keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kyöpelivuoren kirppistelijät - Salainen kirppisystävä # 7

Possumamman ihanat salaiset kirppisystävä- paketit on laitettu täytäntöön, lähetetty ja osa jo saaneetkin. Omani tuli jo viimeviikon puolella ja availin sitä viikonloppuna.
Ystäväni oli nähnyt erityistä vaivaa itse paketoinnin kanssa, joten tätä oli ilo lähteä availemaan. Olisin tahtonut nähdä ilmeeni, kun sain paketin auki, niin paljon niin pienessä tilassa. Piti ihan miettiä mistä alkaa.
Salainen kirppisystäväni ei kauaa pysynyt salaisena, kun terveiset kyöpelivuorelta ruusun punaisen kortin muodossa paljasti hänet villikissaksi. Hän touhuaa blogissaan villikissan neuleet, joka itseasiassa tuli minulle tutuksi muutamien viikkojen aikana...




Oi miten kauniita pieniä koristeita sesongin mukaan ja kotiin pidemäksikin aikaa. Pienet tipuset nappisilmineen olivat aivan mahtava juttu, niin veikeän näköisiä! Ja rintanappi "Oliks miul joku ajatus?" on kuin minulle tehty.



Peltikyltti pääsee paraatipaikalle eteiseen ja vihreät sydämet olohuoneeseen koreilemaan. En tiedä oliko villikissa lukenut ajatuksia, koska servettiteline on ollut minulla hakusessa. Mieleistä ja tarpeeksi isoa ei ole löytynyt. Nähtävästi olisi pitänyt lähteä pohjoiseen, koska siellä on löytöjä tehty. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tästä paketista myöskään uupunut. Sisälsi nimittäin elokuvan ja 1998 parhaana rikosromaanina palkitun "Hyvää yötä, rakkaani". Kirjan on oltava hyytävän hyvä, koska heti ensikosketuksella sain paperiviillon:D
Vielä paketti sisälsi muita juttuja ja tietysti herkkuja. Salmiakkia ja lakritsaa!:P
Muiden osaanottajien raportointeja pääsiäislahjoistaan voi käydä kurkkimassa raportointipostauksen linkeistä.
Suuri kiitos Villikissa!! Ja hyvää pääsiäistä sinulle, kuin myös muillekin kyöpelivuoren kirppistelijöille!!!

3 kommenttia:

  1. Kiva kun tykkäsit paketista! :)

    Itsekin tykästyin tuohon servettitelineeseen. Oli lähellä etten ottanut sitä itselleni. ;)

    VastaaPoista
  2. Heh, hupaisaa, että te olette olleet toistenne Salaisia Kirppisystäviä, ja vielä lisäksi kumpikin antoi toiselle jonkinlaisen servettitelineen;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...