lauantai 2. huhtikuuta 2011

Made in Turku Finland

Usein tulee haikailtua vanhojen tavaroiden ja muotojen perään, mutta piristävää on katsastaa myös uutta. Kirpparikierroksen innoittama kirjoitankin tekstin nykypäivän designista ja eteenkin yhdestä yrityksestä, jonka tuotteet ovat yhtäpaljon mieleeni, kuin nuo vanhat.

Tonfisk Design Oy tuli tutuksi minulle viime vasta syksynä, vaikka yhtiö onkin perustettu jo 1999. Viisaat ja luovat päänsä löivät yhteen taiteen maisterit Brian Keaney ja Tony Alfström heti koulusta valmistuttuaan. Nyt jo yli 10 vuoden taipaleen jälkeen näkyy yrityksen valikoimassa mm. Susanna Hoikkalan, Jenni Ojalan, Tanja Sipilän, Anna Palomaan suunnittelemia tuotteita. Keaney ja Alfstöm vievät Suomalaista designia yli 30 maahan ja ulkomailla he ovat Turun Sanomien mukaan saaneetkin jo "suitsutusta ja palkintoja".

Yhtiö pyörii nykyään Turussa, koska Helsingin toimitilat kävivät liian pieneksi. Tuotannon yhteidessä on myös tehtaanmyymälä. Tonfisk:n ensimäisiä tuotteita olivat Warm- sarjan teekannu ja mukit, mutta nykyään löytyy tarjoitu- ja kattausastioiden lisäksi myös tuotteita sisustukseen ja vapaa-aikaankin. Mielestäni parhaimpia tuotteita ovat oivaltava Newton -maito & sokerisetti ja herkkä Sula -tuikkulyhty.


Aikaisemmin kirjoitin tekstin lahjasta, jonka sain salaiselta sydänystävältä. Julkaisin siinä ottamani kuvan, jossa näkyy joululahjaksi saamani Sula -tuikkulyhty. Pienet lyhdyt luovat mielestäni taianomasta tunnelmaa valon leikkiessä sen sisällä. Tänään kirpputorilla näin kahden naisen nyrpistelevän nenäänsä käännellessään kädessään myynnissä olevaa Sulaa. Minun onnekseni he eivät ymmärtäneet mitä hypistelivät ja jättivät sen paikalleen, vaan eipä tainnut myyjäkään tietää mitä myi. Kolmesti piti minunkin hinta tarkistaa! Myöhemmin kierroksellani kuulin noiden naisten supattavan toisilleen, että "nuori tyttö ostaa ostaa sen rikkinäisen kapistuksen..":)
Saattaapi lyhty näyttää rikkinäiseltä, mutta nyt minulla on niitä kaksi aivan ehjää. Mainiointa noissa tuikuttimissa on se, ettei toista samanlaista ole.

1 kommentti:

  1. Empä oo ikinä ennen tuollaisiin törmänny. Vekkuli tuo maito-sokeri setti :)
    Hyvän kirppislöydön teit :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...