Askartelu kohtaa arjen

Taisipa tuo korttien väsääminen viedä minutkin siihen suureen askartelun maailmaan. Noita juhlia tulee vastaan vain niin harvoin enkä oikein saa idean päästä kiinni, jos ei kortilla ole saajaa.
Päätin siis arskarrella jotain muuta.

Sen pitäisi olla:

• Jotain mikä ilahduttaisi itseäni kotona. 
• Jotain minkä voisi pitää esillä, jolloin siitä olisi iloa myös muille. 
• Jotain lystikästä, klassista, harmoonista, räväkkää. 
• Jotain hyödyllistä

Reseptikirja!!!!
Omistan muutaman "oikean" reseptikirjan ja muutama kotitaloustuntien vihkokin on säilynyt. Niistä en kuitenkaan käytä kuin muutamia ohjeita ja muutamia kokeiltuja olen saanut ystäviltä/tuttavilta ja etsinyt lehdistä. Olen koonnut kaikista irto resepteistä oman kansion, mutta sekin on pullollaan sellaisia, joita en käytä tai ole edes kokeillut. Olen kai vain ajatellut: "sitten  joskus..." Samalla päätin karsia ohjeistuksia niin, että viralliseen kansioon laittaisin vain käyttämäni ja jo hyväksihavaitut ohjeet.

Eilen siis ryhdyin hommiin tämän uuden inspiraationi kanssa ja ideoita pursui aivan mahdottomasti. Päätin kuitenkin olla harkitseva ja maltillinen liimojen, leikkureiden ja glitterin kanssa, jotta lopputulos näkyisi enemmän paperilla kuin päälläni. 5 reseptiä sai uuden ulkoasun yhdellä istumalla ja tämän päivän tulos oli 6kpl.
Huomaan kuitenkin, että tämä homma taitaa olla hautomon juttuja ja oikea ikuisuusprojekti. No jostainhan sitä on aloitettava, jotta edes joskus olisi puoliksikaan valmista. Kuvissa näkyvät reseptit eivät ole mitään suvun salaisuuksia, joten ottakaahan vapaasti käyttöön. ne on todettu hyviksi ja kutkuttavat monenlaisia makuhermoja.

 

Kivien kokeilua

Kun koruihin ei löytynyt oikeanlaista kuvaa, niin on kehitettävä jotain muuta kaunistusta. Uusi koru oli kuitenkin saatava, kun uudet juhlat oli tulossa. Löysin askartelulaatikkoeni pohalta kierimästä muutaman kapussin ja päätin kokeilla. Kivinen tie oli löytäessäni oikeanlaista pitävää liimaa, mutta se pulma ratkaistiin onneksi vähemmällä histen repimisellä. Sinisävyinen kapussi on simpukkaa ja vihreä akryyli kissansilmä. Valkoinen pitsikoru on menossa vielä "jäykistys"-käsittelyyn, joten toistaiseksi näyttää hieman veltolta.

Viimeiset kesän ripeet inspiroivat

Kävelylenkilläni, kirpparille ja takaisin, päätin poiketa poimimassa kukkia. Matkalta löytyy auringonkukkapelto, joka suorastaan huutaa poimijaansa. Tottatosiaan; ne ovatkin kylvetyt, juuri sitä tarkoitusta varten. Ihmiset siis saavat vapaasti käydä poimimassa kukkia kotiin tai vaikka lahjaksi ja ilahduttaa niillä muita/itseään samoin, kuin "viljeliä" ilahtuu niiden kauneudesta.

Nämä kukat siis inspiroivat minut tekemään ja luomaan. Muutama koru tuli viimeisteltyä, parit housut saivat oikean mittaiset lahkeet, virkkuukoukut ja sukkapuikot pääsivät hyppäämään uuteen pussukkansa(sitä pitää vielä hieman korjailla) ja päätinpä yrittää paria korttiakin.

Camén kauneutta

Olen aina pitänyt camé koruja suunnattoman kauniina. Löytämäni kirkas akryylikapussi antoi mahdollisuuden toteuttaa korun hyvinkin pienestä kuvasta. Harmi vain, että kyseiset kapussit ovat Suomessa hieman kiven alla tai hinnoissaan. Korussa ne toimivat kuitenkin niin mainiosti, että lisätilausta saatan kuitenkin tehdä myöhemmin.
Kuvan koko on vain n. 1cm x 1cm, mutta kapussin ansiosta se suurenee kokoon 2,5cm x 1,8cm.

Tämä projekti menee kyllä hautomoon, koska tekovaiheessa kuvan ja kapussin väliin sujahti muutama ilmakupla. Johtuuko tämä sitten tekijän hitaudesta vai liiman kuivumisesta... se seikka sentään on ratkaistavissa.

Linja-autossa on tunnelmaa

Vietän näin syys-/talvikuukausin joka arkipäivä linja-autossa aikaa keskimäärin tunnin. Aikanaan istuis pakosta pitkissä biileissä noin kaksi tuntia ja tuolloin piti keksiä jotain millä ajan saa kulumaan.
Maisemat: Onhan ne kauniita, mutta linjurin reitti on päivä toisensa jälkeen sama, niin ne kauniitkin maisemat alkavat kylästyttää.
Kirja: Usein kirjaa lukiessani liikkuvassa ajoneuossa (auto/juna) alkaa päätäni jomottaa niin, ettei keskittymisestä pienen tekstiin tule enää mitään.

Varmasti löytyis myös muita innostavia touhuamisen muotoja ajan kuluttamiseksi, mutta neulominen on toistaiseksi toiminut kohdallani. Siitä tuli aikanaan tapa ja nyt sitä ei osaa lopettaa, vaikka epä taida tarvitakaan. Toisinaan kanssamatkustajat kyllä luovat oudoksuvia katseita minuun, mutta niistä saan vain päivän piristystä ja vienon hymyn kasvoilleni. Mitäs itse tekisit tilanteessani?

Puikoissa pyörii säärystimien alku

Kilpailun innoittama

Tosiaan kilpailusta innostuneena sain aikaan jotain muutakin. Itse kilpailuun en taida ottaa osaa, koska ideani menetti innostuksen jo ensisilmukan kurvissa. Muiden tuotoksia kyllä voi käydä äänestämässä idanhelmi.net sivustolla tai ainakin käydä kurkkimassa. Tosin yleisö äänestys kisan voittajasta alkaa vasta myöhemmin, kun kilpaan osallistuminenkin on toistaiseksi käynnissä. Korut ovat kuitenkin olleet yleensä valtavan kauniita ja hyviä ideapankkeja.

Mutta tästä innostuksen puuskasta. Olen jo pitemään miettinyt yksinkertaisen kaunista ns. y-tyypin kaulakorua ja nyt nuhaisena sain siihen inspiraation. En tiedä sumensiko nuha/tukkoisuus estetiikan tajuani, mutta mielestäni korusta tuli hyvin sievä. Luultavasti näitä teen muutamia lisää hieman eritavoin, jotta taidot hioutuvat ja ideat karttuvat. Tässä kuitenkin tuo ensimmäinen korvakorujen kera. Vihreät helmet ovat simpukkahelmiä ja nuo pienet siemenen muotoiset akryyli -kissan silmiä. Muuten koru on tavalliseen tapaan virkattua puuvillalankaa.

Perjantai illan ja binääri-päivän huvia

Mitäs minä sanoinkaan palindromin muodossa... "Neulo taas saat oluen". Vaikka tällä kertaa kyseessä on virkkausta. Löysinpä kaupan hyllyltä minulle maistamattoman oluen. Olvi vaakuna sanoo olevansa Müncheniläistyyppinen, maltaalle maistuva, pehmeänvahva olut. Onpa vielä tehtykin juuri minun jä ystävieni nautittavaksi. Mistä mahtoivat arvatakaan, että juuri minä tahtoisin oman oluen. :D
No täytyyhän tuota maistaa ja laittaa koukku heilumaan siinä samalla.

Aamu on uuden alku

Huomenta siis kaikki. Kello näyttää vetelevän pian puolta viittä ja minä kahvia ryystelen hieman tokkuraisena. Näinhän se on, että aamu on uuden alku. Avaamme silmät maailmalle ja ainoastaan uni ja aika erottaa meidät eilisestä. Lapset eivät tätä hartaan aamun hetkeä odottele, vaan ilmoittavat itsestään juuri silloin, kun siltä tuntuu. Ystäväni massu ilmoitteli myös itsestään tovi sitten ja poikahan sieltä putkahti. Minä siitä innostuneena kaivoin tilkkulaatikon esille ja väsäsin pienen lahjan tulokkaalle. Aluksi iski pieni luomisen tuska, mutta päätin jatkaa leikkelyä ja ompelua ja mietiä vasta jälkikäteen mikä kätteni tuotos olisi.
No mitään kovin abstrakstia pilkullista lelua en saanut aikaiseksi, vaan nämä tossut. Eivät nämä pitkään mahdu pikkuherran jalkaan, mutta ajatus on tärkein. Pikkuinen taitaa kuitenkin olla vielä hieman nuori ymmärtääkseen lahjojen merkitystä, joten tossujen myötä onnen toivotukset meenee äidin ja isän saavutuksille.