maanantai 28. helmikuuta 2011

Bolero hetken mielenjohteesta

Oma vaatekaappi näytti kovin aneemiselta. Topit ja hameet loistavat toisinaan värikkyyttä, mutta neuleet ovat pääsääntöisesti tummia. Tämän huomattuani päätin tehdä jotain vaalean haalea vaihtelun vuoksi. Lankakorista löysin muutaman kerän Novitan Sirkus-lankaa, jonka olen ostanut joskus aikanaan nallea varten. Aivan; neulottu nallekarhu on ollut hautomossa jo tovin ja siellä saa vielä viettää aikaa ainakin toistaiseksi. Langalle tuli nyt parempaa tarkoitusta.


Nyt ei sattunut olemaan vyötteen suosittelemia nro 7 puikkoja, joten koppasin kutoset hyppysiini ja ryhdyin neulomaan. Jotain hyvin simppeliä, mutta kuitenkin mukavan näköistä ja eritoten pehmoista. Pari iltaa myöhemmin sain päälleni uuden boleron. Ihan hyvä näin kevääseen. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä.
Jos innostut itse tästä niin väsäsin jotain neuvoa antavaa.


Oscar gaala 2011


Elokuva alan tärkeimmät pystit ja erinäiset tunnustukset on jaettu eilen yöllä suomen aikaa. Tietysti minua niissä kiinostavat erityisesti punaisen maton luomukset. Telkkarista en voinut noita kekkereitä katsoa, kun ei ole tuota televisiota ja tuskin olisin jaksanutkaan. Näin päivän päätteeksi on kuitenkin tullut selailtua netin kuvat ja kiinnostavat jutut.

Naiset olivat jälleen kauniita kimaltelevissa iltapuvuissaan ja miehet yhtä komeita tumman puhuvissa puvuissaan. Muutama kuitenkin nousi ehdottomaksi suosikiksi ja taisivat nämä olla myös lehditön katseen kiinnittäjiä. Ensimäisenä huomioni kiinnittyi mihinkäs muuhun kuin pitsiin. Pukua kantoi Melissa Leo.
Toinen mieleeni oli Kaufman Francon suunnittelema puku, joka loisti yksinkertaista kauneuttaan Camila Alvesin päällä. (Hups kuvat menivät väärinpäin..)

 Pukuloiston kauneinpana luomuksena oli mielestäni kuitenkin Cate Blanchett:n iltapuku hentoine pliseerauksineen ja helmikirjailuineen. Puvun mielenkiintoisin osa oli ehdottomasti selkä, jonka keltaisista helmistä saa vihiä jo edestä katsottaessa. Pitää kuitenkin myöntää, että takaosan graafisuus yllätti ainakin minut. Upeaa työtä Givenchy Couture!
Ihanaa on myös huomata, että Bonham Carter:lla on jälleen ollut pilkettä silmäkulmassa. Tälläkertaa sukkahousujen muodossa. Näin asuste friikkinä odotan kuitenkin aina hänen käsilaukkuvalintaansa. Viuhkan muotoinen laukku oli aivan upea ja muistanen nähneeni hänellä vastaavan tyylisen jossain muualla. Tästä en kuitenkaan ole varma. Keräsin kuvaan myös muutamia muita hänen aikaisemmin käyttämiään laukkuja.
Vaikka asut ja asusteet ovat olleet jälleen mitä mainioimpia, vielä en ole kokenut samaa elämystä kuin Oscareissa 2005. Silloin tippui leuka lattiaan niin, että kolinakävi, kun Hilary Swank astui punaisen maton parrasvaloihin. Huh huh... mikä leikkaus, laskeutuvuus, laahus,....... 

perjantai 25. helmikuuta 2011

Hautomon asiaa

Hautomoon on taas tullut ns. overload. Niin paljon kertyy ideoita ja toteutettavia asioita, ettei ehdi niistä edes kiinni ottaa. Bolero on sentään työn alla(lue: aloitettu, mutta odottaa jatkoa). Suunnitelmissa olisi parvekkeen uusi sisustus, halu kokeilla sytykeruusujen tekoa, tossut, kesän kasvattien koulinta, olohuoneen verhot, muutama sisustus tyyny ja taulu, kortteja, leninki itselle ja ystävälle ja paljon paljon muuta! Tietäisi vain mistä aloittaa.

Periaatteessahan tuo aloitus ei olisi ollenkaan vaikeaa ja oikeastaan tiedän mitä pitäisi tehdä. Alkuvalmistelut kuitenkin ottavat hyvin aikaa ja ovat erittäin mielenkiinnottomia. Kai on vain harrastettava henkistä natsismia itseään kohtaan ja tartuttava toimeen. Musiikki siis kaakkoon ja siivoamaan, mutta vasta viikonloppuna.:)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kirjasto karttuu

Ihanaa! Viikonloppu edessä, kaunis ilma ja nopeaa postitusta.
Olen pikkuhiljaa alkanut kerätä kirjoja liittyen minua kiinnostaviin käsitöihin. Kouluajoilta on tullut jo tuo ns. peruskirjallisuus, joissa opetetaan esim. katesauma ja napinkiinnitys, mutta näin jälkeenpäin olen yrittänyt bongata kirjoija, joissa olisi jokin idea/teema/se jokin. Muutamia niitä on jo kertynyt ja nyt kartutin kirjastoani jälleen.
Viime keskiviikkona tein tilauksen Amazon:sta, kun silmiini sattui kirja, joka lupasi sitä jotain juurikin minulle sopivalla tavalla. Toimitus ajaksi ilmoitettiin se perus 3-7vrk, mutta iloksi ja yllätyksekseni se tuli tänään. Arvaanpa, että luvassa on aivan mainio viikonloppu tämän opuksen seurassa!




Ote takakannesta:
"...if you´re worried that knitting and drinking don´t mix, perish the thought. Each of the 30+ projects in this book is designed to accommodate the distracted knitter and is portable enough to carry easily. Before you cast on, look for the project´s drink rating to determine how much concentration the pattern requires."
:)

En aijo kuitenkaan vetäytyä täysin kirjan pariin, vaan luvassa on myös vierailu ystävän luona. Uuteen kotiin on aina tapana viedä jotain ja niin mekin teemme. Lahjaamme en tietenkään paljasta, mutta tällaisessa paketissa sen luovitamme. Kätevästi kortti ja kääreet samassa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...