perjantai 20. toukokuuta 2011

Sisustuksesta innostuneena

Sain hirmuisen sisustuskärpäsen tuon avustamani parvekeprojektin aikana. Tauluja seinille, vanhat roinat kellariin tai kokonaan pois ja nurkat kuntoon. Tälläkertaa ns. pääkohteena oli olohuone ja oma parveke. Parvekkeesta kerron hieman myöhemmin.

Ihmisen tarvitsee näköjään asua hyvä tovi itsenäisesti ja muutamassakin kämpässä ennen, kuin verhojen vaihto on edessä. Tai ainakin jos puhutaan minun kaltaisesta olennosta... mitä tuo ikinä nyt tarkoittaakaan. Olohuoneen verhot ovat roikkuneet viiden eri asunnon ikkunassa ja ajallisesti 8 vuotta, joten oli jo aikakin päivittää ilmettä. Sellaista "ennen" -kuvaa minulla ei nyt satu olemaan, koska kovin kiireellä riuhdoin vanhat verhot alas. En koskaan ole (tai ehkä viikon ostohetken jälkeen) pitänyt verhoista, vaikka niiden suoramalli oli hyvä ja väri oli ok. Toiveikkaana kuitenkin nakkasin ne pesukoneeseen ajatellen samalla, että onhan niissä paljon kangasta. No katsotaan nyt tuleeko ne ulos sieltä yhtenä kappaleena auringon rassauksen jälkeen.

Uusi ilme on hieman ryhdikkäämpi, eloisampi ja kevyempi, vaikka värimaailma on pysynyt samana. Ruskeat verhot on ostos kirpparilta, vihreät verhot tulivat lahjoituksena ystävältä ja sattumalta kangaskaupan jämäerälaatikosta löytyi kahta edellistä yhdistävä kuvillonen verho. Kuvioverho oli kooltaan 150x260cm, jonka leikkasin kahdeksi kapeaksi suikaleeksi.
Sohva sai vielä uuden päälisen ja sisustus tyynyjä päivitettiin ja lisättiin. Projektin ohessa minulle annettiin aasinkorva, joka oli kovasti vailla tekohengitystä. Sille löytyi paikka vihersaarekkeesta ja nyt muutaman viikon huolenpidon jälkeen se alkaa näyttää elon merkkejä.
Kaiken kaikkiaan ihan mieleinen muutos ja lopputulos.


3 kommenttia:

  1. Täällä toinen joka ei ymmärrä ikkunaverhojen päälle yhtään mitään. Vasta kun kaksi vuotta sitten ostettiin tämä meidän talo on muutamiin ikkunoihin verhot ilmestynyt. Tarina ei vielä kerro aionko vaihdella nitä vuodenaikojen mukaan :D

    Siellä muutos näyttää upealta!! Ihania noi kaikki purnukat ja pikkutuoli minkä päällä kukat ovat!! <3

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Olen aina naureskellut niille ihmisille, joilla on kevät- tai syksyverhot. Niiden käyttöaikahan on vain muutama viikko:) Toisaalta nyt kun nuo verhot on vaihdettu, niin kyllä ne(ja yläpäänsä muutos) piristää mieltä. Taitaa loppua naureskelu.

    Purnukat ja muut vanhat puuastiat ovat peräisin synnyinkotini nurkista. Niitä yritän metsästää kirppareilta huonoin tuloksi.

    Ainut ongelma olkkarissa on enää sohvan vastapäinen seinä. Siinä nimittäin ovat valtavat terraariot ja ne jättävät omituisen kulman.... Hieman hankalaselittää; ehkä nappaan kuvan.

    VastaaPoista
  3. Taitaa loppua naureskelu täälläkin :D :D Ois ja purkeilla ja purnukoilla on vielä historian havinaa, ihan mahtavaa!! Jos terraariossa asustaa käärmeitä niin varoitathan jo otsikossa ;) ..slloin tiedän varautua asiaan etukäteen :D Mulla on nimittäin sellainen kammo ko otuksia kohtaan ettei sitä kukaan tajuakkaan. Mutta kyllä.. kuva ois kiva ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...