maanantai 14. helmikuuta 2011

Aikainen lintu ystävän nappaa!

Otin osaa Possumamman järjestämään Salainen sydänystävä-yllätykseen, koska innostuin siitä aivan mahdottomasti. Toisten ihmisten ilahduttaminen on jalo teko tässä aika itsekeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa. Onneksi löytyy vielä sydämellisen lämpimiä ihmisiä.
Omalle ystävälleni lähetettävää pakettia väsäsin ihan tohkeissani ja sainkin sen nopeasti valmiiksi. Ei muuta kuin paketti postiin, seurailemaan koska hän sen saa ja odottamaan blogipostausta ensireakstiosta.

Oma yllätyksen täyteinen paketti saapui keskiviikkona 9.2. Olin odottanut kyseistä lähetystä, mutta kun se tipahti postiluukusta niin toivoin, ettei se olisi tullutkaan vielä. Miten hillitsen itseni ja innostukseni, etten avaa sitä ennen määräpäivää 14 .2.???? Joutaa siis kaapin päälle!
Sitä ennen kuitenkin rapistelin, heilutin, kuuntelin, punnitsin, tunnustelin ja tein paketille kaikki kevätjuhlaliikeet aivan kuten kärsimätön pieni lapsi joululahjat löydettyään. Hieman itseänikin hymyilytti oma touhuni.

Vihdoin koitti tämä aamu ystävien ja paketin kääreet saivat joutaa muille maille.
Paketista löytyi hyvinkin hauska peikkomainen kortti ja ajattelin, että varsinainen ystävän tuotos on samaa maata. Mutta mitä, ei tosiaankaan... Vaan kääreistä tuli esiin kyltti, joka on IHASTUTTAVA, kaunis ja niin totta!!! Olen sanaton.



Salainen ystäväni Peikkotyttö Hanna kirjoittelee blogissa Unelmiamaalla ja on selkeästikin tehnyt hyvää tausta työtä. Ilman kahvia ei tässä huushollissa kukaan lähde käytiin:).
Kiitos sinulle suuresti ja hyvää ystävän päivää!! Kiitokset myös Possumammalle ketjun järjestämisestä!
Nyt vielä odotetaan, että oma yllätettäväni avaa pakettinsa....mitä hän mahtaa tuumia lahjastaan???? Taisipa pitää. Muidenkin ketjuun osallistuneiden raportointeja yllätyksistään voi käydä lukemassa; linkit niihin löytyy Possumamman "arkistoista".

4 kommenttia:

  1. Kivan lahjan sait! Minustakin nämä Possumamman järjestämät tempaukset ovat ihania! Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  2. Huh, ihan jänskätti että meneekö ylläri harakoille, mutta ei sentään. ;D Kiva että kahvitauko tuli oikeaan osoitteeseen - meillä näitä -taukoja pidetään liian usein! ;D

    VastaaPoista
  3. Sopii kuin nakutettu meille niin teemaltaan, kuin ulkonäöllisestikin. Jouduin nimittäin käyttämään termaria, että sain kahvinkeittimen osat pesuun.:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...