P*skarteluhaaste #168

P*skiksen haaste on tällä kertaa niin laaja, ettei se aiheuta pään vaivaa varmasti kenellekään. Olisiko niin, että DT-jäsenet ottavat kiltisti huomioon joulun tuottamat kiireet ja päästävät meidät helpolla. Siis "Kaikki käy!".

Itse osallistun tällä onnittelukortilla. Nainen parhaassa iässä - 40v.

Lisää joululahjoa

Ideoitani syyskauden keramiikkatöille oli yllättävän vähän verrattuna siihen, kuinka hommasta innostuin. Ensimäisltä kerroilta minulta jäi savea käyttämättä, joten kävin niitä kuluttamassa syksyn mittaan. Ajatuksena oli tehdä nappeja ja niitä teinkin kunnon kasan. Tosin pajalla touhutessa putkahteli ideoita ideoita miltei yhtämittaa ja osan niistä toteutin. Myös näitä lähti lahjaksi rakkaille.

Kynttilän alusia

Tämä valkea jäi itselleni ja meinasin siitä taulua...

Pitsiperhosia

Vielä keskeneräinen lautanen, josta unohdin ottaa kuvan valmiina.

Näiden lisäksi unohdin hurjassa tonttuilun huumassa ottaa kuvan myös kirjan nahkakansista ja eräästä taulusta. Taulun ns. raaka versiokin meni bittien taivaaseen, kun tovi sitten jouduin jyräämään koneeni alas. Ehkäpä myöhemmin saan kuvia lahjotuilta.

Valkoista keramiikkaa

On syöty hyvin ja rentouduttu laiskotteluun asti. Kohta koittaa uusi vuosi ja tulossa on kaikenlaista jännää. Kelaan kuitenkin hieman aikaa taaksepäin ja näytän niitä keramiikkapajan tuotoksiani, jotka jäivät odottelemaan aikaansa. Sanomattakin taitaa olla selvää, että nämä menivät joulupukin pussiin ja siksi niitä ei julkaistu aiemmin. Kävikö teillä tuo iloinen ja hassu ukko? Meillä kävi, kahdesti. :)

Olemme erään sukulaiseni kanssa jutelleet siitä, kuinka meitä hatuttaa kahviastiastoissa eräs ongelma. Nekkoja on aina vain yksi, vaikka (ainakin meidän pöydissä) kahvin sekaan tarjottavia litkuja on sekä maito että kerma. Tuolloin yleensä toinen laitetaan astiastoon kuuluvaan nekkaan ja toinen on sitten jossain. Välillä se "sivullisen osaan" jäänyt litku, joka usein on maito, on vain härskisti omassa purkissaan ja mahdollisesti jääkaapin uumenissa. Ottakoon sieltä ken tahtoo.
Eihän tällainen nyt ole etiketin mukaista lainkaan saati sitten hyvää kestitystä. Kuulostaa siltä, että noudattaisimme tarkasti jotain tiettyä kahviprotokollaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Jokaisen esteetikon silmään varmasti ottaa, jos nekat ovat eriparia tai sitten saatan tehdä härskin yleistyksen. Oli miten oli.

Ongelma ratkesi, kun päästin ajatuksen taas lentoon. Olkoot tölkeissään sitten molemmat.

Ilman kommelluksia ei tämäkään keramiikkatyö mennyt ja probleema tuli taas lasituksen kanssa. Tein siis kaksi settiä, joista toisen lasitin mustalla. Jotain mystistä tapahtui mustan lasitteen kanssa ja sen enempää selittelemättä ne päätyivät hyllyn päälle koristeiksi. Virheistään oppii ja jos omaa yhtä itsepäisen luonteen, kuin minulla ei anna periksi. Siis kunhan keramiikkapajan ovet taas alkuvuodesta aukeavat, niin pääsen kokeilemaan tölkkejäni uudelleen.

Tölkit eivät suinkaan olleet ainoita keramiikkaesineitä, jotka tänä jouluna vaihtoivat omistajaa. Sain nimittäin lahjaksi muutaman "pahvimukin". Taidan pitää tuikitavallisista muodoista ja veikeistä ideoista, koska minusta ne ovat aivan ihanat! Ja koska ne ovat hieman rutussa, saa kupeista hyvän otteen. Kiitos!!

Ai niin... Eihän valkoinen keramiikka tai senkoomin nekat olleet täysin tässäkään. Ostin nimittäin itselleni joululahjaksi vihdoin ja viimein Newtonin. Tätä nekkaa olen toivonut jo kauan. Herättäköön se hämmennystä kahvipöydässä siihen asti, kunnes tölkkien uusi tuotanto on valmis.

 

Humpaton Joulu

Tämän musiikkipläjäyksen myötä

HYVÄÄ JOULUA 

JA

ONNEA VUODELLE 2013

Viimetingan kortit

Joulukortit väsäsin tänäkin vuonna itse. Tällä kertaa niiden lähetys meni ihan viimetinkaan, jos ajattelee haluavansa tervehdykset perille ennen aattoa. Kerkiäväthän ne joulun jälkeenkin!
Tosin posti yllätti positiivisesti ja jo parin päivän päästä sain kiitoksia korteista. Onkohan itella koskaan yllättänyt minua näin nopealla toimituksella....

Kortit olivat tällä kertaa niin täynnä helmiäistä ja kiiltoa, että hyvän kuvan ottaminen oli aika haastavaa.
Marimekon Ananas -servetti toimi mainiosti juhlavana tausta"paperina". Sen päälle ei tarvinnut lisätä kuin vähän nauhaa ja kohokuvioitu tervehdys. Laatikon uumenista löytyneet helmiäiskorttipohjat loppuivat tietysti kesken, joten piti hieman soveltaa. Pahvia ja kotitekoista kimallesuihketta, niin saatiin kaikki kortit valmiiksi.

Pöllö

Olen syksyn mittaan ravannut ahkerasti työn, kodin ja keramiikkapajan välillä. Suuria suunnitelmia toteuttaen ja uusia asioita kokeillen. Olen savesta vääntänyt erilaisia juttuja, mutta en koskaan ole laittanut niihin lasitetta. Ei kai aiemmin ole ollut mahdollisuutta.
Tällä viikolla pääsin hakemaan työni. Muutamat työt jäävät odottamaan bloggaustaan, mutta pöllöstäni kerron oitis.

Jep siis väänsin ensikertaa jotain muuta, kuin kippoja ja kuppeja. Idea lähti yksinkertaisesti siitä, että tahdoin tehdä jotain, joka esittäisi jotain. :) Pöllö oli ensimäinen, mikä mieleen juolahti ja rakusavi ensimäinen savi, mikä "varastosta" vastaan tuli. Tuumasta toimeen.
Makkaratekniikka opeteltiin jo alakoulussa, joten turvallisin menetelmin lähdin liikkeelle. Kaikki muu menikin sitten fiiliksen mukaan ja luultavasti kaikkia oppikirjoja ohittaen.

Kun työn muovausvaihe oli valmis, olin siihen kovin tyytyväinen. Parempi laittaa syrjään kuivumaan polttoa varten.
Kului useampi viikko, kun odottelin tulevaa lasituskertaa. Ajattelin, että lasittaisin  koko komeuden mattalasitteella. Tosin itse lasitushetkellä huomasin veteleväni pintaan kiiltävää.... mikä moka! Onneksi hyvät neuvot tulivat apuun. Yritin korjata työn parhaani mukaan.

Olin niin pettynyt, että mietin monesti mahtaako pöllöparka onnistua lainkaan. Toisaalta yritin pitää pääni pystyssä ajatellen, että kyllä sen avulla varmasti joku paperipino pysyy paikoillaan ulkonäöstä huolimatta. Kun viimein näin sen valmiina... kauhistuin. "Ei hyvä, ei lainkaan suunnitelmien mukainen, ei vaan ei." Raahasin möykkyni kuitenkin kotiin ja katsoin sitä uudestaan. "Ei juku! Kotioloissahan tuo pöllöni näyttää hyvältä!"

Pieni lisäys

Muutama tuote laitettu Myydään -sivulle. Käyhän kurkkaamassa.
Lisää tulee, kunhan saan kuvia napattua.

SP: One Sweet Challenge

Tein pitkästä aikaa kortin, jossa käytin Sweet Pea stamps:n leimaa. Nämä kuvat ovat suosikkejani, vaikka harvemmin niitä käytän. Hieman glitteriä siipiin, niin keiju on valmiina lentoon. Osallistun kortilla SP:n järjestämään haasteeseen.

Finaly I made a card using Sweet pea stamp. These images are my favourite, although I don't use these often. With this card I take part to the One Sweet Challenge. I colored the image with ordina pencils and just added little glitter to those wings. Now the fairy is ready to fly and to say thank you.

Uusi vanhoja hattuja

Nämä hatut ovat viimeisimpiä aarteitani. Ajoittuvat noin 40-luvulle ja ovat ikäisekseen ok kunnossa. Tietysti niihin pitää vaihtaa kuminauha yms., mutta koille ne eivät onneksi ole maistuneet. Takaraivolle asettuvat hatut on yksiä mieleistäni kauneimpia hattumalleja. Niitä tosin löytää aika harvoin.
Punainen hattu on vielä mysteeri. Se on aikanaan ollut väriltään oikeinkin kirkas, mutta aurinko on päässyt haalistamaan huovan väriä aika reippaasti. Mahtaakohan sitä kyetä värjäämään niin, ettei malli kärsi? Eikä pinnasta tulisi koppurainen?
Kuvassa näkyvät ketunpäät ovat peruja loppettaneesta turkisliikkeestä.

 

Nuo kun vetää päähän, niin tulee olo kuin olisi filmitähti. Vielä hiukset ja meikki kuosiin, niin on valmiina kuvauksiin. :)

Hattuhullu

Miten ihmeessä minusta tuli hattuhullu? Tuota olen miettinyt aina silloin, kun löydän uuden hatun tai kun joku tuttavistani huomio asiaa. Yksiselitteistä vastausta tuskin hulluuteeni löytyy. Kysy keneltä tahansa mieheltä, niin vastaus on "Nainen". Pitää varmasti paikkansa, mutta tunnen kuitenkin naisia, jotka eivät hattujen päälle perusta. Tuo vastaus on myöskin niin tylsä, että sivuutan sen mielelläni.

Tämän kysymyksen tiimoilta on mentävä lapsuuteen asti. Ei niin, että omat vanhempani olisivat käyttäneet hattuja. Itseasiassa olen nähnyt heidän vain pitävän pipoja ja pantoja ja niitäkin vain pakkasen sanelemista ehdoista. Kyse on siitä mitä tuolloin kuulin radiosta ja mitä näin tv:stä. Muistan miettineeni "Mikä ihme on knalli?" kuunnellessani radiokuunnelmaa Knalli ja sateenvarjo. Kun kerran ko. hatun näin komeilemassa Charles Chaplinin päässä, niin olihan sellainen saatava.
Hulluuteni syntyä ei ainakaan hillinnyt televiisorista katsomani elokuvat Hercule Poirot:sta. Niissä kohteliaat ja komeat miehet ja sievät naiset hattuineen tekivät kyllä pikkutyttöön vaikutuksen. Erityisesti muistan vanhoista elokuvista Miss Felicity Lemonin (hänellä oli varmasti hattu joka viikonpäivälle) ja näistä uudemmista Ariadne Oliverin (pantoja sulkakoristein). Tähän soppaan, kun vielä lisätään kotimaiset kaunottaret(Helena Kara, Regina Linnanheimo, Lea Joutseno ja monet muut) niin eiköhän syntyperä hulluudelle ala jo selvitä.

Siltikään knallia en tähän päivään mennessä ole omistanut.
Nykyään yritän hillitä hattuhulluuttani hieman kehnoin tuloksin. Olen kuitenkin onnistunut siinä, ettei minulla ole ylettömiä määriä esim. mustia hattuja tai tyyliltään samanlaisia. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että on oltava hattu joka säähän (ja toisinaan myös kengät).

Se miksi juuri nyt tätä asiaa ja ylipäänsä pukeutumistani mietin on Kansallismuseo. Juuri niin. Törmäsin aivan sattumalta Kansallismuseon Kuinka pukeudun-kyselyyn. Hyviä kysymyksiä, joihin on yllättävän hauska laatia vastauksia (ihan vaikka vain mielessään).
Olisi mukavaa lueskella myös muiden bloggaajien pienistä hulluuksista ja eteenkin niiden synnystä.

Valmistui vihdoin

Kämppä on ollut jo pitkään ihan mullin mallin. Kesken jääneitä projekteja siellä, täällä ja tuolla. Syy niiden lojumiseen on ollut puuttuvat materiaalit tai "teen sen loppuun kohta"-mentaliteetti. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja saanut muutamia eteenpäin ja osan ihan valmiiksi asti. Seuraava kuuluu vihdoin jälkimäiseen ryhmään.

Kirpparilta löysin edullisesti kaksi lasten piirtämää taulua. En ostanut näitä noiden kuvien vuoksi vaan itse karmien. Olin saanut jo aiemmin kälyltäni aivan mielettömän kaunista tapettia erästä toista projektia varten. Se homma on vielä kesken, mutta sen lomassa syntyi tämä taulu idea. Eli tapetista seinille taulut(ei mitenkään omaperäistä).

 

Kauniit ne olivat sellaisenaankin, mutta halusin jotain lisää. Se ,mitä, selvisi minulle kaupunkikävelyllä. Kun älyää katsoa ylös voi löytää jotain inspiroivaa. Äkkiä kotiin!!

Unikammariin taidepläjäys päätyi ja sieltä tulee aikanaan löytymään myös toinen tapettiprojektinikin.
Koko projektiin tarvittiin karmit, tapettia, pahvia, nahkaa, teippiä, sakset ja inspiraatio(miten tämänkin tekeminen kesti niin kauan?).

Ostoksia ja lukukokemuksia

Kun tytöt käyvät shoppailemassa, pyörittelevät miehet päätään.
Tosin tälläkertaa ei pyörittely johtunut kuluneesta ajasta, ostojen tarpeellisuudesta, rahan kulutuksesta tai tavaran määrästä. Kävin nimittäin ystäväni kanssa ostoksilla omaan tyyliimme sopivalla tavalla. Täsmäiskut tehtiin seuraaviin liikkeisiin: K-rauta, Hong Kong-tavaratalo, Biltema, Ikea ja Jättirätti. Kaksi jälkimmäistä rikkovat hieman linjaa olemalla ns. akkainliikkeitä. Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikkein pisimpään pyörimme noissa listan alkupään liikkeissä.

Minun ostoslistalta löytyi Kiva-kalustelakka ja valkoista kangasta. Kaikki muu olisi herätteitä, mutta myös tarkoin harkittuja. Siihen ainakin yritin pyrkiä ja onnistuinkin.

Ostosreissun jälkeen olin aivan kuitti. Siispä kotisohvan ei tarvinnut houkutella minua kovinkaan paljon. Kirja käteen ja löhöilemään. Nappasin ensimäisen kirjan, joka käteen sattui ja varmistin, etten sitä ollut vielä lukenut. Pääsin kirjassa yli puolivälin ja olin jo raivoa täynnä. Niin huonoa tarinan kerrontaa en ole toistaiseksi lukenut. Eipä ihme, että opus oli aikanaan kirjaston poistojen joukossa. Koko ilta pilalla.

Eilen päätin kääntää koko lukukokemukseni voitoksi. Mitä opin? Mikäli luen huonon kirjan, on hyvä olla varma teoksen omistussuhteista.

Numeronuppi

Onnistuin saamaan fiksaation nupeista. Tahdoin ehdottomasti nuppeja, joissa on vanhahtavalla fontilla numeroita. No helppohan se on mennä ja ostaa, sillä niitä näyttäisi nyt olevan jokainen pieni ja hieman suurempikin sisustuspuoti piukassa. Ei! Hintoja kun olen seuraillut, niin ei. En aijo maksaa 3-5€ nupista(huom! yksi nuppi), jonka kiinnitän saamaani pieneen lokerikkoon. Paino sanalla saamaani. Jukopliuta, että ovatkin hinnat keksineet. Tämän probleeman selvitän itsekin.

Kävin koluamassa Kontti-kirpparilla sijaitsevan tuunauspöydän enkä ihmetellyt lainkaan, että löysin haluamani. Nappasin mukaani kaikki pyöreät puiset nupit, jotka näin(5kpl= juuri tarvitsemani määrä). Pöydästä lähti mukaan myös paljon muutakin ja koko krääsämäärä maksoi minulle 0,20€. Kiitän ja kumarran.
Seuraavaksi kolusin läpi maalivarastoni ja löysin tumman harmaata maalia. Valkoinen maalini oli päättänyt jäädä purkkiin pysyvästi, joten pyysin isääni apuun. Viime kesän remontista oli jäänyt hurja määrä valkoista maalia ja minulle liikeni siitä tilkka projektiini. Suti siis kouraan.

Tuputtelin numerot väsäämäni sabloonan läpi. Eivät ne tasaisen harmaat ole, mutta jos tahdon saan ne vielä maalattua siveltimellä. Toisaalta pidän tuosta rosoisemmasta olemuksesta. Saattaa olla, että jossain vaiheessa nupit saavat vielä mattalakan niskaansa.
Tuo kuvassa näkyvä erilainen vedin tuli myös tuunauspöydältä mukaan. Eikä sille ole vielä paikkaa...
Hauskinta koko projekstissa oli se, että sain valita juuri sen fontin, joka miellytti silmää eniten.

Roskislöytöjä

Dyykkaaminenhan on Suomessa rangaistava teko. Jokatilanteessa en oikein ymmärrä miksi. Toisinaan tuntuu, että niitä ihmisiä, jotka heittävät hyvää ja kunnossa olevaa tavaraa roskiin, pitäisi rangaista. Ei sitä ihmistä, joka tavaran käy hakemassa. Eikös kierrätystä pitäisi kannustaa?
Siihen en ota kantaa, että joku noukkii ruokansa roskiksesta. Kukin kai omalla tavallaan.
Sitä en hyväksy, että noukitaan jotain ja heitetään se seuraavassa käänteessä pusikkoon. Puhun nyt  nimenomaan niistä tavaroista, jotka pääsevät uudelleen käyttöön.

Minäpä taannoin vein roskia ja löysin "vaihturiksi" jotain mieleistä. Tervetuloa siis sakottamaan. :)
Nämä kaavat nököttivät lehtiroskiksen päällä ei siis roskiksessa. Luulisin niin, että hän joka on ne roskiksille vienyt toivoikin, että joku ne sieltä nappaa. Kiitos hänelle! Mahtaisiko näiden kaavojen kanssa syntyä minulle uusi mekko pikkujouluihin?! Katsotaan.

Metalliroskis on aina arvoitus... Sieltä voi löytää niin säilyketölkkejä kuin peilejäkin ja kaikkea siltä väliltä.
Tämä mukavan retro tölkki löytyi ihan äskettäin. Mietin uskaltaisinko avata sitä ja mitä kammottavaa sen sisältä saattaisi löytyä. Rohkaistuin ja huomasin, että purkki oli sisältä tyhjä ja vielä siistimpi kuin ulkokuorestaan.

Seuraavat löydökseni ovat myös roskakatos löytöjä ja täysin toimivia. Lamppu tuli sattumalta mukaan ja varjostimien runkoja olen etsinyt jo hetken. Toisinaan juuri se minkä perässä juoksee kirppareita läpi löytyykin aivan nurkan takaa. Toistaiseksi tuo kohtalaisen suuri pöytävalaisin viettää aikaansa kellarissa. Säästän sen sitä hetkeä varten, jolloin intoudun sitä hieman tuunailemaan.

Pientä jarrua

Pienet ihmiset ovat toisinaan rasittavan vikkeliä. On siis pantava hieman kapuloita rattaisiin.
Ei heitä nyt kahlita tarvitse, mutta jos jarrusukista olisi jotain apua. Apu taitaa kuitenkin olla enemän pystyssä pysymistä varten, kuin vauhdin hillintään.

Viihde-elektroniikkaa

Viihde-elektroniikan saralla voisi sanoa, että minä laahaan perässä. Puhelimia hommaan vasta sitten, kun vanha hajoaa ja silloinkin hommaan sen yksinkertaisimman mahdollisen. Vannon edelleen filmikameran nimeen, vaikka minulla onkin digi ahkerassa käytössä. Stereoni ovat yli kymmenen vuoden takaa ja aiheuttavat toisinaan hilpeyttä ystävien keskuudessa, koska niiden kyljessä komeilee kaksi kasettidekkiä. Mitäs sitä uutta ostamaan, jos vanhakin toimii?

Olen totuttanut itseni kuuntelemaan musiikkia pyöräillessäni. Puhelimestani löytyy radio tähän tarkoitukseen, mutta nyt on tullut mittä täyteen sitäkin. Mainoksia, tyhjänpäiväisiä keskustelunaiheita ja ärsyttäviä juontajia, jotka kokoavat soittolistansa n. 30 kappaleen valikoimasta. Ei enää ainakaan hetkeen.
Kaivoin siis esiin kannettavan musiikkilaitteeni. Sony on varmasti tehnyt walkmanejä miltei kaikille tallennusmuodoille mp3 ja 4, cd, minidisc, mutta minä kuuntelen vielä c-kaseteilla. Aivan loisto vekotin täydessä tikissään!
Nostalginen ruksuna kuuluu kasetin loppuessa ja sitä käännellessä. Olin miltei jo unohtanut myös sen ärsyttävän häiriöäneen mikä tulee vanhoihin laitteisiin, jos matkapuhelin soi vieressä. Nyt sen kuullessani en ärsyyntynyt lainkaan vaan hymy nousi kasvoilleni. Hyvä on, hehkutus sikseen. Jopa minunkin on myönnettävä, että uusien kappaleiden saaminen tuolle tallennusmuodolle ei enää ole mahdollista. Tyhjiä kasetteja ostaessani (pari vuotta sitten) kassalla ollut herra pyöritteli päätään ja tarkisti moneen otteeseen mahdanko minä nyt olla ostoksistani varma.

Muutama kuukausi taaksepäin hommasin vihdoin ja viimein itselleni uuden vekottimen. Vertailin muutamaa perus mp3-soitinta ja koska ne olivat kutakuinkin saman laatuisia ja hintaisia päädyin jälleen Sony Walkmaniin.
En suinkaan aijo heittää vanhaa uskollista kasettisoitintani pois, vaan säästän sen sateisia päiviä varten. Toisinaan nimittäin käyn lainailemassa kasettikirjoja, joita ei voikaan uudella härvelillä kuunnella.

Lisää laukkuja

Innostuin niin matkalaukkujen väsäämisestä, että olen niitä väsännyt jo muutamia. Erilaisia onnitteluja on lähtenyt maailmalle ja tässä niistä muutamia kuvina.

 

Ihan näillä näppäimilla on pidettävä pieni paussi laukuista ja laatikoista, etten kyllästy. "Vaihtelu virkistää!" ei ole turha sanonta lainkaan. Onneksi olen ehtinyt pyörähtää savipajalla ja hieman suunnitellut ja sisustanut asuntoakin. Ehkäpä höpötän niistä seuraavaksi.
Nyt suuntaan Osaava Nainen -messuille haistelemmaan uusia tuulia ja katselemaan viimeisimpiä villityksiä.