkin järjestää arvonnan. Toimikoon se pienenä kiitoksena näin alkuun päästyäni. Arvonnan ohjeistuksena toimii muistakin blogiarvonnoista tutut säännöt pienellä poikkeuksella.
  • Yksi arpa tulee kommentista tähän viestiin. Ilmoita siinä samassa montako arpaa olet lunastanut.
  • Toinen arpa liittymisestä lukijaksi.
  • Halutessaan arvontaani saa "mainostaa" omassa blogissaan, mutta se ei tuo arpaa. Kokeiluna nostaa lukijamäärä tuhanteen ihan hissun kissun. [(Tässä siis se poikkeus) ja rautalanka]
Arvonta päättyy, kun tuo tonnin kurkkaus tulee täyteen.
Ja sitten palkinto: Se olkoon nuo suloiset "hertta" -korvikset, joista pieni hetki sitten jo kirjoitinkin.
Suuri kiitos siis kaikille aikaisemmin vierailleille ja lukijoille kuin tulevillekin.

Onnea arvontaan!!

3 kommenttia:

  1. Itsekin vasta puolisen vuotta blogaillut ja yllättävän nopeasti toiset alan harrastajat sinne löysivät, juttujani katsomaan. ♥ Ja toisin päin!

    Ihanat korvikset palkontona, ihastelinkin niitä jo aikaisemminkin ja siskoillenikin näytin linkkiä!

    Mukana siis kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Kurkkimassa,mukaan lähdetään

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla, ja toivottelen mukavaa alkanutta viikkoa!

    P.S. Ihanat korvikset sai sydänhöperön sydämen lyömään muutaman kerran enemmän;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...