sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

p*skarteluhaaste #100

Heips!
Oli aika tehdä jotain muuta, kuin koruja ja 100. p*skarteluhaaste tuli juuri oikeaan aikaan. Teema haasteessa oli ihana, innoittava ja toisaalta minulle myös hankala(liikaa vaihtoehtoja).

Näillä mietinnöillä tuli luotua tällainen kortti haasteeseen:
  • Mielelläni kokeilen kaikkea uutta ja kiehtovaa -kirjakorttia en koskaan aiemmin ole tehnyt
  • Maanläheiset värit ovat minulle mieluisia
  • Kauniita vintage -kuvia tykkään käyttää myös koruissani
  • Pitsiä, koukeroita, herkkyyttä
  • Turhaudun aina lahjojen keksimisessä, joten tuotos voisi olla jotain myös lahjaksi käyvää.

 
Herkut käyvät hyvin lahjaksi ihmimselle, jolla on jo kaikkea. Enkä kovin montaa ihmistä tunne, joka niistä kieltäytyisi. Mietin kuitenkin myös sitä mitä tapahtuisi, kun kaikki herkut ovat syöty...

Taustan tekemiseen meni monta tuntia ja hermot oli kireällä. Jouduin nimittäin alkaa työn fonttien hakemisesta. Eihän se vaikeaa ole, mutta kun on tällainen tumpelo ja omistaa koneellaan vain Openofficen, niin taival on tuskallinen.
Kun vihdoin ja viimein olin saanut kortin valmiiksi, huomasin että tekstissä on kirjoitusvirhe. En voinut enää muuta kuin nauraa! Todellakin omannäköinen kortti kaikkine virheineenkin!!
Laitan vielä pelkän (korjatun) tekstin jakoon. Klikkaat vain kuvaa ja tallennat kuvan koneellesi. Jos käytätte sitä, niin toivon, että linkitätte tänne tai ainakin vinkkaatte minulle tuotoksesta.
Pitäkäähän hauskaa tekstin kanssa!!

7 kommenttia:

  1. Oi ihana! Ja miten kaunis fontti! Mistä ihmeestä tuollaisia saa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kehuista/kommenteista, ne ilahduttavat aina!

    Outi: Käytin tuossa kolmea eri fonttia, jotka löysin kovan etsinnän jälkeen internetin syövereistä. Isoin on nimeltään Porselain, pieni kauno on Vianta ja "tikku"kirjasin FrankRuehl kursivoituna. Sain kuin ihmeen kaupalla(taitoihini nähden) siirrettyä ne käyttökelpoisiksi Open officeen, mutta toimivat kyllä myös Windows officella. Sitten hieman sijoittelua ja sommittelua ja tuossa tulos.
    Ota ihmeessä teksti mukaan! Tulen sitten kurkkimaan mitä saat sillä aikaan.

    VastaaPoista
  3. Tuo leimasin tyttö kissan kanssa on Penny Johnsonin leimasin. Muistaakseni olen tilannut sen Paperellasta tai Papruksesta. Mutta joka tapauksessa ihan suomalaisesta nettikaupasta.

    VastaaPoista
  4. Todella hieno tuotos ja kiitos kivasta tekstistä -
    otin jo talteen;-))m

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...