sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

p*skarteluhaaste #101

P*skiksessa bingoillaan jälleen. En osaa oikein päättää mitä mieltä olisin näistä bingoriveistä. Ne antavat liikaa mahdollisuuksia ja usein haluaisin valita ruutuja ihan sikin sokin. Toisaalta tuo on hyväkin, koska onhan aikaa haasteeseen tuo viikko. Inspiraation iskiessä voi väsätä korteilla, vaikka koko ruudukon täyteen.
Hieman ihmettelin minne ruudukosta olivat hävinneet Musta-Valkoinen-Pilkku =D

Päätin lähteä toteuttamaan korttia hieman erilähtökohdista kuin ennen(haaste itselleni), ottaen toki huomioon ruudukon aiheet.
Nick Cave:n ja Kylie Minoque:n duetto "Where the wild roses grow" oli soinut päässäni koko keskiviikon. Tuo korvamato ei haitannut minua lainkaan, koska onhan se yksi kauneimmista, balladeista minkä olen koskaan kuullut. Halusin tehdä kortin, jossa kappaleen herkkyys ja raadollisuus tulisi esiin. Tähän tarkoitukseen rivi Hopea-Kukka-Metalli sopi mielestäni parhaiten. En lainkaan tiedä miten hyvin onnistuin missiossani ulkopuolisen silmin katsoen, mutta omiin silmiin näyttää hyvältä.

Hopea on toteutettu silmäkulman pienellä timantila ja värjäämällä mustaa paperia leimasinvärillä, vaikka kuvassa näyttääkin valkoiselta. Metallia mietin tovin ja väkersin pitkään. Piikkilanka tekee ihan mukava kontrastin herkkiin paperihin ja tekstiin.  "If I show you the roses will you follow?" On lainaus suoraan kappaleen sainoituksesta.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kirpparilta ja hullujen tehtaalta

Onpa tullut kierrettyä viimeaikoina kirppareita laihoin löydöin.
Ystävien kanssa piristettiin kuitenkin mieltä ja koristeltiin itseämme. Tilattiin siis koruja, kukin oman tarpeensa mukaan. Tällaisia tuli tilattua.
Olen niin ihastunut noihin luu- ja puukorviksiin, joten olihan niitä nytkin saatava. Onneksi muistakin materiaaleista tehdään kauniita koruja, kun tuo kulta on hieman arvokasta ja hopeaa tai rihkamaa tämä hipiäni ei siedä. Tilauspaikkana toimi "Hullujen tehdas" eli Crazy factory ja sitä uskallan suositella muillekin, jotka hakevat uusia lävistyskoruja tai muita kaunistuksia.

No onhan sieltä kirppariltakin jotain pientä löytynyt kuitenkin. Korulaatikkooni pääsivät muoviset nappikorvikset ja rannerenkaat. Myös kokkaustuokioihin hain hieman erilaisempaa menoa. Siinä missä muut haikailevat tulisten ja modernien makuelämysten perään otan minä askeleet alkukantaiseen ja sukellan keskiaikaan. Vielä en ole ehtinyt tuon opuksen mukaan kokkailemaan, mutta Olutkana ja Spelttivanukas tuovat jo veden kielelle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

p*skarteluhaaste #100

Heips!
Oli aika tehdä jotain muuta, kuin koruja ja 100. p*skarteluhaaste tuli juuri oikeaan aikaan. Teema haasteessa oli ihana, innoittava ja toisaalta minulle myös hankala(liikaa vaihtoehtoja).

Näillä mietinnöillä tuli luotua tällainen kortti haasteeseen:
  • Mielelläni kokeilen kaikkea uutta ja kiehtovaa -kirjakorttia en koskaan aiemmin ole tehnyt
  • Maanläheiset värit ovat minulle mieluisia
  • Kauniita vintage -kuvia tykkään käyttää myös koruissani
  • Pitsiä, koukeroita, herkkyyttä
  • Turhaudun aina lahjojen keksimisessä, joten tuotos voisi olla jotain myös lahjaksi käyvää.

 
Herkut käyvät hyvin lahjaksi ihmimselle, jolla on jo kaikkea. Enkä kovin montaa ihmistä tunne, joka niistä kieltäytyisi. Mietin kuitenkin myös sitä mitä tapahtuisi, kun kaikki herkut ovat syöty...

Taustan tekemiseen meni monta tuntia ja hermot oli kireällä. Jouduin nimittäin alkaa työn fonttien hakemisesta. Eihän se vaikeaa ole, mutta kun on tällainen tumpelo ja omistaa koneellaan vain Openofficen, niin taival on tuskallinen.
Kun vihdoin ja viimein olin saanut kortin valmiiksi, huomasin että tekstissä on kirjoitusvirhe. En voinut enää muuta kuin nauraa! Todellakin omannäköinen kortti kaikkine virheineenkin!!
Laitan vielä pelkän (korjatun) tekstin jakoon. Klikkaat vain kuvaa ja tallennat kuvan koneellesi. Jos käytätte sitä, niin toivon, että linkitätte tänne tai ainakin vinkkaatte minulle tuotoksesta.
Pitäkäähän hauskaa tekstin kanssa!!

torstai 21. heinäkuuta 2011

"Tehdas" toimii


Lienee kai aika paljastaa se mistä aiemmin vaikenin.
Olen koko ajan koruja virkatessani miettinyt mahtaisiko näille olla kysyntää muutoinkin kuin blogissa kommenttien muodossa. Olenhan tehnyt niitä lahjaksi ja muutamia tilauksesta, mutta pääsääntöisesti olen toiminut tutussa ympäristössä. Kohta saan kuiten nähdä ja kokea kuinka korujen käy.

Pääsin nimittäin erään käsityöläisen "siipien suojaan" ja sitä myötä messuille. Olemme olleet tuttavia jo hetken aikaa ja juttelimme ohimennen tulevista etapeita, töistä ja muusta mukavasta. Hän mainitsi lähtevänsä Billnäsiin Kädentaito 2011 -messuille ja ideoi oitis, että voisin tehdä muutamia koruja mukaan. Tottahan toki siitä innostuin(tällaista tilaisuuttahan olen hautomon nurkassa toivonut) ja ryhdyin heti valloittamaan keittiötä tarvikkeillani. Nyt muutama viikko on vierähtänyt ja tuloksena on puutuneet sormet ja  52 korua, jotka lähtevät maailmalle. En oikein osaa odottaa tulevalta mitään muuta, kuin kokemusta. Ei se ota, jos ei annakaan.

Messut järjestetään siis Billnäs ruukin tiloissa (n. 120km Turusta ja 80km Helsingistä Tammisaareen päin) 29.-31.7.2011 ja tokihan sinne on itsekin mentävä näitä sormia ulkoiluttamaan. Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy ruukin omilta sivuilta.

En ole kyseisessä paikassa koskaan käynyt, mutta uskon suuresti, että tapahtuma ja miljöö on näkemisen arvoinen. Olempa kuullut koko paikkakunnan kaunesta pelkkää hyvää, joten jos messuhulina alkaa päivän myötä nyppiä, niin kupillinen  kahvia terassilla ei kuulosta kummemalta.
Ken nyt tästä blogitekstistä innostui, niin uskallan kokemattakin ehdottaa pientä kesäretkeä tuona viikonloppuna tuonne Pinjaisten kylään.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Koru korusta -vaihto

Hetki taaksepäin Anna Saltunraitilta bloggaili hamahelmi-askarteluistaan. Ihastuin hänen "8-bittisiin" tuotoksiinsa niin, että päätin tilata yhden itselleni. Siinä tovi mietittiin millä maksukonstilla tilauksen hoitaisimme. Päätimme kuitenkin ryhtyä koruvaihtoon. Minä tosin tiesin hieman osviittaa mitä tulin saamaan ja tokihan blogiani seuranneena hänkin osasi aavistaa oman korunsa luonteen.

Onpa hauskaa suunnitella ja toteuttaa korua ihmiselle, joka itsekin tekee kaikenlaista. Blogituttavina voi hieman vakoilla toisen tyyliä hänen lataamista kuvista ja kirjoittamista teksteistä, mutta tarkemmin mietittynä emmehän me tunne lainkaan. Tai ei niin hyvin, että osaisi varmaksi sanoa: "Tästä hän pitää!"
Pieni jännitys tekee vaihdosta entistä hauskempaa.

Minä hihkuin ilosta, kun avasin hänen pakettinsa. Annoin vapaat kädet päättää mikä koru olisi kyseessä(rintakoru, kaulakoru, tms. ) ja minkä kokoinen korusta tulisi. Ainoana toiveena oli "Life 1up" -tatti ja sen sain. Toinen oli valmis rintakoru ja toinen tuli rintakorupohjan kanssa irtonaisena. Taidan kuitenkin kiinnittää sen taakse magneetin. Suuret kiitokset!!
Get a life
Anna sai postin tuomana minulta tällaisen korun. Hänen mietteitään vaihdosta ja korusta löytyy täältä.

Tämän tyylisen vaihdon voisi järjestää isommankin porukan kesken..... Löytyisiköhän innokkaita? Laitetaan idea hautomoon.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kylässä

Oli aika pitää pieni tauko korutehtailusta. Mikäs sen parempi irtiotto, kuin pyöräretki kyläilemään. Muutama hassu kilometri auringonpaisteessa ja raitiissa sateen jälkeisessä ilmassa voittaa mennen tullen kököttämisen kotona.
Enpä olisi arvannut, että minua odottaa lettukestit vaniljajäätelön ja mustikoiden kera. Namskis! Tämän kodin hengetär on niin kekseliäs ja toimelias sisustuksen ja puutarhuroinnin suhteen, etten voi kuin ihastella. Luvalla sain julkaista muutaman pihalta nappaamani kuvan isommista ja hieman pienemmistä katseenkiinnittäjistä.


Sainpa yllätyslahjankin, joka oli mitä mainioin!
Kotiin päästyäni ajatusketju meni kutakuinkin näin: Kaiken muotoisia herkullisia helmiä - kyllähän näistä kuva pitää blogiin saada - luonnon valossa näyttävät paremmalta - parvekkeelle siis - tuossa köysien päällä erottuvat värit - laitan vain isoimmat - no laitan vähän pienempiä - voi himskatti, kun vierähti parvekelaatan alle - ja toinen - ja kolmas - olikos tämä nyt hyvä idea.
Kuvauksen jälkeen siivosin sitten parvekkeen, jotta löytäisin pudottamani helmet. Kaikki tallessa, parveke siivottu ja ihan kiva kuvakin tuli. :)
Taidan jatkaa koruilua vasta huomenna. Tänään hieman dataillaan ja lekotellaan loppuaika.
Olenhan jo aiemmin puhunut siitä, että käsityö- ja askartelutarvikkeeni sijaitsevat kaapissa ja tilani keittiön pöydällä tai olohuoneen lattialla. Nyt kun tehdas pyörii kovaa vauhtia, uskallan laittaa kurkistus kuvan omaan rakkaaseen kaaokseen. Kyllä tämä tulee siivottua, mutta niin kauan kuin ispiraatiota riittää, niin pysyy tuollaisena "hallittuna" sekamelskana....

Ohimenevä rakkaudenaalto?


Rakkaudenaalto taisi pyyhkäistä ylitseni, kun eilen illalla tuli(normaalista poiketen) katsottua ns. paksua romanttista draamaa ja virkattua hieman koruja. Onhan tämä ohimenevää? :)
Elokuvan tarina oli hyvä ja sen hahmot muistuttivat minua postimerkistä, joka lojui idea-laatikkoni pohjalla.
Tämä tanssiva pari odottaa vielä valmistuvaa koruaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Erähengessä

Aikaisemmasta kirpparilöytöjen/lelujen bloggauksesta unohtui tyystin mainita uudet korvikset. Löysin siis nämä huisin herttaiset kuksat. Ne eivät onneksi tuoksu niin vahvalle, kuin kuksat yleensä, joten ei ole siis pelkoa päänsärystä.
Pitäänee kai mennä pystyttämään laavua lähimetsään. ;D

torstai 14. heinäkuuta 2011

Eeva ja Espanjatar

Korujeni kuva-aiheet liikkuvat yleensä naisissa, perhosissa ja kukissa. Toki muitakin käytän, jos vain sopivia löydän.
Leimaamattomat postimerkit ovat tähän mennessä näyttäytyneet parhaiksi kuvalähteiksi. Ne kun ovat tarkkoja ja pääsääntöisesti pieniä. Kuuluutankin siis niidenperään....eli jos joku lukija omistaa useampia itselleen turhia postimerkkejä, niin otan ilomielin vastaan!
Nämäkin kuvat ovat alkujaan postimerkeistä.
Eeva
Espanjatar

Vanhoja leluja

Nämä vanhat leikkikalut saavat aina aikaan ns. Aww-tunteen ja toisinaan tuovat muistoja omasta lapsuudesta. Tänään löytyneet toin kotiin vanhassa matkalaukussa, jonka löysin myös kirpparilta. En kuitenkaan napannut siitä kuvaa(on niin samanlainen kuin muutkin), mutta pääsi kartuttamaan eteisessä kasvavaa pinoa.
Nalle ja puiset kuvapalikat lähtevät eteenpäin, mutta rullaluistimet säästän itselläni. Mahtaisivatkohan ne sopia kehyksiin seinälle?(laitetaan hautomoon)



Kultakutri ja kolme karhua

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Korulahjoja elämän suuriin käänteisiin

Itse kuva koruun löytyi idealaatikkoni pohjalta ja nyt sen käyttäminen tuntui ajankohtaiselta. Kun sukuun on tulossa lisäystä, alkaa mietteet pyöriä lahjojen hankinnassa. Jotain pientä, kaunista ja henkilökohtaista...
Tätä korua tuskin annan tulevalle äidille, koska en ole lopputulokseen ihan tyytyväinen, mutta ehkäpä hän saa jotain vastaavaa.
Tuota tehdessäni päätin tehdä myös ristin. Eipä sekään jää odottamaan laatikkoon seuraavaksi 15 vuodeksi, vaan taitaa lähteä myyntiin.



perjantai 8. heinäkuuta 2011

Susi ja mystinen tyttö

Uusimpia tuokoksia ovat nämä kiilteellä pinnoitetut korut. Aiemmin tilasin ulkomailta kirkkaita kapusseja kuvien ns. suojaksi. Ne toimivat mainiosti ja käytän niitä varmasti jatkossakin. Oli kuitenkin kehiteltävä jotain muita konsteja, koska viimeaikoina posti tuntui takkuavan tosissaan ja helmitilaukset viivästyivät usealla kuukaudella. Pelkkä kuva näyttää kauniilta, mutta ei ole käytön kannalta se kestävin juttu.
Hyvän mietintäurakan jälkeen löysin suht. edullisen liiman, joka kuivuessaan tekee kirkkaan lakkamaisen pinnan. Se ei ole koholla, kuten helmet, mutta toimii koruissa hyvin. Mielestäni kuva tulee esiin enemmän(vaikka ei se noissa valokuvissa näy) ja säilyy huomattavasti parempana pidempään.

Näitä pikkuruisia kuvia metsästän jatkuvasti. Koluan läpi postimerkit, ilmaisjakelut ja kaikki missä vähänkään voisi olla tarkkoja pikkukuvia. Onneksi noita löytyy yllättävän paljon, joten enää korukuvan esteenä on vain oma mielikuvani/ajatukseni.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Kivikoruja

Hikisin sormin olen urakoinut koruja. Ihania lankoja ja kauniita kivi- ja akryylikapusseja on tupsahtanut postiluukusta, joten onhan niitä heti päästävä kokeilemaan. Syy miksi koruista bloggailu on ollut vähäistä viimeaikoina on se, että olen hieman harjoittanut tuotekehittelyä ja tehnyt useita kokeiluja. Osa ideoista onkin tuottanut tulosta. Nämä toimet olen tehnyt tulevaa ajatellen, mutta siitä kerron myöhemmin, kun aika on kypsä.
Tässä kuitenkin muutama koru näytille.


Oma lempparini

On pakko näyttää myös ystävältä saamani avaimenperä, joka valloitti täysin!! Oma avainnippu on aika piukassa, mutta ehkäpä laitan tuon killumaan työavaimiin kollegoja "kauhistuttamaan" ;)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Lomailua olantakaa!!

On hiki, kuuma, pörriäisiä, aurinkoa, kukkasia, loikoilua, kirpparipaikka, turvotusta, grillausta..........
Nyt on LOMA!!! Siinä se kiteytettynä, joten bloggailen taas kun tulee jotain kerrottavaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...