keskiviikko 24. elokuuta 2011

Turku - Kirpputorien luvattu kaupunki

Kyllä vain. Kirppareita Turusta tosiaan löytyy kuin sieniä sateella. Vaikka toisinaan tuntuukin siltä, että kaikki paikat on jo koluttu. Tämä tunne ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, ettei kirppareita ole lainkaan liikaan.

Tänään avasi Punainenristi oman kierrätystavaratalonsa, Kontin, Satakunnantien varteen. Kontteja on jo useammassa kaupungissa ympäri Suomen ja tällä viikolla (Turun avajaisten lisäksi) juhlitaan myös Oulussa 10v. ja Lappeenrannassa 5v. synttäreitä.
Toki kävin katsastamassa paikan heti, kun pääsin muista toimistani irtautumaan.
Osuin kai juuri ns. oikeaan aikaan, koska väenpaljous oli kuulema aamusta hieman hellittänyt ja työmatkalaiset kököttelivät autoineen ruuhkassa. Avajaisten kunniaksi oli tarjolla arvontaa, kakkua ja kahvia ja olivatpa saaneet paikalle kahden miehen rytmiryhmänkin. Tosin "Aamu Airistolla" laiskasti ja nippanappa nuotilleen soitettuna ei ole mieleistäni musiikkia, mutta taisi duo saada pari fania ohikulkevista mummeleista(ainakin taputuksia).

Liike on vanhan Musta Pörssin tiloissa ja pyörii lahjoituksena saatujen tavaroiden, vaatteiden ja huonekalujen avulla. Ensisilmäyksellä myymälä vaikutti tilavalta ja siistiltä. Vaatteet oli lajiteltu käyttäjän mukaan(naiset, miehet, nuoret ja lapset), kun taas sisustus- ja taloustavarat hauskasti väreittäin. Kirjat, elektroniikka, arvoesineet ja taulut olivat omissa nurkissaan ja tilaa jäi reilusti vielä huonekaluillekin.
Tuotteiden hinnat olivat aika passeleita. En vielä viettänyt aikaa kunnolla kohnaten, joten ne jymyedulliset löydöt jäi vielä löytämättä. Muutamien huonekalujen hintaa vilkaisin ja ne tuntuivat aika korkeilta, mutta muiden tuotteiden osalta hinnat eivät päätä huimaneet.

Kaikkein eniten ihastuin tuunauspiste-ideaan. Eli yksi myyntipöytä oli täynnä kangaslokeroita, joista löytyi kaikkea "herkullista". Nappeja, nyörejä, simpukoita, viinipullonkorkkeja, rikkinäisiä korun osia, kiviä, silkkikukkia, solkia, ruuveja, yms. Nämä tuotteet myytiin irtokarkkifiiliksellä painonmukaan (10€/kg).
Oikea näpertäjän paratiisi!

Tottahan toki minäkin löytöjä tein. Mielenkiintoista kirjaa etsin, mutta niin kuin aina, löysin jotain vallan muuta.
Täällä pitää käydä uudetaan, kunhan hulina hieman laantuu. Näillä näppäimillä uskallan suositella muillekin.

Tein myös "pientä" muokkausta sivuun Löytämisen iloa, jossa on nykyään listaus Turun kirpputoreista.

2 kommenttia:

  1. No vau! Eipä ole tullut muuten pahemmin täältä syrjäseudulta käytyä keskustan kirppareita läpi. Hieno lista sulla, pitää ottaa joskus ohjelmaan kiertää useampia kerralla. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...