sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Löytöjen viikonloppu

Vihdoin taas oli aikaa kierrellä kirpparilla ja hyvä, että olikin. Tuli löydettyä vaikka ja mitä ihan pilkkahintaan.
Uudet housut olivat etsinnän alla, koska kaikki vanhat ovat liian isoja. Toki mielessä pyöri myös kaikki muu kestometsästyksen alla oleva ja tietysti viimehetken löydöt "salaisen kirppisystävän joulukalenteria" varten.

Lauantai aamun saaliiksi itselleni tuli puinen korurasia, pieni perkolaattori, farkut ja korsettitoppi. Perkolaattorista olen erityisen innoissani. Se nyt on vain IHANA!!! Myös korsettitoppi oli mainio löytö jo istuvuutensa puolesta.

Sunnuntain saldo olikin yllätys. Tai yllätys oli jo se, että kävin kirpparilla, koska se ei alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut. Piti käydä kamera kädessä kävelyllä ihanassa säässä, mutta pääsin vain förille asti.


En vain voinut vastustaa kiusausta Penkojaisista, jotka järjestettiin lähellä sijaitsevalla kirpparilla.
Mukaan lähti useampi kynttilämansetti askarteluun purettavaksi, pitsinauhaa, kahdet housut, eläinkortteja (myös askarteluun) ja Mauri Kunnaksen jouluinen neljän kuution palapeli. Sunnuntain löydöistä on pakko mainita, että yhteishinnaksi tuli jopa 1,10€. Penkojaisten hinnat oli siis naurettavan alhaalla!




Perkolaattorien kokoelma kasvaa. Kuvan oikeassa laidassa oleva on se, jonka löysin lauantaina (hintaan 2€ ja kaikki osat tallessa).

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...