perjantai 9. marraskuuta 2012

Ostoksia ja lukukokemuksia

Kun tytöt käyvät shoppailemassa, pyörittelevät miehet päätään.
Tosin tälläkertaa ei pyörittely johtunut kuluneesta ajasta, ostojen tarpeellisuudesta, rahan kulutuksesta tai tavaran määrästä. Kävin nimittäin ystäväni kanssa ostoksilla omaan tyyliimme sopivalla tavalla. Täsmäiskut tehtiin seuraaviin liikkeisiin: K-rauta, Hong Kong-tavaratalo, Biltema, Ikea ja Jättirätti. Kaksi jälkimmäistä rikkovat hieman linjaa olemalla ns. akkainliikkeitä. Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikkein pisimpään pyörimme noissa listan alkupään liikkeissä.

Minun ostoslistalta löytyi Kiva-kalustelakka ja valkoista kangasta. Kaikki muu olisi herätteitä, mutta myös tarkoin harkittuja. Siihen ainakin yritin pyrkiä ja onnistuinkin.


Ostosreissun jälkeen olin aivan kuitti. Siispä kotisohvan ei tarvinnut houkutella minua kovinkaan paljon. Kirja käteen ja löhöilemään. Nappasin ensimäisen kirjan, joka käteen sattui ja varmistin, etten sitä ollut vielä lukenut. Pääsin kirjassa yli puolivälin ja olin jo raivoa täynnä. Niin huonoa tarinan kerrontaa en ole toistaiseksi lukenut. Eipä ihme, että opus oli aikanaan kirjaston poistojen joukossa. Koko ilta pilalla.

Eilen päätin kääntää koko lukukokemukseni voitoksi. Mitä opin? Mikäli luen huonon kirjan, on hyvä olla varma teoksen omistussuhteista.




4 kommenttia:

  1. Ihana kranssi. Tosin minä en raaskisi käyttää kirjaa noin, paitsi ehkä jotain todella huonoa kirjaa tai kulahtanut kirppiskirjaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä itsekään käyttäisi ihan ok kirjaa hyväkseni näin härskillä tavalla. Tämä opus lukeutui kuitenkin tuohon huonoakin huonompien kastiin ja kiukun määrä sen huonoudesta oli niin suuri, että tuhottavahan se oli. :)

      Poista
  2. Ihana kranssi! Tykkään!

    VastaaPoista
  3. Sinä osasit pettymyksesi selättää! Loistava lopputulos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...